Sysmässä rokotusasiat hyvin - korona pysyy kurissa!

ESS 29.4.2021 "Sysmän rokotekattavuus on Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen kunnista paras, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keräämistä rokotustiedoista.

Sysmän koko väestöstä oli torstai-iltapäivään mennessä saanut ensimmäisen rokoteannoksen 49,0 ja toisen annoksen 4,3 prosenttia. Yli 70-vuotiaista oli ensimmäisen annoksen saanut 87,6 prosenttia."
Siis joka toinen "sorkka" on piikitetty koronaa vastaan. Olkaa iloisia, asiat on hyvin silläkin saralla. Sysmässä on omia viiiiruksen kantajia, mutta piikitys toimii. Olkaa iloisia. Ottakaa nyt sitten vappusimaa oikein pohjanmaan kautta!
241041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Sysmässä ei olisi yhtään tartuntaa , mutta jotkut ovat käynneet sen tänne vaseti hakemassa !

Äänestä
  • Tavallista lunssaa vaan. Testipuikot ei ole tätä varten tehty, etkö vielä tiedä sitä edes?

    Äänestä

Suomen tilanne ei välttämättä ole sama kuin viime kesänä. Koronan muunnoksia ei saa enää päästää Suomeen rajoilta. Korona tulee tukahduttaa kesällä, jottei jouduta enää asettamaan rajoituksia syksyllä ja talvella, sillä sitä ei Suomi enää kestä. Muunnoksia ei saa päästää rajoilta lisää Suomeen.

Lue, allekirjoita ja jaa kaikkialle eteenpäin


https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8215

Äänestä

Mutta me hartolalaiset joudutaan käymään Lahdessa tai Asikkalassa rokotettavana. Sysmässä moni muukin asia paremmin.

Äänestä

Sysmälääset ei itte huomaa omaa hyvää asemaansa vaan narisoovat! Mutta piikkiä pyllyyn vaan niin tauvit pysyy loitolla.
Minä valmistaudun Uotin päivän kuperkeikkajuhliin jo. Sysmä on pop!

Äänestä
  • Tosiaan, meillähän on jopa kolme aloasemaa ja ikioma diktaattoripariskunta.

    Äänestä

Mitä+hienoa+on+siinä+että+kunnan+asukkaiden+keski-ikä+on+yli+70-vuotta?+Tämähän+on+ainoa+syy+siihen+miksi+Sysmän+väestöstä+on+rokotettu+50+%.+Rokotus+tapahtuu+vanhimmat+ensi+periaatteella+STMn+rokotusjärjestyksen+mukaisesti.+10+vuoden+päästä+Sysmässä+ei+ole+enää+senioreita+joita+rokottaa.+Väestömäärä+tippunut+alle+2000+asukkaaseen.++Ne+kunnat+joissa+koko+väestö+on+rokotettu+viimeisenä+Suomessa,+ovat+elinvoimaisimmat+kunnat.

Äänestä
  • Kävin 60 rokotuksessa ja ihmettelin, että miksi suurin osa rokotettavista oli kuitenkin alle 60 vuotiaita. Pääsevätkö esim. opettajat ja sote-ihmisten perheenjäsenet jotain ohituskaistaa rokotuksiin? Oma puolisoni ei kuitenkaan päässÿt rokotettavaksi vaikka työskentelee asiakaspalvelutehtävissä.

    Äänestä

AINA ON OLLUT TAUTEJA - MIKÄ LIE, MUTTA KAIKKEA NIMIETETÄÄN NYKYÄÄN CORONAKSI.
IHMISKUNNAN SUURIN HUIJAUS!

Äänestä
  • Ei ole huijaus koska koronaan kuolleitakin on jo yli 900 ! Se että asioita salataan eikä kerrota totuutta , on ilmeisesti THL ja STM antanut ohjeet tietojen salaamisesta !Kun ihmisiä asetetaan karanteeriin niin karanteeri todistuksessakin on teksti , SALASSA PIDETTÄVÄ ! Niin miksi pitää salata ?

    Äänestä

  • Kipaiseppas käymään Intiassa tai Brasiliassa toteamassa tilanne, saatat yllättyä.

    Äänestä

??????????31 Ålandbank vuokraa näitä asuntoja tässä teille????????? .

Äänestä
  • !!!!!!! Balandånk myy sulle maakellareita !!!!!!!!

    Äänestä

Ja yksi tartunta lisää.....

Äänestä

Viisaampia kuunnellaan ja rokotukset otetaan. Valtavasti otettu jo ja otetaan tehosteet. Paskan jauhajan turha jankuttaa valheitaan. Rokotuksiin ei kuolla täälläkään!

Äänestä

Kertoo Sysmän kyyläpoliisi.

Äänestä

Sysmän rokotukset sujuvat hyvin, mutta tilastoinnissa jokin mättää pahasti. THL:N rokotustilaston mukaan viimeisen kahden ja puolen viikon aikana Sysmän rokotekattavuus on noussut vain 0,3 prosenttia eli rokotettuja olisi ollut vain kymmenkunta, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Olisiko nämä tapaukset muualla rokotettuja sysmäläisiä.

Sysmä oli rokotekattavuudessa kuntatilastossa parhaimmillaan neljäs, mutta nyt ei enää kärkipäässä. Toivottavasti Terveystalo huomaa tilastounohduksensa tai sitten korjaa järjestelmävirheensä, että rokotukset saadaan myös THL:n tilastoon viedyiksi.
Toivottavaa on , että tämä tapahtuu ainakin ennen kuin mahdollinen rokotepassi tulee käyttöön, sillä silloin olisi ikävää huomata, että omat rokotetiedot puuttuvatkin kokonaan rokotepassitietokannasta.

Tietenkin varsinaisten rokotusten hoitaminen on aina tilastoja tärkeämpää, mutta toimistossa lienee riittävästi muuta henkilökuntaa, joka voisi hoitaa tämän asian kuntoon. Viralliset päivittäin julkaistavat tilastot antavat nyt Sysmän tilanteesta harhaan johtavan kuvan . Sysmän kunnanvirastossakin lienee nimetty Terveyspalvelujen tilaajahenkilö, joka voisi huomauttaa Terveystaloa asiasta.

Äänestä
  • Taitaa olla niin, että tällä hetkellä Sysmässä rokotetaan vain toisen rokotteen saajia. Ja nämähän eivät näy THL: n kuntakohtaisessa tilastossa. Rokotteita tulee varmaan niin vähän, että riittävät vain toisen rokotteen saajille. Ne muutamat ensimmäisen rokotteen saajat ovat varmaan rokotettu työterveyden puolella Heinolassa tai Lahdessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla niin, että tällä hetkellä Sysmässä rokotetaan vain toisen rokotteen saajia. Ja nämähän eivät näy THL: n kuntakohtaisessa tilastossa. Rokotteita tulee varmaan niin vähän, että riittävät vain toisen rokotteen saajille. Ne muutamat ensimmäisen rokotteen saajat ovat varmaan rokotettu työterveyden puolella Heinolassa tai Lahdessa.

    Varmasti osa on jo kakkosrokotuksen saajia, mutta ainakin sinä päivänä, jolloin itse kävin rokotuksessa oli kyllä pääosa ensimmäisen rokotteen saajia ja kun varaus on jo auki kaikille yli 50-vuotiaille, ei tunne mahdolliselta, että 50 -69 vuotiaita ei olisi päässyt kuin muutama läpi toukokuussa, sillä käytännössä vain yli 80 vuotiaille ja I-riskiryhmälle on jo voitu antaa kakkosrokotus.

    THL tilastoi myös kakkosannokset, mutta niitä ei julkaista niin laajalti. Tilasto-ongelma Sysmän osalta näyttää olevan myös kakkosrokotuksissa, sillä THL:n tämän päivän tilaston perusteella kakkosrokotuksia olisi annettu Sysmässä vain 4,3 prosentille, mikä on Päijä-Hämeen Sairaanhoitopiirin kolmanneksi huonoin luku, ja käytännössä Päijät-Hämeen maakunnan huonoin, sillä vain Myrskylä ja Pukkila jäävät jälkeen.

    Onneksi Sysmän rokotustilanne ei ole näin huono, vaan kyseessä lienee tilasto-ongelma. Siinä vaiheessa kun rokotusluvut saadaan läpi tulee iso hyppäys Sysmän kohdalle.

    Äänestä

Miksi sotkeudut jos et ole työelämässä, etkä missään aktiviteeteissa muutenkaan! Rokotteita tulee Sysmäänkin varmasti, uskon. Tartuntoja ei ilmennyt, mikä on hieno juttu.

Äänestä
  • ... niin lopuksi kuolevat sitten ne rokottamattomat, kun muiden ei tarvitse enää varoa kun ei ole pelkoa taudin vakavasta muodosta, rokotetut voivat sitten kulkea oireettomana tartuttajina ja teholla on enää rokottamattomia.

    Äänestä

Ei mitään vaikutuksia rokotuksen jälkeen. Mutta kyllä kaikkien muiden oireet varmaan ovat Marketan ja Mikan syytä, kenkää vaan.

Äänestä

Valetta ja täyttä paskaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ESS 29.4.2021 "Sysmän rokotekattavuus on Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen kunnista paras, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keräämistä rokotustiedoista.

Sysmän koko väestöstä oli torstai-iltapäivään mennessä saanut ensimmäisen rokoteannoksen 49,0 ja toisen annoksen 4,3 prosenttia. Yli 70-vuotiaista oli ensimmäisen annoksen saanut 87,6 prosenttia."
Siis joka toinen "sorkka" on piikitetty koronaa vastaan. Olkaa iloisia, asiat on hyvin silläkin saralla. Sysmässä on omia viiiiruksen kantajia, mutta piikitys toimii. Olkaa iloisia. Ottakaa nyt sitten vappusimaa oikein pohjanmaan kautta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu