Ostin 13 kg painavalle aikuiselle sekarotuiselle koiralle Scruffs Insect Shield-punkkihuivin. Eilen ensimmäinen päivä kun huivi oli koiralla koko päivän kaulassa. Illalla puoli seitsemän maissa koira alkoi läähättää kovasti, takajalat lähes pettivät alta ja kävely oli epävarmaa ja horjuvaa. Selän lihakset kivikovat ja takajat tärisivät. Otin huivin pois, annoin tulehduskipulääkkeen ja koira häkkilepoon valvovan silmän alle. Tärinä helpotti nopeasti ja selän lihakset pehmenivät. Kolme tuntia myöhemmin käveli normaalisti ja muitakaan oireita ei enää ollut. Koira on oikein pirteä ja iloinen. Huivia en ole uudestaan koiralle uskaltanut laittaa. Huivin vaikuttava aine on permetriini ja valmistajan mukaan huivista ei irtoa koiraan tätä ainetta, mutta hieman mietityttää. Exspot-punkkilitkussa sama vaikuttava aine ja siinä haittoina mm. lihasjäykkyys, kouristelu, halvausoireet ja/tai ataksia. Onko muiden koirille tullut oireita kyseisestä huivista? Ja en tarvitse ohjeita eläinlääkärille soittamisesta, osaan sen ihan itse ja olen myös tietoinen koirien monista selkävaivoista eli en tarvitse tietoiskuja niistäkään. Lähinnä kiinnostaa muiden kokemukset tuosta huivista.
Vastaukset 4
- Anonyymi
Eikö huivit ole aika uusi keksintö, ehkä ei ole kokemuksia.
- Anonyymi
Ollaan käytetty punkkihuivia jonkin aikaa ja nyt pienemmällä koiralla (6,5kg) on alkanut lähteä karva niskasta. Se karvanlähtö tuli sopivasti trimmauksen jälkeen, joten mietin ensin, että voisiko johtua siitä. Mutta taidan kokeilla nyt jättää huivin pois, alkaako karvat taas kasvaa.
- Anonyymi
Joku palstapelle pahoitti täällä mielensä ehdotuksesta tehdä tietoiskuja avustajakoiran irtipääsyn suhteen meneteltäessä-...
Minulla on kilon verran kevyempi sekarotuinen koira. Aikaisempi pilleri joka otettiin vain 3 kuukauden välein sopi yhden kesän ja sitten ei enää. Oli reseptilääke niin kuin nyt tämä mitä nyt syö.
Söi viime kesän ja tähän asti punkkilääkettä nimeltä Simparica. Tähän asti on sopinut todella hyvin. Koira ei reagoi siihen millään lailla.
Tehokas myös, ei ole ollut punkin punkkia vaikka alueellamme on runsaan koirakannan vuoksi myös paljon punkkeja. Lisäksi puput, linnut ym. pieneläimet viihtyvät täällä.
Yhden tabletin sanotaan vaikuttavan 4 viikkoa. Tein testin. En antanutkaan pilleriä heti kun aika oli täysi vaan vahdin ja tarkistin koiran joka ilta. Oli kulunut 6 viikkoa ja 3 päivää kun ensimmäinen punkki oli kiinni. Ehkä huomioon pitää ottaa se että koira oli syönyt tätä lääketta jo 2x4 viikkoa eli kahdeksan viikon ajan.
Ennen olin päiväntarkka mutta hyvin voi ajatella pilleriväliksi kuukauden eikä päivälleen 4 viikkoa.
Olen erittäin tyytyväinen tähän ja hinnaltaankin on edullinen mielestäni.
Aikaisemmin kokeilin niitä niskaan laitettavia mutta koirani tiheän turkin vuoksi en
saanut sitä nahkaan vaan osa oli karvoissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51831
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83771Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust14681Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1554- 56531
- 70523
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it182513Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486Ihmettelen tämän palstan naisia
Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä83479