pitäisikö luopua turhakkeista?

Anonyymi

Säilytetäänkö taloudessasi tavaroita, joita ei ole käytetty sanotaan kolmeen vuoteen, joko siksi, että niille ei ole ollut tarvetta tai siksi, että ne vaatisivat huoltoa tai korjausta?
Niitä voisi nimittää aikamme sanalla turhake. Turhake voi olla moninainen, vaikkapa vaatekappalekin.
Joskushan turhaketta voi tarjota ostettavaksi myös kirpputorilla. Ei kannata pettyä, jos kiinnostus on olematon.

Olen ruvennut penkomaan tavaravarastoja ja todennut, että joukossa on paljon turhakkeita. Viimeksi olen pannut kierrätykseen tai oikeastaan romutettaviksi 70-luvun viallisen puuradion ja kolmen vuoden ikäisen tulostimen.

Katsotko omaavasi turhakkeita ja oletko harkinnut niistä luopumista?

49

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaapin hyllyllä on noin viiden vuoden ikäisiä taskupuhelimia ilman SIM-korttia kolme kappaletta. Ovat täysin käyttökelpoisia, mutta mitäpä niillä tekisi tänä älypuhelinten kautena. Älypuhelimiakin, tosin voimassaolevan SIM-kortin sisältäviä, on kasaantunut kolme kappaletta.

      On sääli viedä kierrätykseen (=romutukseen) noin käyttökelpoista tavaraa. Turhaa niitä on mennä kauppaamaan vaikkapa tori.fi-sivuille. Pitää kai ryhdistäytyä, kerätä tarpeettomat ja viedä ne Gigantin kierrätysosastolle.

      • Juuri siitä syystä meille kertyy turhakkeita, kun ne ovat täysin käyttökelpoisia edelleen, mutta meille tarpeettomat. Emme käsitä, että ne ovat tarpeettomat kaikille muillekin.
        Kurjaa on, että kierrätyksiinkään ei enää voi vanhaa tavaraa viedä, niiden tulee olla naarmuttomia ja virheettömiä. Usein tavaroissa kuitenkin on käytön jälkiä. Niinpä ne viedään sorttiasemalle tuhottaviksi.
        Vanhat, täysipuiset huonekalut, joiden puleeraus on naarmulla, tai kaipaisivat liimausta ja maalausta, menevät silpuiksi, ja lastulevykapistukset täyttävät modernit asuntomme.
        Tekstiilit ovat toinen murheenkryyni. Vanhaan hyvään aikaan ne leikattiin matonkuteiksi, mutta nyt ei enää kukaan osaa kangaspuita käyttää, vaikka löytäisikin kutoma-aseman.

        Olemme siinä tilanteessa, että kaikkialla on turhaa, käyttökelpoista tavaraa, joita kukaan ei tarvitse. Asunnot pienenevät, huonekalut eivät mahdu. Pian olemme samassa tilanteessa kuin amerikkalaisissa tosi-tvohjelmissa, missä kansa istuu tv:n edessä lautaset polvilla ja syövät lusikalla, koska ei ruokapöytää ole koko talossa.


      • Anonyymi
        Mak-Ris kirjoitti:

        Juuri siitä syystä meille kertyy turhakkeita, kun ne ovat täysin käyttökelpoisia edelleen, mutta meille tarpeettomat. Emme käsitä, että ne ovat tarpeettomat kaikille muillekin.
        Kurjaa on, että kierrätyksiinkään ei enää voi vanhaa tavaraa viedä, niiden tulee olla naarmuttomia ja virheettömiä. Usein tavaroissa kuitenkin on käytön jälkiä. Niinpä ne viedään sorttiasemalle tuhottaviksi.
        Vanhat, täysipuiset huonekalut, joiden puleeraus on naarmulla, tai kaipaisivat liimausta ja maalausta, menevät silpuiksi, ja lastulevykapistukset täyttävät modernit asuntomme.
        Tekstiilit ovat toinen murheenkryyni. Vanhaan hyvään aikaan ne leikattiin matonkuteiksi, mutta nyt ei enää kukaan osaa kangaspuita käyttää, vaikka löytäisikin kutoma-aseman.

        Olemme siinä tilanteessa, että kaikkialla on turhaa, käyttökelpoista tavaraa, joita kukaan ei tarvitse. Asunnot pienenevät, huonekalut eivät mahdu. Pian olemme samassa tilanteessa kuin amerikkalaisissa tosi-tvohjelmissa, missä kansa istuu tv:n edessä lautaset polvilla ja syövät lusikalla, koska ei ruokapöytää ole koko talossa.

        Tosi tv lihavuusohjelmissa koko perhe syö sohvalla, vaikka ruokapöytäkin olisi. Näyttää olevan kertakäyttölautaset ja muovihaarukat ja yleisimmin me syö noutoruokia suoraan pakkauksista. Joskus ne tekee hirmuisia annoksia uuniin foliovuokiim ja syö suoraan niistä. Kaikki kuorrutetaan juustolla ja paistetaan rasvassa, lopuksi vielä majoneesia ka ketsuppia päälle. Limua hörpitään jättipullosta. Läskeimmät pestäänkin sänkyyn sienillä ja räteillä. Kaikilla naisilla on pitkät rakennekynnet, ei niillä voi mitään töitä edes tehdä jos petistä tai soffasta onnistuisi vyörymään ylös.


    • Anonyymi

      Huushollissa on liikaa turhakkeita, astioista käyttötavaroista vaatteisiin
      asti,
      ei jaksa kantaa niitä kaatopaikalle,
      ei edes tiedä minne voi kuluneita pyykkikoneen syömiä vaate-riepuja viedä, joskus paiskaan sekatavara jätteitten joukoon jotain poltettavaksi, rikkinäiset vaatteehan palaa,

      astioita niin paljon että hyllyt notkuu, mihin niitä voi hävittää, apuwaaa ,,

      • Anonyymi

        Muuto yoimi hyvänä tavaran karsijana, enkä yleensäkään säästä tarpetonta kamaa. Jo aikoja sitten ilmoitin jälkipolvelleni etteivät ostaisi lahjoja minulle, kukkakimppu riittää jos sitäkään.

        Minusta on ajattelematonta jättää pesänselvittäjille raivattavaksi tavara röykkiöitä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuto yoimi hyvänä tavaran karsijana, enkä yleensäkään säästä tarpetonta kamaa. Jo aikoja sitten ilmoitin jälkipolvelleni etteivät ostaisi lahjoja minulle, kukkakimppu riittää jos sitäkään.

        Minusta on ajattelematonta jättää pesänselvittäjille raivattavaksi tavara röykkiöitä!

        olen hävittäny jo yhden kodin täysin kaikki hävitin, kierrätyskeskus ja vanhaintavarain kauppias tyhjensi kolmio asunon varastoineen päivineen,

        nyt tämä uudempi huusholli on t a a s täynny kulutettua roinaa,
        haluisin keiken hävittää, mutta ikä painaa, en jaksa enään uutta huushollia takentaa, enkä jaksa näitä tavroita hävittää, joten homehdun ja kuolen tänne, jälkipolvi saa hävittää heillä se kuuluu,
        vanha ja sairas ei jaksa enään ,
        nyt kattelen elämää elämän menoa sivusta,
        en elä kauan ehkä vuoden tai kasi
        tai jotain tai ei sitäkää,


    • Anonyymi

      Muistan aikoinaan nuorena
      m i n ä k i leikkasin vanhoja lakanoita matonkuteeksi,
      kangaspuissa useinki kudoin " resu" mattoja,
      ne olivat kauniita,
      todella joskus hyvinki kauniita,

      nykyisin en enään jaksa puistella ja pestä mattoja
      joten olen hävittäny kaikki matot huuhollistani,

      ikävöin niitä aikoja jolloin harrastukset oli monipuolisia,
      öljyväri maaluksesta kangaspuihin, kudonta harrastusta,
      oli poppanoita, raanuja, kuultokuvia, villalangasta hartiahuiveja, mattoja,
      ym. käsillä tekemistä kutomista virkkaamista, ompelua ulkoilutakista mekkoihin monipuolisiin pitovaateisiin asti,

      nyt teen kuolemaa, uupuneena laahustan vielä jonkinverran ostosreissuilla soppaileen,
      ne vielä jonkinverran onnistuu,
      tahtoo vain väsyä kun kauppaketjut ovat suuria
      eikä tahdo jaksaa kävellä pitkiä käytäviä, hyllyjen välejä
      kaikki nykyään harmittaa,
      kun elämää pitää katsella JO sivusta,,,,,

      vanhan elämä on jo sivuraiteilla
      harmittaa todella paljon,


      onneki tänään aurinko paistaa,

    • Anonyymi

      5 vuotta jo suunnitellut aloittaa kuolinsiivouksen , meinaamiseks on jäänyt .- Taitaa käydä kuin eräälle jonka hautakivessä teksti :
      HÄR UNDER ÄR
      ASKAN AV EN MAN
      SOM HADE VANAN
      ATT SKJUTA ALLT
      TILL MORGONDAGEN.
      DOCK BÄTTRADES
      HAN PÅ SITT YTTERSTA OCH
      DOG VERKLIGEN xxxx-xx-xx

      Gubbe 72

    • Anonyymi

      Lopullinen turhake vai varalla pitämistä?
      Lopullisista olen yrittänyt päästä eroon pienen "varoajan" jälkeen.
      Varautuminen poikkeustilanteisiin on johtanut joidenkin tavaroiden säilyttämiseen.
      Esimerkkeinä poikkeuksista vaikkapa tilanne jossa talvinen kaukolämpö katkeaa syystä tai toisesta. Vaikka en ole käynyt pilkillä kymmeniin vuosiin niin säilytän edelleenkin vaimoni paksusta enstex pintaisesta toplingista valmistettua, todella lämmintä, hupullista haalaria.
      Ok-asuessa olin varautunut useamman viikon ydinlaskeumalta suojautumiseen. Rakenteet, vesi, ravinto 4:lle henkilölle.
      Kesän tullen teen inventarion 30m2:n autotallissa ja pienessä ullakkokomerossa. Autotalli pelottaa jo etukäteen.
      Varsinaisia koneita tai muita vastaavia ei ole jäänyt.

    • Anonyymi

      Meikä on ostellut siis ostanu a l e - m y y n n i s t ä
      kaikenlaista kulutustavaraa,
      enimmäkseen uusia vaateita,
      jospa raksisi joitaki pesukoneen syömiä puseroita jo hävittää, kun uusia on tullut tilalle,
      nekin on kyllä vielä pitokelpoisia, ku joitaki reikiä viittis parsia umpeen, saap nähdä kuinka käy, vienkö roskiin tai korjaan ja parsin joitaki vielä,,

    • Pula-ajan kasvattamana meidän ikäisemme ihmiset pitävät huolen tavaroistaan ja säilyttävät käyttökelpoiset esineet ja tekstiilit. Olemme kasvaneet siihen, että kaikki käytettiin moneen kertaan ja lopuksi heitettiin saunan pesään.
      Vaikka meillä itsellämme ei ole ollut taitoa eikä tilaakaan ommella, korjata, yhdistää jne. tavarapaljouttamme, emme ole osanneet hävittää mitään. Muistan, kuinka ihmeissäni olin, kun nuoruudessani kävin perheessä, jossa oli uusittu koko kodin sisustus muuton yhteydessä ja hävitetty kaikki vanha. Se oli minusta pöyristyttävää. Nyt ajattelen, että viisaasti tekivät.

      • Anonyymi

        Ei kaikki 80kymppiset ole tuollaisia hamstereita, johan uutta halpaa tehdastekpidta vaatettakin alkoi saada 50luvun lopulla. Johan tuo vanha lumpputavara haisee ja koit syö. Ja vanha puuromu on palovaara.


      • Minä olen tietoisesti luopunut vanhoista tavaroista jo senkin takia, että joku on halunnut niitä entisöidä ja ne ovat saaneet oikean kodin varaston nurkista.

        Eilen kun palasin kotiin, kumppanini oli tehnyt vaatekaappinsa siivouksen. Iso jätesäkki oli eteisen lattialla. Siitäpä innostuin ja menin oman vaatekaapin läpi. Tulipa siivottua sekin tila samalla, nyt tiedän mitä milläkin hyllyllä on.
        Lisäsin jätesäkkiin omani ja vein täpötäyden vaatesäkin vaatekeräyslaatikkoon.

        Mökillä, jahka lämpenee teen taas inventaarion jonninjoutavasta, vanhojen esineiden ja vaatteiden pois kuskaamiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikki 80kymppiset ole tuollaisia hamstereita, johan uutta halpaa tehdastekpidta vaatettakin alkoi saada 50luvun lopulla. Johan tuo vanha lumpputavara haisee ja koit syö. Ja vanha puuromu on palovaara.

        Tuntuipa tänään komealta, kun jälkipolvi kantoi loppuunistutun laiskanlinnan kierrätyslavalle. Koko huone valaistui, kun se rohjo on poissa. Mööpeleiden siirrossa jäi yksi peili ilman naulaa. Sen verran natku olen etten sitä lavalle heittänyt. - Mkr.


    • Suomen luonnonsuojeluliitto nimeää aina vuoden turhakkeen, ja viime vuonna se oli kertakäyttögrilli. Liitto haluaa kiinnittää kriittistä huomiota kertakäyttöiseen kuluttamiseen ja lisääntyvään jätteen määrään. Korjauskelvoton elektroniikka, pikamuoti, muovinen munakotelo, ilotulite, pantiton pullo, katumaasturi ja hampurilaisaterian kylkiäinen ovat esimerkkejä näistä.

      Turhake, tarvike, hyödyke ... hyödykkeestä ja tarvikkeesta voi tulla tarpeettomana turhake. Harvoinpa enää mitään vaatetta tai tekstiiliä kulutetaan loppuun, paikataan tai uudistetaan, vaikka onhan tuunauskin tavallaan muotia. Ei äitinikään ollut mikään pula-ajan varalle säästäjä, vaan nautti, kun alettiin saada kankaita ja valmisvaatteitakin kauppoihin, ei tarvinnut kääntää isotädin ulsteria uuden talvitakin tekoon. Lapsuudessani pidettiin meidänkin laiturilla "rättiköpelöitä", naapurusnaiset leikkasivat matonkuteita, kahviteltiin ja pulahdettiin pölyisestä työstä uimaan.

      Kulahtaneet liinavaatteet vien löytöeläinasemalle, minusta on virkistävää uusia lakanasettejä ja pyyhkeitä. Vaatehuoneen inventaariosta lähtee Uffin laatikkoon ihan käyttökelpoista siistiä ja vähänkäytettyäkin vaatetta, puolisalaa vien miehenkin kaapista. Pitäähän uuttakin ylle saada, samalla talouden rattaita autetaan pyörimään. Toisaalta muutamasta luottovaatteesta en luovu, ovat melkein kuin omaa nahkaa. ;) Käsittääkseni SPR ottaa myös mielellään nimenomaan miesten lämpimiä vaatteita ja jalkineita.

      Turhaketavaroita en hevin osta. Leipäkone osoittautui kyllä meille sellaiseksi, mutta monilapsiselle maahanmuuttajaperheelle se tuli tarpeeseen, kun koko iso lämmin leipä kului kerralla. Taide ei ole turhaa, eivät kukat, esteettiset elämykset ja viihtyminen. Mitenkäs Lasse Mårtensonkin lauloi : Kaikki paitsi purjehdus on turhaa...Se kylläkin liittyi alunperin siihen, että merenkulku oli välttämätöntä maailman kehitykselle.

    • Mökkiläispalstaa seuratessani, joka vuosi tulee jonkun sortin hittituote, jota sitten hehkutellaan kuinka hyvä ja toimiva se on ja seuraavana vuonna taas uusi hätpäke on niin ihana ja toimii.

      Tietenkin sitä miettii itsekin käviskö minun käyttööni, onneksi olen pysynyt lujana, joka vuotisten turhakkeiden ostoissa. Ne kun usein ovat yhden kesän kouhotuksia.

      Katsotaan toimiiko vielä viime kevään hittituote retkisuihku, jonka ostin ja tykästyin.

      Tämän kevään hittituote on pieni pattereilla toimiva moottorisaha naiselle. Olisi toki tarpeen minullekin, mutta tiedä häntä, seuraan postauksia sen toimivuudesta.

      • Minulla kävi tuuri tein reklamaation kauppaan josta retkisuihkun viime vuonna ostin (ei toiminut enää kun kokeili ) tänään soittivat, että uusi suihku on noudettavissa kaupasta tänään.

        Olen lopettamassa varastojen siivousta. Ei ole vielä tunkua tavaroiden perään, tiedän, että jos ei pyydä kahvipakettia vastikkeeksi lähtee heti miten. No, josko illalla joku kävis. Vien parhaat kirpputorille, siellä menee.


    • Anonyymi

      Eks-miehestä on säilynyt vaatekaapissa kahdet aamutossut, pesuhuoneessa puolen tusinaa mekaanisia partahöyliä ja yöpöydän laatikossa useita pakkauksia käyttövalmiita kondomeja.

      Ei tunnu olevan hyötyä. Pitänee panna kierrätykseen

    • Anonyymi

      Nuori lapsenlapsi (poika) on muuttanut omilleen ja asunto lähes tyhjä. Mikään kotoa ei kelpaa. Vähäinen järjenkäyttö olisi suotavaa, kun ihminen nyt vaan tarvitsee moniakin asioita. Joutuu ne sitten ostamaan kun ei ole kotoa arkisia esineitä huolinut.

    • Anonyymi

      Nykyään on tullut jo periaatteeksi minulle, että en enää osta juuri mitään uutta. Kaikkea on ja ihan hyväkuntoista. Miksi tuhlata rahaa sellaseen, mitä ei tarvitse tai mihinkään uuteen.
      Käytän nekin rahat, jotka säästyvät, johonkin aineettomaan. Nyt on hammasremontti pian käsillä. Pitää tarkistuttaa jospa on reiän alkuja tai uusia pitänee ainakin vanhoja paikkoja. Se vie rahaa, mutta kannattaa.
      On diabetes2 ja luulen, että se on tuonut mukanaan joitain reijän alkuja. Kun on sokeria vähän liikaa verenkierrossa.
      Mitäpä sitä vanha mummeli muuta. Terveyteen haluan sijoittaa....

    • Anonyymi

      Valitettavasti on. Mutta edessä on myös tyhjennystoimet ja -aika. - Nm. Kuolinsiivous

      • Anonyymi

        Eiköhän sitä kuolinsiivousta tule tässä samalla tehtyä, kun ei ostele mitään ja joskus heittää jotakin pois. On minulla jälkipolvea, jotka sen lopun sitten suorittavat.
        Älä sinä tuntematon huolta siitä kanna!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän sitä kuolinsiivousta tule tässä samalla tehtyä, kun ei ostele mitään ja joskus heittää jotakin pois. On minulla jälkipolvea, jotka sen lopun sitten suorittavat.
        Älä sinä tuntematon huolta siitä kanna!

        Jälkipolvet joutuvat hoitelemaan aivan tarpeeksi virallisluontoisia ja pakollisia juttuja. Kai sitä jokainen voi omat roinansa hävittää eikä jättää muitten kontolle. Samalla tulee tarkastettua, että oikeasti tarpeelliset ja tärkeät asiat pysyvät tallella. - Nm. Kiitti ajatuksesta kuitenkin


    • Anonyymi

      Kirpparin kausialennusmyynnistä ostan silloin tällöin vaatteita.
      Kirpparille niitä myös vien .
      Vuotuiset vaatteiden hankintakulut tuskin ylittävät 25 €

    • Anonyymi

      Halooo,
      olen turhale,
      kuinka yhteiskunta minusta luopuisi,
      kysynvaan,


      elämä ei enään kiinosta miltään kantilta katsottuna,

      paitsi että,
      jos voittaisin päävoiton lotosta,
      sitten tapahtuisi paljon uusia suuria asioita....
      mutta, mutta jatkuisko elämä näin vanhalla montakaa vuotta,,

    • Yleisneuvo kotinsa tavararunsautta harmittelevalle on, että veisi liiat kirpputorille.
      Miten se kankealta yli kahdeksankymppiseltä onnistuisi? Pitäisikö hänen varata pöytä ja ruveta myymään 80-luvun talvitakkia ja vajaita astiastoja? Miten ne kuljetettaisiin myyntiin? Taksilla? Mihin ne sitten joutuisivat, kun kauppa ei kuitenkaan käy.
      Mihin se oviaan lonksuttava kaappi pannaan? Ei käy taloyhtiön roskis, eikä tutun Nissaniin mahdu. Tietenkin voisi vuokrata pakettiauton, mutta ikääntynyt joutuu saman tien vuokraamaan tavaroiden kantajat ja kuskin. Roinasta maksaminen ei moniakaan ilahduta. Ennen koronaa Pelastusarmeija haki tavarat pois, mutta nyt toiminta on lopetettu. Joku lakipykälä estää.

      Aika hankalaa on tehdä sitä kuolinsiivousta, jota niin kovasti on suositeltu .
      Hyvät neuvot ovat kalliit.

      • Anonyymi

        Varmasti on sellaisia ostopalveluja, jotka vievät liiat tavarat ja roinan minne ne kuuluu. Maksaa se tietenkin, mutta ehkä saa verovähennyksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti on sellaisia ostopalveluja, jotka vievät liiat tavarat ja roinan minne ne kuuluu. Maksaa se tietenkin, mutta ehkä saa verovähennyksiin.

        Jos pitää päästä eroon kookkaista mööpeleistä, niin auto on vuokrattava, mutta sitten on se sälä, joka menee pahvilaatikkoon, eli ei kaikilla niin paljon poisheitettävää ole, että kannattaisi tilata joku firma niitä hakemaan.
        Siivouskomerosta löytyy usein jotain kemiallista pesuainetta, jota ei saa heittää sekajätteisiin, löytyy vanhoja maalipurkkeja ja -siveltimiä, työkaluja, rikkinäisiä esineitä . . . Lähde niitä sitten viemään bussilla jollekin sorttiasemalla, kyllä monilta jää viemättä. Siellä ne jatkavat kaappien nurkissa olemassaoloaan.
        Kerran-pari vuodessa alueelle tulee ongelmajätteitä vastaanottava auto, mutta se on paikalla muutaman tunnin. Jos et huomaa, tai et ole kotosalla, niin ohi meni se tilaisuus!
        Ei ihme, että salaa heitetään talousjätteisiin kaikenmoista luvatonta.
        - Mkr. -


    • Anonyymi

      Suurimmat turhakkeet ovat nykyään mies ja auto.

      • Anonyymi

        Kannattaa sitten panna molemmat kierrätykseen. Autolle tosin voi olla vähemmän kysyntää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa sitten panna molemmat kierrätykseen. Autolle tosin voi olla vähemmän kysyntää.

        Tuskin 8kymppinen mieskään enää kierrätykseen kelpaa, kukaan ei halua sellaista hoitotaakkaa.


    • Anonyymi

      Vielä 10 vuotta sitten laskin, etten tarvitse enää esinettä, jota en ole tarvinnut 10 vuoteen ja voin huoletta romuttaa sen. Vähitellen vujosien määrä puolittui.
      Nykyään pyrin vapautumaan tavaroista. joita en ole tarvinnut kolmeen vuoteen.

      Poikkeuiksina ovat kirjat ja muistoesineet, ml. valokuvat.

    • Anonyymi

      Kaksi suurta säkillistä vein kaatopaikalle vaatekaapista,
      tänään ostin 2 uutta vaatetta, housut ja nätin villatakin,
      joten vaate kaappi täyttyy jälleen pikkuhiljaa uusilla vaateilla,
      on se kumma kun vanhat vaatteet ei enään kelpaa päälle on pakko ostaa aina jotain uuta,

    • Anonyymi

      Alkavana kesänä tarkoitukseni on raivata 30m2:n autotalli. Poikamme on tullannut tarpeelliseksi katsomansa mutta jäljellä on vielä melkoisesti käyttökelpoistakin.
      Rojut saneeraan pois ja lopuille saatan järjestää "avojakelun". Mikä ei kelpaa ilmaiseksi joutaa romuihin.
      Sama koskee vittikomeroakin.
      Itse asunto onkin jo hankalampi juttu.
      Täytyy tehdä kuten 18 vuotta sitten muuttaessamme ok:sta tähän osakkeeseen.
      Lapsemme ottavat kaiken haluamansa ja lopun suhteen on harrastettava valintaa.

    • Anonyymi

      Miten lauloikaan Juice: ... kaikki muu kuin elämä on turhaa.

    • Ihan tosi kuulkaa. Kun tässä elämän varrella o joutunut purkamaan useampia kuolinpesiä ja perinyt tavaraa edellisiltä sukupolvilta, ja itsekin jotain joutunut hankkimaan, niin pulassa ollaan.
      Kun ei kerta kaikkiaan voi hävittää huonekaluja, joita on sukulaisissa kierrätetty monessa polvessa. Nyt on vanhin esineeni talonpoikas-sohva, puinen yli 2 m pitkä, jonka isoisäni on pikkupoikana ostanut huutokaupasta 1800-luvun puolivälissä. Se on varmasti 200 v. vanha, en liioittele yhtään. Enhän minä VOI sitä hävittää. Toinen lähes yhtä vanha tuoli on toisen isoisäni peruja. Kun lähes kaikki mööpelit alkavat olla näitä perikunnista siunaantuneita esineitä, alkaa hermo kiristyä. Kotini on kuin vanhain tavarain kauppa. Olenkin sanonut, että voisin asettaa kassakoneen oven suuhun ja avata wanhojen tavaroiden myymälän.
      Kyllä tätä kuolinsiivousta on tasaiseen gtahtiin tehty täälläkin. Viimeisimmän sain juuri loppuun tämän kuun alussa. Mutta yhtään ei husholli tyhjene. Sukulaiseni muuttavat yhä pienempiin asuntoihin ja karsinta jatkuu.
      Kummallienn tämä nykypäivän trendi, että asuminen tehdään niin kalliiksi, että palaamme niihin yksiöihin ja kaksioihin, joista puoli vuosisataa sitten halusimme pois ja väljempiin oloihin.

      • Anonyymi

        Mak-Ris

        Älä hävitä mitään,
        ne on todella arvokkaita,
        jos on mahdollista,
        jos asut vanhassa talossa tee siitä museo kylälle,
        matkailu nähtävyys,

        muuta itse johonki nykyaikaseen asuntoon,
        mutta säilytä kaikki noin vanha tavara,
        tämä on minun mielipiteeni,

        mutta tee itse päätös mitä lopulta teet tavaroille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mak-Ris

        Älä hävitä mitään,
        ne on todella arvokkaita,
        jos on mahdollista,
        jos asut vanhassa talossa tee siitä museo kylälle,
        matkailu nähtävyys,

        muuta itse johonki nykyaikaseen asuntoon,
        mutta säilytä kaikki noin vanha tavara,
        tämä on minun mielipiteeni,

        mutta tee itse päätös mitä lopulta teet tavaroille.

        Kuka ylläpitäisi museota ja maksaisi sen kulút,,?


    • Anonyymi

      Miten voidaan nimittää sitä, mikä ei ole turhake?

      Viime vuosina muotiin tullut sana turhake on - suomen kielen notkeita sananmuodostuskeinoja käyttäen - nokkelasti muodostettu sana sellaisten sanojen kuin hyödyke ja tarvike mukaan. Vastakohtia ne eivät suinkaan ole, sillä molemmat, hyödyke tai tarvike voi olla myös turhake.

      Entä mikä sitten olisi turhakkeen vastakohta, sellainen, jota omistaja todella tarvitsee? Looogisen ajattelukierroksen seurauksena tulee mieleen tarvike, mutta sillä sanalla on jo valmis muu merkitys. Kun kyseiselle esineelle on vielä käyttöä, niin voisiko se olla käytöke?

      Kun tavaroita ruvetaan karsimaan, tavallisesti ruvetaan poistamaan tarpeettomilta tuntuvia kohteita eli turhakkeita. Entäpä jos lajittelu aloitettaisiin lähtemällä siitä, että säilytetään se, mille on käyttöä, eli mikä on termistöämme noudattaen omalta osaltamme käytöke? Siinä tulisivat esiin perushuonekalut, pari vuodevaatekokonaisuutta, perusvaatteet ja jalkineet eri säitä varten, peruselektroniikka,peruskulkuvälineet, muistoesineet, henkilökohtaisen hygienian ja intiimihygienian tarvikkeet, tarpeelliset työkalut jne.

      Varastoon ei kannata tavaraa hankkia. Se vie tarpeettomasti tilaa. Kun jotakin tavaraa joskus tarvitaan, sitä saa kaupasta.

      Kun viimeinen matka alkaa, meistä ei kukaan voi vaatia mukaansa mitään. Kaikki jäljelle jäänyt omaisuus on meille turhaketta , Sitä se voi olla suurelta osin myös lähiomaisille, joilla on siinä vaiheessa paljon muitakin huolia kuin jättämämme roinan selvittäminen.

      Siksi: Säilytä vain käytökkeet?

      • Anonyymi

        Siis on ollut myös henkilöitä, jotka ovat ylöstemmattu aivan käyttämätön"tavara"mukanaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis on ollut myös henkilöitä, jotka ovat ylöstemmattu aivan käyttämätön"tavara"mukanaan.

        Kai ne kuitenkin harvinaisuuksia ovat. Tuskin täältäkään kukaan sellaiseksi ilmoittautuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis on ollut myös henkilöitä, jotka ovat ylöstemmattu aivan käyttämätön"tavara"mukanaan.

        Kirjoittaja Anon.2.6. klo 15.12 on varmaan pyrkinyt tuollaista tilannetta välttämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis on ollut myös henkilöitä, jotka ovat ylöstemmattu aivan käyttämätön"tavara"mukanaan.

        Jos nyt on puhe elossa olevista, niin on paikallaan täsmentää: toistaiseksi käyttämätön.


    • Anonyymi

      Turhake on nokkelasti keksitty sana sellaisten sanojen kuin hyödyke ja tarvike mukaan. Vastakohtia ne eivät ole, sillä hyödyke tai tarvike voi olla myös turhake.

      Mikä sitten olisi turhakkeen vastakohta, sellainen jota omistaja todella tarvitsee? Looogisen ajattelukierroksen seurauksena tulee mieleen tarvike, mutta sillä sanalla on jo valmis muu merkitys. Kun kyseiselle esineelle on vielä käyttöä, niin voisiko se olla käytöke?

      Tavallisestihan tavaran poistaisessa lähdetään poistamalla tarpeettomilta tuntuvia asioita eli turhakkeita.Entäpä jos lajittelu aloitettaissin lähtemällä siitä, että säilytetään se, mille on käyttöä, eli mikä on termistömme noudeattaen omalta osaltamme käytöke. Siinä tulisivat esiin perushuonekalut, pari vuodevaatekokonaisuutta, perusvaatteet ja jalkineet eri säitä varten, peruselektroniikka,peruskulkuvälineet, muistoesineet, henkilökohtaisen hygienian ja intiimihygienian tarvikkeet, tarpeeliset työkalut jne.

      Varastoon ei kannata tavaraa hankkia. Se vie tarpeettomasti tilaa. Kun sitä joskus tarvitaan, sitä saa kaupasta.

      Viimeiselle matkalleen meistä ei kukaan saa mitään. Lähiomisilla on siinä vaiheessa paljon muitakin huolia kuin jättämämme roinan selvittäminen.

    • Anonyymi

      Autotallissa vanhoja autonosia,jäteöljyä ,työkaluja .- Toisessa tallissa vanhoja polkupyöriä ,peltiä ja lankkuja .- Talon ja varaston välillää autonrenkaita , työkaluja , arbetsbänk,,pylväsporakone , painepesuri , lapioita,haravat , vanhoja maalipurkkeja ja pensseleitä .- Varastossa hitsauskoneita , työkaluja ,akkuja, saunatila, mahtava määrä muuta roinaa , taitaa olla kitarakin ja jokunen pornolehti :D sekä kalamiehen tarvikkeita .-Vintillä 6Hp Evinrude ,seinäkello ,lasten sukset ja luistimet lätkämailoja ,iso ilmastofläkti ooohhh .- Kasvihuoneessa 2 aqvariumia saa joku ilimatteks !
      Minä kysyn en vastaa miksi kesti näin kauan :-D

      Gubbe 72

    • Anonyymi

      Ainakin näille kahdeksankymppisille pitäisi löytää se lopullinen ratkaisu, kaikkine joutavine tavaroineen!

      • Anonyymi

        Mitä meinaat? Jos 80 tai iäkkäämpikin on terve, hyväkuntoinen ja omatoiminen, miksi hänelle pitäsi olla joku "lopullinen ratkaisu"? Sinun ajatuksesi sen sijaan kuulostaa siltä, että loppu taitaa olla lähellä. - Nm. Ajatuksen alamäki


    • Anonyymi

      Jos päälle kahdeksankymppinen näpertelee tai korjaa jotakin, kyllä hän siihen työkaluja tarvitsee. Ei siis ellaisia kannata panna pois. Myös hygienian tuotteet ja lääkkeet ovat tarpeen. Kunnossa oleva polkupyöräkin on tarpeen.

      Päällysvaatteita ja vuodevaatteita saa karsia, sillä ne vievät paljon tilaa.

      • Anonyymi

        "turhake" on suurinpiirtei kaikki "rihkama", vaikkapa käyttöväline, joka hajoo parin käyttökerran jälkeen, ja "mene ja osta uusi" . . .

        laadukaat, "turhakkeet" maksaa, ja ovat myös kestäviä, tosin muoti vaihtuu . . .eihä sitä nt kehtaa "isoisän" ruuvimeiseliä, tms . ..??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe