Lyhyestä virsi "kaunis". Olen syönyt escitalopramia 15 vuotta masennukseen ja pakko-oireiseen häiriöön ja pärjäillyt ihan ok. Käyn töissä ja opiskelen samalla, viimeiset pari vuotta ovat olleet todella hektisiä ja jaksaminen on ollut vaihtelevaa. AMK- opinnot puristan alle kahteen vuoteen, on perhettä jne. Noin kymmenisen vuotta sitten diagnosoin itselläni MS-taudin ja olin täysin vakuuttunut sairastavani tautia, kun joitakin samankaltaisia oireita oli. Lapsena kuvittelin kerran sairastavani leukemiaa, kun minulta löytyi turvonnut imusolmuke ja menin aivan toimintakyvyttömäksi ja kuumeilin.
Isäni kuoli juuri syöpään ja olen nyt diagnisoinut itselleni vastaavan taudin, koska alimmat kylkiluut naksahtelevat kummallisesti, ikään kuin ne olisivat jollain lailla irti. Naks-naks, kun käy istumaan, tai vetää ilmaa keuhkoihin. Lääkäri määräsi keuhkokuvan ja kylkeen ultran. Keuhkokuva oli ok samoin verikokeet, vaikka munuaisarvo-oli hieman poissa viitearvosta. Olen kuitenkin lihaksikas, joten se kai vaikuttaa asiaan. Ultraa tässä odottelen.
Maha on sekaisin, eikä elämästä meinaa tulla mitään, koen vilunväreitä jatkuvasti ja koko vatsani on arka, lisäksi rasituksessa on pitkään (ehkä vuoden) tuntunut vas alavatsassa / kyljessä kipua kuntosalilla. Olen pitänyt sitä revähdyksenä tms.
Valmistaudun jo munuaissyöpään henkisesti. Ei tästä hommasta tule mitään, mikähän tässä avuksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Haluatko "suhteellisuusteoriaa"? Tätä sinä et halua kuulla. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä todennäköisempää on, että jossain vaiheessa iskee joku ikävä ja/tai vakava tauti. Jokainen kuolee jossain vaiheessa johonkin. Iän myötä tuo hetki lähestyy joka hetki eli sairauden todennäköisyys kasvaa.
Siinä vaiheessa, kun olet oikeasti vakavasti sairas, tiedät sen kyllä. Todennäköisti olet kuoleman väsynyt, ruoka ei maistu, laihdut ja on muita hälyttäviä oireita. Vähän ihmettelen, että muutamia ihmisiä on tutkittu lääkärissä päästä varpaisiin epämääräisten oireilujen vuoksi, ja toiset eivät pääse lääkäriin, vaikka oikeasti olisi jotain vakavaa.
Silti vaikka terveen paperit saisi, se ei kerro, etteikö joku vakava sairaskohtaus voisi olla iskemässä ihan heti kohta. Ihmistä ei voi kartoittaa ihan kokonaan, lääketiede ei ole kaikkivoipaa. Todennäköisyyksiä voi sanoa. Nuorella vakavat sairaudet ovat kokolailla epätodennäköisiä. Ja jos peruskunto, labrat ja muut tutkimustulokset ovat kunnossa, niin se viittaa kaiken olevan kunnossa. Mutta siltikään asiasta ei voi olla lopullisen varma.
Eli toisin sanoen saatat kuluttaa koko elämäsi siihen, että odotat jotain vakavaa sairautta. Ja joskus se oikeasti tulee. Et odota sitä turhaan. Tosin sairautta odotellessasi hukkaat ainoaa elämääsi.
Itse olen ottanut sen kannan, että aina parempi, jos seuraava ja viimeinen lääkäri jonka kohtaan, on patologi. En ala pitämään itseäni hengissä lääketieteen avulla. Elän sen, minkä luomusti elän. Tosin eipä minun asemassa oikein muuta vaihtoehtoa ole. Mutta noin ratkaisunakin se on helpottava. Oireita tulee, ja oireita menee. Joskus joku tuntuu hälyttävältäkin. Mutta kerran sitä kuolee kuitenkin. En halua olla lääkkeistä, lääketieteestä ja toisten armeliaasta avusta riippuvainen. Kun kuolee riittävän nuorena, välttää vanhuuden vaivat.
Masennuslääkkeen vakavat vieroitusoireet ovat potilaan kuvitelmaa ja psykoottisuutta. Potilaalle asetetaan uudet diagnoosit ja lääkitään hänet tunteettomaksi zombiksi. Luulosairauttako?
Ei. Minullekin on käynyt näin. Ja monelle muulle.
Psykiatria aiheuttaa vahinkoa, mutta jättää sen muiden korjattavaksi.
Essitalopraamista on moni saanut pysyvän aivovaurion.