Onkohan mitään riskiä, että mun pahat migreenit oiskin ollut aikoinaan aivolaskimotukoksia?

Anonyymi

Mietityttää tuo koronarokote sen takia, että mulla on ollut elämäni aikana kaksi hyvin voimakasoireista ja pitkäaikaista ”migreenikohtausta”, jotka ei todellisuudessa oikein sovi migreenikohtaukseksi. Ensimmäinen alkoi paineen tunteella päässä ja se oli niin voimakas, että jopa kallon luut olivat kipeät, siis tuntui ihan käsin kokeillessa. Samaan aikaan näkö sumeni ja oli lieviä kaksoiskuvia. Hieman hitaammin tuli myös muita oireita: pahoinvointia, kiertohuimausta, kehon toisen puolen puutumista, kävelyvaikeuksia, valolänttejä ja valojälkikuvia näkökenttään, puheen ymmärtämisen vaikeuksia ja pahaa aivosumua jne. Olo oli aivan järkyttävän huono ja oireet kesti puoli vuotta ja pää kuvattiin vasta niiden mentyä ohi. Oli sen verran pitkät jonot julkisella sekä neurologille että kuvaukseen. TT-kuva otettiin silloin. En muista käytettiinkö varjoainetta. Se oli normaali.

Toisella kerralla oireet alkoi päänsäryllä ja kipeällä kohdalla toisella puolen päätä pään sisässä tietyssä melko tarkasti rajatussa kohdassa. Jälleen tuli lisäksi kiertohuimausta, rajuja pahoinvointikohtauksia, aivosumua, puheen ymmärtämisen vaikeuksia. Olo oli ihan järkyttävä taas ja olin ihan vuodepotilas pitkään. Myöhemmin tuntui kuin tuo kipeä kohta olisi liikkunut pään sisässä keskeltä kohti kaulaa ja kadonnut sitten. Oireet lieveni sen myötä, mutta ei kadonneet kokonaan. Ne ehti kestää voimakkaana kuukausia ja lievänäkin sen jälkeen varmaan vuoden. Pää kuvattiin taas vasta kuukausien jälkeen. Magneettikuva ilman varjoainetta. Sekin oli normaali.

En ole ikinä aiemmin kuullut tuosta aivolaskimotukoksesta eli sinustromboosista mitään, mutta nyt kun siitä koronarokotteen yhteydessä on puhuttu ja luin siitä, niin totesin että aika paljon samoja oireita kuin mun pahoissa migreenikohtauksissa. Mutta ei kai sellainen tukos voisi kadota itsestään? Ja kai sen jäljet ois näkyneet vielä kuukausia myöhemmin tt- ja magneettikuvisssa? Uskallan siis varmaan ottaa rokotteen? Kuuluisin riskiryhmään muiden sairauksien puolesta, joten siksi se ois hyvä ottaa kyllä. Sen Pfizerin olisin ottamassa, en Astraa, mutta ilmeisesti Pfizerissäkin on lähes sama tukosriski. Toisaalta korona itsessäänkin ilmeisesti aiheuttaa tukoksia. Etenkin se siinä tukoksessa huolestuttaa, että tiedän että jos tukoksen kaltaisia oireita tulee ja menen päivystykseen, niin omalla kohdalla kaikki kuitataan vaan migreeninä ja pistetään kotiin. Kun mulla kerta migreenidiagnoosi on ja on normaaleja aurallisia migreenikohtauksiakin ollut. Eli jos tuollainen tukos iskisi, niin pitkä kärsimys ois taas luvassa ja kenties jopa pysyviä vaurioita sen takia.

Ai niin ja sitten mulla on myös kerran turvonneiden imusolmukkeiden ultrauksen yhteydessä todettu, että vasemmalla puolella kaulaa aivolaskimo tai -valtimo kulkee mutkitellen nikamien välissä. En enää muista oliko se valtimo vai laskimo. Lisääköhän se riskiä tukoksiin? Tuo kipeä kohta päässäkin oli kyllä aikoinaan juuri vasemmalla puolen.

1

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ennustaminen on aika vaikeaa. Ennustajan lahjojahan sinun tilanteessasi tarvitaan? Ihmisillä on ollut keuhko-, sydän- ja aivoveritulppia ilman, että ovat käyneet niiden vuoksi lääkärissä. Eli normaalit ihmisetkin ovat tietämättään sairastaneet uhkaavia sairauksia.

      Aika usein aivoveritulppa jättää kuitenkin jälkeensä hyvin näkyviä oireita, eli halvauksen, josta kuntoutuminen voi viedä kauan, eikä kaikki kuntoudu lainkaan. Omaisellani halvauksen syy ei selvinnyt ensimmäisistä aivokuvista, mutta myöhemmin (muutama kuukausi ehkä) otettu kuva paljasti tukokset.

      Sinun on tehtävä itse päätöksesi. Riskejä on rokotteessa, mutta riskejä on myös koronassa. Jos sinulla ei ole koronan vasta-aiheita rokotuksen tai sairastetun taudin jäljiltä, niin voit saada vakavaoireisen koronan jossain sellaisessa elämänvaiheessa, jossa sinulla on nykyistä vähemmän vastustus- tai toipumiskykyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      225
      7540
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      4970
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4772
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3428
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1880
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1677
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1609
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1347
    Aihe