TARMOKAS PERSOONA

On tuo Annika Saarikko. Hän on omalla alallaan, noin sitä pitää!

Asiasta puhuu kaiken aikaa ja jämäkästi.

Samoilla linjoilla olen minäkin maan asioiden hoidosta.
3958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Hän lakkautti meijän oulaskankaan synnytysosastonkin sillee kepulaisesti.

Äänestä
  • Miten nämä kepulaiset edes kehtaavat sitä tunaria kehua?! Ootte kyllä noloja.

    Äänestä

Kyllä nyt nousi keskustan arvo, keskustahan on muutenkin suomalainen aate, yli 100 vuotta vaikkuttanu, suomi on maailman onnellisin maa.

Äänestä

Teatteria.
Kepu ei lähde mihinkään ja lukemat, mitkä tulevat julkisuuteen on jo kauan sitten olleet papereilla. EN usko pätkääkään keskustaan.
Ensin ajetaan maaseutua alas ja sitten lypsetään jotain. Sanoisinko, että on mennyttä aikaa.

Äänestä

On se pelle tämäkin_
"Kurvinen: ”Tämän hallituksen pitäisi näyttää, että se on keskusta-vasemmistolainen punamultahallitus eikä mikään valtavan vasemmistolainen tai vihervasemmistolainen hallitus.”

Äänestä

Kepu on häpäissyt itsensä täysin. Ei kepulit tästä selviä vaikka tätä teatteria jatkettaisiin koko vuosi. Kepu on pettävyt kansan, ja varsinkin omat kannattajat. Maine on jo mennyt. Ei tämä nolo teatteri mitään pelasta..

Äänestä
  • Keskusta pitää huolta omistaan ja palkitsee nekin kansanedustajat, jotka jo kansan valtakirjan menettivät, kuten Tuomo Puumalan ja Kimmo Tiilikaisen.

    Kimmo nyt viimeksi sai nyt oikein huippuviran, ja moninkertaiset tulot kun kaikki pätevät ja alan ansioituneet lakaistiin kuin roskat pois alta. Vain puoluepolitiikka määrää. Kuvottavaa.

    Korruptio huutaa taivaaseen asti. Näistä Kekkosen aja käytännöistä on päästävä eroon.

    Äänestä

  • hullujen huone taas koko palsta

    Äänestä

Saarikko on järki-ihminen ei ole mikään persu.

Äänestä
  • Perhearvojen puoltajapuolueelle hän ei ole uskottava keulakuva.

    Äänestä

Jep mustakin tuli ny keskustan kannattaja, hyvä Saarikko.

Äänestä
  • Täältä tulee lisä kannatusta Suomen keskustalle.

    Äänestä

Siis lisäkannatusta.
Mitä ihmettä on keskusta nyt tehnyt?
Jos lähtevät tuosta hallituksesta, niin sitten saisivat lisäkannatusta.

Nytkö meinaatte vain täällä toitottaa, että jatkatte keskustan äänestämistä, kävi miten tahansa.

Sama hallitus, sama vetäjä ja mitään muuta ei ole tapahtunut, kuin iso teatteri menossa.

Äänestä
  • Hyvä kun keskusta tuo selväsi esiin erot vihervasemmistoon, eivät ole kaikessa samaa mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä kun keskusta tuo selväsi esiin erot vihervasemmistoon, eivät ole kaikessa samaa mieltä.

    21.50
    Olipa hyvä vitsi.
    Suorastaan traakisen koominen.
    Uskotko tuohon itse ihan todella?

    Äänestä

Hyvä Annika!
Hyvä Keskusta!
Varmat äänet Keskustalle meiltä edelleen!

Äänestä
  • Annika mukavasti piristää tätä koronakevättä, ei kaikki ole niin apaattista.

    Äänestä

Määkin olen huomannu ton Annikan topakkuuden, hyvä kun tulee puoluiden erot selväksi.

Äänestä

Hyvä keskusta, Saarikko mukavasti piristää politiikkaa.

Äänestä
  • Nyt näyttää hyvältä keskustan toiminta, näyttää siltä että keskusta heiluttaa tahtipuikkoa eikä sen esityksiä enään noin vaa sivuteta, täältä tulee uusi ääni lisää.

    Äänestä

voi poloset teitä,Saarikko yrittää vain ja ainoastaan saada kepun
kannatusluvut nousuu,teatteria koko paska.

Äänestä
  • Sehän on aivan oiken puheenjohtajalle että tekee sellaista politiikka että saa kannatuksen nousuun

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän on aivan oiken puheenjohtajalle että tekee sellaista politiikka että saa kannatuksen nousuun

    Kannatan Saarikon politiikkaa on aivan oikein tuoda keskustankin näkemykset esiin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän on aivan oiken puheenjohtajalle että tekee sellaista politiikka että saa kannatuksen nousuun

    Silloin pitäisi myös tehdä sellaista politiikkaa millä kannatus nousee. Floppasi ja pahasti keskustan uho sitä vailla ettei siitä tule sen tuho?

    Äänestä

  • Täyttä teatteria koko kepun homma. Lupaukset ja teot ei kohtaa, ei valtion tasolla eikä varmasti paikallistasolla.
    Pelkkää ääntenkalastelu shouta.
    Kepu on täysin vihervasemmistopuolue, vain toteutetuilla päätöksillä on merkitystä ja ne on nähty ja huonoiksi havaittu.

    Äänestä

Saarikko otti hallituksessa ohjat käsiinsä, kyllä naisetkin osaa

Äänestä
  • Teatteriesityshän tuo oli. Kannatuksen laskiessa kun pitää kaikki keinot ottaa käytäntöön, kuitenkaan ei uskaltanut kaataa hallitusta. Kepu on vaankieli puolueena ja pystyy näinollen keikuttamaan hallitusta. Uskoisin puolueiden harkitsevan kannattaako Kepun kanssa yleensäkään ryhtyä hallitusyhteistyöhön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teatteriesityshän tuo oli. Kannatuksen laskiessa kun pitää kaikki keinot ottaa käytäntöön, kuitenkaan ei uskaltanut kaataa hallitusta. Kepu on vaankieli puolueena ja pystyy näinollen keikuttamaan hallitusta. Uskoisin puolueiden harkitsevan kannattaako Kepun kanssa yleensäkään ryhtyä hallitusyhteistyöhön.

    Keskusta pystyy vaikuttamaan tosi paljon, kyllä määkin ny alan keskustan kannattajaksi.

    Äänestä

  • Koko ajan oli tiedossa, että ei tietysti tule lähtemään hallituksesta kepulaiset, pelkkää teatteria. Valtaa halutaan keinolla millä hyvänsä.
    Haapavedenkin "vastuulliset" loikki takaisin ryhmäänsä "vastuuttomien" sekaan, kun tajusivat että meni määräenemmistö ja valta asema. Siinä ei aatteet painaneet mitään, kun tuli ohjausta suuremmilta kepuherroilta, että ruotuun heti takaisin, jotta määräenemmistö säilyy.

    Miten voi tuollaista puoluetta päästää vastaamaan kaupungin asioista, jotka käyttävät painostuskeinoja Heikki Pitkälän kertomalla tavalla? Nämä sitten valitsee meille virkamiehet, vaikuttavat virkamiesten erottamiseen, palkkaavat mieleisensä konsultit ja ohjaavat virkamiesten toimia. Hyi kertakaikkiaan.

    Haapavesi ei tervehdy, ennen kuin keput jää täysin syrjään päätöksenteosta ja vallankäytöstä.

    Äänestä

Puhuu ihmeellistä kapulakieltä, ei osaa puhua normaalilla tavalla. Äkkiä esiintymistaidon koulutukseen, mutta omalla rahalla.

Äänestä

Hyvin ymmärrettävästi puhuu ja sai paljon asioita aikaan hallituksen neuvotteluissa
, oikea rautarouva, kannatetaan.

Äänestä
  • Juurikin noin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin noin

    Meille haapavetisille teki todella paljon pahuutta lakkauttaessaan Oulaskankaan synnytysosaston. Vauvojen määrä romahti Haapavedellä puoleen , kun pelot tiepuoleen synnyttämisistä levisi. Saarikon paha työ muistetaan !

    Äänestä

Kyllä Saarikon arvostus nousi paljon, kun piti hallitusneuvotteluissa suomalaisten puolesta tiukasti kiinni.

Äänestä
  • Annillakin on mun idoli nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Annillakin on mun idoli nyt.

    Siis Annikka

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Annillakin on mun idoli nyt.

    Noo, jokaisella on omat mieltymyksensä ja idolinsa.

    Sinulla on oikeus Fanittaa Saarikkoa.
    Kuva vain makuukammarin seinälle, siihen Mannerheimin ja isovanhempien kuvien viereen.

    Äänestä

Peukkuja Saarikolle

Äänestä
  • Saarikko pani Oulaskankaan synnytysosaston kiinni, voi perkule , mikä typerä teko !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On tuo Annika Saarikko. Hän on omalla alallaan, noin sitä pitää!

Asiasta puhuu kaiken aikaa ja jämäkästi.

Samoilla linjoilla olen minäkin maan asioiden hoidosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu