tapahtui siinä vaiheessa kun Maryn kanssakin juteltiin että vain tavikset kiinnostavat. Jos työ olisi siellä jatkunut niin tavis olisi löytynyt jo vuosia sitten. Se mitä eri paikoissa tapahtui arkisin järkytti ja pudotti ihan pohjalle moneksi vuodeksi. Siksi suhteilu ei kiinnostanut ollenkaan. Olisi ollut välttämätöntä kysyä seitsemän vuotta sitten se tärkein kysymys, joka olisi pitänyt kysyä jo ennen kuin mitään aloitettiin aikoinaan: mitä sinä itse haluat elämältäsi. Nyt on joutunut turhaan kärsimään siitä, että muut luulivat tietävänsä paremmin kuin henkilö itse sen mitä hän haluaa elämältään!
Mitä oikein
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.