Ote-säätiö

Mihin Ote-säätiö on kadonnut Putkikadulta? Siinä paikalla näytti olevan Naantalin teatteri.
141874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Säätiö ajautui taloudellisiin vaikeuksiin viime keväänä ja lopetti Naantalin yksikön.

Tosin se mitä olen kuullut niin sulkeutumisesta ei informoitu lainkaan siellä kuntouttavassa toiminnassa olleita vaan moni meni paikalle kun Koronasulku päättyi ja yllätykseksi huomasikin että portit ovat kiinni ja säätiötä ei enää ole.

Äänestä
  • Suad onnistui sitten saamaan myös Naantalin Ote-säätiön pois pelistä. Aikaisemmin hän oli siinä Putkikadun toisella puolella olevan pajan pois saannin yksi osatekijä.

    Äänestä

Kun Naantalin säätiö lopetti niin he kenellä oli vielä sopimusta jäljellä, passitettiin Raision Petäsmäen toimipisteeseen kuntouttavaan työtoimintaan. No sinne ei kaikki sitten mitenkään päässeet kun on hankalien yhteyksien takana niin karenssia pukkasi sitten porukalle.

Äänestä

Naantalin teatterissa näytetään Rainoja.

Äänestä

Sellaista huhua liikeellä että myös Petäsmäen säätiö olisi lopettamassa nyt alkukesästä. Jos näin kävisi se tietäisi Wartiaiselle töitä.

Äänestä
  • Naantaliin ollaan suunnittelemassa aivan uutta kuntouttavan työtoiminnan yksikköä nimeltään Pajapankki. Tila olisi tarkoitus tulla keskustan uusien kerrostalojen alakertaan.

    Äänestä

joo se siihen tuulen suun kadulle siinä olis tontti ostettu päivä toiminnalle oma tontti paras ei tuu häätöä enää ja näkee kaikki turistit mis naantalin kerma

Äänestä

Koko Ote-säätiö oli pelkkää teatteria.

Äänestä

Ote-säätiö oli yksi Naantalin suurimmista vitseistä. Yli puolet porukasta siellä oli joko alkoholi tai huumeongemista kärsiviä. Juttujen mukaan olipa eräs ohjaajakin ollut paikalla huumeissa.

Äänestä
  • Virallisesti ei missään ollut mitään tietoa että miksi Naantalin säätiö joutui lopettamaan. Muutama päivä ennen lopettamista säätiön pihalla näkyi olevan poliisiauto joten liittyiköhän jotenkin asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virallisesti ei missään ollut mitään tietoa että miksi Naantalin säätiö joutui lopettamaan. Muutama päivä ennen lopettamista säätiön pihalla näkyi olevan poliisiauto joten liittyiköhän jotenkin asiaan.

    Samanlainen tilanne oli siinä Putkikadun toisella puolella pajalla ennen kuin lopetti niin poliiisiauto seisoi pihalla. Muistaakseni Suad omisti niin Ote-säätiön kuin myös Naantalin pajan.

    Äänestä

  • Olikohan sama muikkeli joka väitti olevansa korkeakoulun suorittanut? Silmät lautasella jatkuvasti siel. Oli varmasti matkustanut maailmalla, sienissä

    Äänestä

Sinne vaan patalappuja virkkaamaan kaikki niin työkunto palautuu taas

Äänestä

Vai joutui tämä säätiö nyt lopulta ihan taloudellisiin vaikeuksiin? haluaisin nähdä nyt sen korppikotkan, joka siellä naantalin pisteessä kulki uljaana, nenänvartta pitkin meitä työläisiä katsoen & käskyttäen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mihin Ote-säätiö on kadonnut Putkikadulta? Siinä paikalla näytti olevan Naantalin teatteri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu