Tänään katselin kaupunginvaltuuston kokousta netin kautta ja kauhistelin menoa. Käytetyissä puheenvuoroissa kaivattiin jotain henkiolentoa pelastamaan kaupunki vaikka kaupunginjohtaja ei tee yhtäkään päätöstä. Valtuuston puheenjohtajan toiminta oli kuin Osaamattomat Anonyymit ry:n kokemattomalla ensikertalaisella puheenjohtajalla. Puheenjohtajalta puuttui täysin asiallinen johtaminen ja hän teki itse päätöksiä, joiden olisi pitänyt olla valtuuston päätöksiä. Nuija kopahti pöytään jo ennen kuin puheenjohtajan puhe oli päättynyt eikä aina tiennyt mistä oli päätetty ja kenen toimesta. Pöytäkirjan pitäjällä on tekemistä kun tuosta säällisen pöytäkirjan sorvaa.
Kaupunginjohtajan vaalissa ääntenlaskijat käänsivät selkänsä valtutetuille, jotka saivat ihailla ääntenlaskijoiden ahtereita. Kukaan ei nähnyt mitä laskentatapahtumassa tapahtui kun vaaliuurna ja -liput olivat katseiden ulottumattomissa ääntenlaskijoiden peittämänä. Vaalin tulosta ei julistanut valtuuston puheenjohtaja vaan joku virkamies, jolla ei ole salissa muuta roolia kuin läsnäolo-oikeus. Tämä oli erinomainen esitys siitä miten valtuuston kokousta ei pidä johtaa. Sinänsä se varmaan oli oivallinen näyte sosialistisesta demokratiasta, joka näytti valtuutetuille olevan ihan luonnollista toimintaa. Onnellinen se, joka ei ymmärrä.
Mikäli tämä oli parasta mitä tämä nyt kautensa viimeisillä hetkillä suhmuroiva valtuusto kykenee esittämään, niin hukkaan on mennyt yli 4 vuoden harjoittelu. Vielä enemmän hukkaan on mennyt puheenjohtajan kymmenien vuosien harjoittelu kaupunginvaltuuston jäsenenä ja sen puheenjohtajana. En enää yhtään ihmettele Keuruun velkoja ja veroprosenttia sen paremmin kuin asukaskatoakaan. Tuo porukka ei ole parempaan kyennyt josko ovat halunneetkaan.
Kokouskäytäntö hukassa
6
176
Vastaukset
- Anonyymi
Voi voi sentään.
- Anonyymi
Herrrrraisä sentään! Kyllä tämmöisen kauheuden jälkeen ei uni tule moneen viikkoon!
- Anonyymi
Ketä kiinnostaa.
- Anonyymi
Taitaa sylettää lopputulos enemmän kuin kokouskäytäntö. Älä katso seuraavalla kerralla.
- Anonyymi
Näin kokouksen vasta keskustelujen ja äänestyksen jälkeen. Ainakin loppuosa meni asiallisesti sääntöjen mukaan. Pikkukylän päätöksenteko on nyt tuollaista. Mustine hevosineen ja höpötyksineen.
Eri asia sitten, oliko päätös keuruulaisten kannalta oikea. Näyttää olevan nuorten naisten valinta muotia niin hallitus- kuin kuntatasollakin. Tässä valinnassa minua pelottaa se, että valitulle on voinut jäädä SPR-moodi päälle. - Anonyymi
Valtuutettujen äänestysjärjestys ja sen esittäminen oli hiukka hukassa. Oli jos jonkinlaista lausuntaa ja muotoa ja välillä ei koko nimeä lausuttu ollenkaan. Nähdäkseni maskiakin olisi voinut käyttää jokainen. Ne takamukset kyllä nähtiin ääntenlaskijoilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 491041
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703