Mistä näkee montako päivää työttömänä

tulee niin komia luku, hiillostettuna heheheheheheheheheheheheheheheheheh
989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

hiillos magara

Äänestä

Kassan ja Kelan verkkoasioinnista näkee, montako päivää olet saanut työttömyyspäivärahaa. Niihin lukuihin kun lasket vielä saamasi karenssit päälle, niin siinähän se summa on.

Äänestä

Useita tuhansia päiviä.

Suomessa on aivan selvästi nähtävissä kuinka ainakin joidenkin alojen työt on ajettu alas varsinkin 2008 vuodesta eteenpäin.

En lainkaan ihmettelisi, jos monet korkeallekin koulutetut olisi olleet jo 10 vuotta tai pidempään työttöminä, vain siksi, että 2008 aikoihin on tehty eduskunnassa sellaisia talousvalintoja, joiden seurauksina ei ainakaan palkkatyöpaikkojen määrät ole lisääntyneet vaan päinvastoin.

Äänestä
  • Eduskunta ottaa velkaa.

    Eduskunta lyö niillä velkamiljardeillaan vetoa siten että: "no kyllä meidän kansa tienaa seuraavina vuosina ainakin puolet enemmän!"

    Tämä epäonnistunut vedonlyönti realisoituu tavallisten kansalaisten vahingoksi, kun heidän työpaikkansa ajetaan asteittain ulos maasta, ja sitä myöten myös palkkapussit.

    Mutta he, joille em. miljardit saatiin kahmittua, heilä menee mukavasti, he kuitenkaan eivät tee työtä yhtään sen paremmin eivätkä yhtään enempää kuin aiemminkaan vaan pikemminkin vähemmän, siitä kielii mm. OECD:lta saatu tieto että Suomi alisuorittaa.

    Lisää palkkaa, lisää osinkoja. Näiden vastineeksi ei kuitenkaan mitään lisäsuoritusta, ja rahat omiin taskuihinsa saaneet vain päättävät keskenään, että joku muu laitetaan työttömäksi. Nyt näitä "muita" alkaa olemaan jo useita satoja tuhansia, ja määrät ilmeisesti kasvaa vain.

    Kokoomus on täystuho koko Suomelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eduskunta ottaa velkaa.

    Mitä sinä taivaanrannan maalarina moisesta välität? No, maalaamisen lisäksi olet sentään ollut toimittamassa tyhjää...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eduskunta ottaa velkaa.

    Eduskunta lyö niillä velkamiljardeillaan vetoa siten että: "no kyllä meidän kansa tienaa seuraavina vuosina ainakin puolet enemmän!"

    Tämä epäonnistunut vedonlyönti realisoituu tavallisten kansalaisten vahingoksi, kun heidän työpaikkansa ajetaan asteittain ulos maasta, ja sitä myöten myös palkkapussit.

    Mutta he, joille em. miljardit saatiin kahmittua, heilä menee mukavasti, he kuitenkaan eivät tee työtä yhtään sen paremmin eivätkä yhtään enempää kuin aiemminkaan vaan pikemminkin vähemmän, siitä kielii mm. OECD:lta saatu tieto että Suomi alisuorittaa.

    Lisää palkkaa, lisää osinkoja. Näiden vastineeksi ei kuitenkaan mitään lisäsuoritusta, ja rahat omiin taskuihinsa saaneet vain päättävät keskenään, että joku muu laitetaan työttömäksi. Nyt näitä "muita" alkaa olemaan jo useita satoja tuhansia, ja määrät ilmeisesti kasvaa vain.

    Kokoomus on täystuho koko Suomelle.

    Maailmasta ei raha lopu.

    Äänestä

Kelan maksuilmoituksessa on kerrottu päivien kokonaismäärä, tai ainakin siinä paperiversiossa aikanaan oli.

Äänestä

Tuho tulkoon tietoverkkoon,
piru PC:nsä periköön.
Nouskoon käry skannerista,
pauke kuulukoon koneista.

Valvoin hullu vuorokauden,
tehdessäni tiedostoa,
joka otti ja katosi,
pyyhkiytyi kuin poutapilvi,
vaiko virus sen tuhosi.

Kirjoittamaan käydessäni,
ruvetessani runolle,
haikuillenpa hankkeissani,
tankan tuottoon tahtoessa.

Tilttasi tehopelini,
kompuutterini kärähti,
näytönohjainta närästi,
empi myös emolevyni.

Jopa mustui mielen muoto,
kävi kasvot kalvakaksi,
käsitteli kännykkäänsä,
apuvoimia aneli.

Saapui huolto huomenissa,
kannen alle kurkisteli.
Kotvasen konetta tutki,
siitä loihi lausumahan,
sanasen virkkoi.

Myy jo myllysi museoon,
kuljettele kierrätykseen
ikäloppu ihmehesi,
reporanka rakkineesi,
ei tule kalua tästä.

Osta entistä ehompi,
vehje uusi uljahampi,
kirjokansi kirkkahampi,
joka kirjaa kiirehesti,
eikä vitkaan vikise.

Kotvan kaivoin kupehetta,
kurkistelin kukkaroa,
laskeskelin lanttejani,
etsiskelin eurojani,
enkä löytänyt mitänä.

Petollinen pentiumi,
vanha mikroni mitätön,
teki tempun tietäjälle,
rumat runon rustaajalle.

Nyt saa riittää rimpuiluni,
painun perkele pellolle,
menen metsään miettimähän,
kera pännän ja paperin.

Äänestä

No montako

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

tulee niin komia luku, hiillostettuna heheheheheheheheheheheheheheheheheh

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu