Erityisesti porissa näkee usein ihmisiä jotka virnuilevat ja nauravat muita ihmisiä, miksi porissa on tuollaisia itsetunnoltaan täysin rääpäleitä tapauksia enemmän kuin muissa kaupungeissa.
Onkohan täällä pohjavedessä jotain vikaa vai tuleeko maaperästä jotain suokaasua joka päätyy rintamaitoon, mutta paljon täällä on pösilöitä.
Onkohan täällä pohjavedessä jotain vikaa vai tuleeko maaperästä jotain suokaasua joka päätyy rintamaitoon, mutta paljon täällä on pösilöitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Usein alkoholistin lapsella on heikko itsetunto ja henkilö pyrkii kohottamaan itsetuntoaan mitätöimällä muita, mutta usein tuollainen tekee vain typerällä käytöksellään itsestään idiootin.
Pitää olla melko yksinkertainen kun kuvittelee olevansa muiden yläpuolella jos vittuilee ilman mitään eväitä, pitäisi katsoa peiliin ennen kuin alkaa elvistelemään.
Terapeutti voi auttaa kasvamaan aikuiseksi jos se ei omin eväin onnistu.
Usein se ei onnistu avustettunakaan ja elvis päätyy puistonpenkille kännissä kusemaan housunsa märäksi, sitten on lopulta saavutettu se kuninkaallisuus ja se apukoulutettu tyttöystäväkin on ylentynyt jonkun raudoittajan patjaksi sekä nyrkkeilysäkiksi.
Mieluummin silti penkillä housut märkänä kuin kaupan ovenpielessä akuankkapuvussa :D