Ei tarvinnut kuin käydä katsomassa Heinolan keskustaa vieraiden kanssa vappuna. Kaupunki on niin aneeminen ja autio, että en ihmettele miksi etenkin nuoret ja aktiiviset ihmiset muuttavat Lahteen ja pääkaupunkiseudulle - onhan tämä aika masentava eläkeläiskaupunki.
Ei kannata ihmetellä, miksi väki muuttaa pois
Anonyymi
1301735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 130
Vanhimmat
Kevät on vaikeaa aikaa. kun pääkoppa temppuilee. Turhaan kannat huolta muuttajista. Etpä ole itse lähtenyt, miksi ajat toisia pois! Heinola pärjää ilman sinuakin. Älä masennu, se ei ole Heinolan vika.
Nytkö on suurten juhlien aika noin niin kuin järjellä ajateltuna? Pidetään nyt vaan tauti kurissa vielä jonkin aikaa ei ole kaikilla vielä suojaa siltä.
Onhan Heinolassa kohta se eläkeläisteatteri ja sitten on talvella jään ja valon juhla 😂 Voiko sitä viriili ihminen asuinpaikaltaan muuta toivoa?
Minäkin ikääntyvä ihminen aion muuttaa täältä pois, ihmisten ilmoille
Samma här. Tavarat jo pakattu, auto tulee ensi viikolla.
Myös sama täällä,pois kun sais asuntonsa myytyä.
En lähde kulumallakaan
Menkää yhteismuuttona. Vinkataan toimittajille, tulevat ulvoen tekemään juttuja! Hihi....iiik...eeee...hehehehehheee. Maksaavat ison vinkkipalkkion noin mahtavasta uutisvinkistä varmaankin.
Lopeta jo tuo häiriköinti!
Hehehh ... siis joku muuttaa pois, kun ei ole näyteikkunoita keskustassa yms. Pikkasen haisee tämä aloitus. Tuttu Heinolan syöjän aihe ja oma "joukkovedätys" aiheelle. Voi luoja - ei olla ihan niin yksinkertaisia!
Tämä väitetty Heinola-syöjä mahtaa olla väsynyt, kun vain yksi ja sama täällä kirjoittaa pois muutoistaan? Tilastot kylläkin kertoo jotain ihan muuta.. Että taitaa se totuus lukea ihan näidenkin rivien väleistä. Heinolaan tyytymättömät vain muuttaa pois. Näin se vaan menee.
Ja mehän ei Heinolan-syöjän kanssa lähdetä minnekään, täällä ollaan ja pysytään. Banaanilaatikot saa jokainen käyttää miten lystää. Ei kannata olla sentään ihmisiä ajamassa kotoansa, haloo!
En tiedä Heinolan syöjästä, mutta aika kuollut paikka on tuo keskusta. Tämä on mielipiteeni..
Se kuvastaa heinolalaisuutta. Mutta minähän se vain olla pollotan täällä, muutan metsään asumaan siinä vaiheessa kun Heinola kaatuu.
Ei muuta pois! Et edes sinä rassu.
Kaikki paikat ovat kuolleita. Korona korjaa ja hiljentää menoa, ookkos kuullu? Ootko saannu eturivin tyyppinä jo piikkisi?
En todellakaan asu Heinolassa!
Kukaan ihmettele mitään muuta, kuin Heinola-syöjän sairaalloista kalvamisen halua kaupunkia kohtaan. Syykin toki tiedetään.
Linkkiä "muuttajista" pyydetty, mutta eipä ole ilmestynyt. Eikä ilmesty, koska "Syöjän" omia houreita ja "elinvoimia".
Mitään muuttoaaltoa Heinolasta ei ole todettavissa. Joten valetta!
Olen, oltko sinä saannut piikkisi?
Mitä helvetin piirileikkiä pitäisi olla. Torin kauppiaat eivät ole innostuneet torin auki vääntämisestä! Heinola on hyvä kaupunki ja Heinola-syöjän kirjoitukset lapsellisia väsäyksiä. Tehkää nyt ryhmämatka Heinolasta paratiisiin, kun tämä narisija saa sen paikan sanotuksi.
Linkki väitteeseen kumminkin päin! Muuten tyypillistä paskapuhetta.
Älä vaan unohda laituria.
Pieni kaupunki, iso laituri.
Pieni kaupunki, iso tori.
Näyttää siltä, että kukaan ei valvo, miten toria hoidetaan. Kauppiaat saavat sijoitella suuria merikonteista tehtyjä myymälöitään sikin sokin ympäri toria. Toiset ovat pyörillä, toiset ei. Kaupunki sijoittelee huusseja ja karmeita jäteastitoita torin laidalle ja pieni punainen makkarakoju siinä vieressä parkissa. Missä on kaupungin keskustan laatukäsikirjan toteuttamisen valvojat. Kaupunkisydäntä kiinnostaa vain raha. Pahin moka on jättikontti, jonka takapiha on kaupungin ainoalle kävelykadulle.
Kontin paikka täytyy siirtää Nordean sivulle, jota kaunis tori avautuisi kävelijöille.
Iso kaupunki ja pieni tori. Toria vois laajentaa, jotta parlamentilla olisi paremmat edellytykset kokoontua.
Toriparkki vielä puuttuu. Siihen voisi löytyä energiarahastosta varat ja loppu katettaisiin velalla.
Totta puhut, mutta haaste on mielestäni laajempi. Heinolassa moni ihan tyylikäs toteutus ”tössitään” jollain täysin kokonaisuuteen sopimattomalla ”lisäosalla”. En tiedä lähteekö tämä viheralue puolelta, teknisestä toimesta vai mistä, mutta täytyy myöntää, että jollakulla ei ole silmää tyylille. Pieniä asioita joilla kaupungista tekisi miellyttävämmän. Jossain lienee joku yksittäinen viranhaltija jolla ”homma lähtee lapasesta” kun haluaa ”vielä vähän parantaa”. Tori on oma kokonaisuutensa. Paljon on investoitu sen viihtyvyyteen, mutta tosiaan hieman silmää voisi olla, kun paikkoja ”kalustetaan”.
Liekö samasta kynästä nämä kummallisuudet kuten kirjaston edustan katuvalo tolpat, tai sataman kompassi...
Sinä pontevana menet siirtämään, jos hatuttaa! Vai meekkö? Heh...heheheh..eeee.e...! Pääsee kauneutesi kukoistukseen.
Älä horise! Tullaan hakee sulta rahaa! Kesäteatteri pistää kaupunkiin vähän elämää. Älä pitkästy. Ei sun tarvi muuttaa pois, me ei "haluta".....
Linkki muuttoväitteeseen, muuten tyypillistä paskapuhetta Heinola-syöjältä. Ainakin vanha tuttu aihe ollut.
Heinolan keskusta on kyllä masentava ja ihan kuollut. Heinolan parhaat päivät ovat ollutta ja mennyttä, nykyisin tämä on pääasiassa vanhusten nukkumalähiö.
Ei infra tee keskustaa eläväksi. Ihmiset sen tekevät. Jos sinulla on tylsää, niin kannattaisiko tutustua uusiin ihmisiin? Alkoholi on huono kaveri, vie ennenaikaisesti hautaan.
Kasarina heinola eli.
Miksi etsiä elämää kuolleitten joukosta? Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen Vanhurskauttaan niin kaikki nämä teille annetaan. Ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista!
Kippis!
Eihän siitä olekaan kuin 40-vuotta.
Heh heh
Oletkin näköjään aika yksinkertainen, Dena!
Jep samaa mieltä, 80-luvulla Heinola oli elävä kaupunki, oli kauppoja ja palveluita. Nyt kuollut kyläpahanen, valitettavasti.
No kohta Heinola-syöjä nukkuu vanhuksena siellä Itä-Hämeen kehdossa, aikasi on jo hyvässä alussa! On synkkää, kun täytyisi muuttaa ja mollia kaikkia muita.
Linkki väitteisiisi puuttuu, joten ovat soopaa.
Sinisilmäinen Heinolalainen,...
linkkejä löytyy Heinolan väestökadosta useita. Löydät helposti googlettamalla.
"Sinisilmäinen Heinolalainen,.".. Muuten heinolalainen pienellä jatkossa sitten räpellyksiisi!
Kuraa..
Nyt ei googleteta mitään. Faktat pitaa olla esillä, eikä missään tunkiolla!
Lahti ja Helsinki eivät ole mitenkään viehättäviä kevään kaupunkeja . Surkeaa anemiaa . Spurguilla on vain kevättä rinnassa .
Kyllä Lahdessa on huomattavasti enemmän nähtävää ja viehättäviä paikkoja kuin Heinolassa, Helsingistä puhumattakaan. Heinolan torialueesta on elinvoima kaukana, rantapuistosta lähinnä alkoholisteja ja "satama" on hetkessä koettu. Jos tämä olisi sellainen paratiisi kuin osa väittää, luulisi sen näkyvän asukaslukukehityksessäkin. Valitettavasti ei näy ja Heinolan erinomaisuus on vain muutaman paikallisen faktoihin perustumatonta höpinää.
Toi nyt on vaan sun mielipide
"Kyllä Lahdessa on huomattavasti enemmän nähtävää ja viehättäviä "..... Kylläkyllä Lahdessahan on KIASMA! kuten tiedät! Nähdään....e e e e e.....sit....
Ensi keväänä on oma ”Kiasma” Lahdessakin. Tiedätkö edes mikä Kiasma on?
Lahdessahan on sinun mukaasi Kiasma jo! Älä selitä mokaasi. Siinä sinun tietämisesi!
Mitä sitten vaikka olisi kymmenen kiasmaa. Tiedän kyllä mikä kiasma on, se on sateenkaarihomojen kokoontumispaikka.
"Kyllä Lahdessa on huomattavasti enemmän nähtävää ja viehättäviä paikkoja kuin Heinolassa, Juupa juu....kuten "Kiasma", kuten Heinola-syöjä väittää!!!
Sen verran Heinola-syöjän faktat on paikallaan! "Syöjälle" Karisma on Kiasma! Heh....hehehhe..buaaah...
On sulla jutut
Lääkitys olisi toivottavaa tarkistaa. On niin sekavia tän erään "faktojakin vastustavan" jutut. Mutta onhan Lahdessa moninkertaisesti nähtävää ja koettavaa vrt Heinolaan. Ei siis ihme, että väki muuttaa.
Mitä sitten, se muuttaa joka niin haluaa. Joutavia joriset!
Väki ei muuta mihinkään jonkun sirkuksen perässä. Väitteesi ovat mätiä! Jatkuvasti. Ympäristö ahdistaa, voi luoja. Mene optikolle, jos vaikka alkaisi "kirkastua"!
Muista ottaa omat pillerisi
Ei ihmetellä. Väki vähenee, pidot paranee. 😁
Kukaan ihmettele mitään muuta, kuin Heinola-syöjän sairaalloista kalvamisen halua kaupunkia kohtaan. Syykin toki tiedetään.
Linkkiä "muuttajista" pyydetty, mutta eipä ole ilmestynyt. Eikä ilmesty, koska "Syöjän" omia houreita ja "elinvoimia".
Voit työntää linkkisi minne haluat
Muista syödä, mutta älä koske alkoon.
https://vertinet2.stat.fi/verti/graph/viewpage.aspx?ifile=quicktables/kuntien_avainluvut_2021/avainluku_M411&isext=true&lang=3&x=800&y=800&rind=33
Onko tämä tilastokeskuksen linkki sitten huijausta?
https://vertinet2.stat.fi/verti/graph/viewpage.aspx?ifile=quicktables/kuntien_avainluvut_2021/avainluku_M411&isext=true&lang=3&x=800&y=800&rind=33
Onko tämä tilastokeskuksen linkki sitten huijausta?
Miksi Heinolan syöjä ei muuta pois Heinolasta, juoppopenkkikin on siirretty pois Alkon edestä.
Prisma tulee, hieno homma..
Penkki takaisin, mutta juopot arkadianmäelle, sieltähän kaikki hyvät ideat lähtevät, kuten keskari kauppoihin ja Alko yms.
Juoppopenkin siirto hermostutti Heinola-syöjän läpeensä!
Älä horise. Mene Ikeaasi safkaostoksille!
Heinola-syöjä on niin läpeensä kyllästynyt Heinolaan. Heheheheh.....enenen.... Missä vaalilistasi???
sehän on hyvä että saa vapaasti muuttaa,kyllä Heinolankin on muututtava vetovoimaisemmaksi ,kehitys ideat pitäisi tulla Heinolan ulkopuolelta.
Samat päättäjät, meno ei muutu mihinkään.
Millään toimivilla kehitysideoilla ei ole väliä eikä kannatusta, koska Heinolassa on vallalla vanhentunut äijämentaliteetti: rakennetaan, rakennetaan, jyrätään, äijämusatapahtumia, moottoriurheilua, ympäristöstä huolehtimatta jättämistä sikäli, että pidetään se kalseana ja hoidetaan vain minimissään, ollaan hitaita tai myöhästyneitä tarttumaan tilaisuuksiin kuten veneilijöiden houkuttamiseen jne. Eipä se semmoinen ketään viihdytä, tuskin heitä itseäänkään. Jäykkää, nuivaa, ilotonta, pöljää.
Ei tarvitse rakentaa mitään.
Ei tarvita mitään viihdykkeitä!
..eikä niitä ole luultavasti tulossakaan. Uinu vaan rauhassa.
Hyvä niin, mutta ei uinuta, mitä lie tarkoittaakaan?
Kyllä tiedetään, mutta se aika on ohi! Äläkä vaivaa nuppiasi asialla, joka ei sinulle kuulu!
Kimolan kanavakin rassaa Heinola-syöjää. Voi luoja sitä elämää! Nyt pitää horinat lopettaa siellä, muuten ei tule kesää. Kesäteatteriin menemme taas iloisin mielin ja kiitollisena!
Kesäteatteri tuloo ja siat hyvin! Mäkin kävelin ja näin kuinka kadulle oli syljetty. Hyi! Minä muutan pois. Kamalaa!
Mutta upea kesäteateri saa minut jäämään koti-Heinolaan ja moni tuttava muuttaa myös tänne. Koronapiikki saatu vaikka ei olla "kermaa". Mihinkäs se rokotusasia ja vouhkaaminen loppui, kun valotettiin rokotussuunnitelmia hieman!
Ei väki mihinkään muuta, vaikka Heinola-syöjä horisee! Turhaan yrität nostattaa napinaa, johon ei mitään aihetta. Itse joudut vastaamaan näihin aloituksiisi, vaikka yrität muutella kirjoitusasua. Kyllä paistaa läpi! Vanhainkoti vaivaa sinua, mutta älä menetä toivoasi. Hehhehehhe......eee....eee....hehhehh.... Kiasma kutsuu! Lahdessa on sinun Kiasmasi löydettävissä!
Ota risiiniöljyä se aimo kulaus ja yskäse! eeeeeeeeeeeee......aaaa...!
Heinolako tuon tekee? Suur-Heinola -tauti.
no mitäs tähän sanot:
https://vertinet2.stat.fi/verti/graph/viewpage.aspx?ifile=quicktables/kuntien_avainluvut_2021/avainluku_M411&isext=true&lang=3&x=800&y=800&rind=33,
Vappuna ei ole saanut tavata "ylimääräisiä" varsinkaan vieraita koronavarotusten takia. Eli olet syyllistynyt määräysten rikkomiseen! Siitä ollut varoitus olemassa. Mutta hyvä, että huomasit, ettet kuulu Heinolaan, vaan jonnekin muualle. Toivottavasti kauas!
Jos saisin asunnon myytyä muuttaisin heti pois. Isoin syy kuitenkin kun ei voi nauttia Sulkavankosken mahtavista kuohuista betonista tehdyllä laiturilla!
Heinola oli koronavuoden muuttohäviäjä, eli pulinat pois.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc7aeca5-8948-4aeb-82c5-81d8e65c848c
Heinolan suunta on ja pysyy alaspäin.
Mitä sitten? Hyvä että soskut lähtee!
Mitä sitten? Hyvä että soskut lähtee!
Sittenhän sinulla on kaveri! Taas.
Montakin👍
Linkki väitteeseesi tai puppua!
Kevät on vaikeaa aikaa. kun pääkoppa temppuilee. Turhaan kannat huolta muuttajista. Etpä ole itse lähtenyt, miksi ajat toisia pois! Heinola pärjää ilman sinuakin. Älä masennu, se ei ole Heinolan vika.
Mitään muuttajia ei edes ole. Jos joku muuttaa kun näkee kaupungilla koiranpaskan tai luulee näkevänsäö, ei ole prioriteetit elämässä kohdallaan. Joten hyvästi!
Poismuutto on Heinolan vika!
Heh heh, ho ho hoo. Onpa jutut
Itse olet sekaisin, kun et osaa edes kirjoittaa.
Mitään muuttajia ei ole. Jos joku muuttaa kun näkee kaupungilla koiranpaskan tai luulee näkevänsäö, ei ole prioriteetit elämässä kohdallaan. Joten hyvästi! Muuten - tutkituta pääsi!
Juu ei ole. Ei juuri kukaan ole muuttanut pois Heinolasta. Tässähän se hyvin näkyykin. Käännä lisäksi näyttö ylösalaisin:
https://vertinet2.stat.fi/verti/graph/viewpage.aspx?ifile=quicktables/kuntien_avainluvut_2021/avainluku_M411&isext=true&lang=3&x=800&y=800&rind=33
Hyvä että, olet jo muuttanut pois, miksi kirjoittelet jatkuvasti aivopiurujasi.
Menikö vuokrat ulosottoon ?
Palsta missä Heinola-syöjä operoinut, on aina poistettuja viestejä, jotka ilmeisesti olleet loukkaavia tms? Tälläkin palstalla 5 kpl!
Miksi täytyy ilkeillä, kun aihetta ei ole!
Kaikki ei ole ilkeilyä, nuo joidenkin ihmisten esille tuomat kohdat ovat huolia kaupungin tulevaisuudesta. .. Ei kaikki ole heinolan syöjiä.
,,,"nuo joidenkin ihmisten esille tuomat kohdat ovat huolia".... Kyllähän nämä "huolet" ovat Heinola-syöjän omaa tuotantoa. Mitä sinulle kuuluu Heinolan virkamiesasiat? Ei mitään! Olet vaan itseriittoinen, ja toisia arvostelemassa. Koita asettua nyt kovalle maan pinnalle ja rauhottua!
Mene lintutarhalle, jos vaikka auttaisi, ja lopeta se tyhmä nalkutus, vaikka oletkin läpeesi myöten pettynyt, kaikkiin muihin paitsi itteeeesi!
Heh heh, saat varmaan slaagin kohta.
Ottaa nyt sit selvää tuosta kirjoituksesta. Sovitaako että kirjoittelet vaikka omalle seinällesi?
Oisko "Kiasma" Lahdessa paikallaan silmänautintona. Voisit ostaa limppusi samalla! Heinolassa kun varmaan huonoa leipääkin, vai mitäs se "vappuretki" torilla näytti!
"Ei kannata ihmetellä, miksi väki muuttaa pois"..... Ei kannatakaan, koska väki ei muuta pois! Heinola-syöjän vakiopaskaa vuosien takaa.
Kukaan normaali ei muuta pois, vaikka kaupungilla (Heinolalla) olisi velkaa! Ja muka paljon. Hoho ,,,, hoh...ooo Ei todella häiritse!
Eikö saa olla aneeminen?
Tehkää Hujansaloon uusi metropoli
Pozhalujsta tovarish , privet iz Moskvy
Hyi.
Väki muuttaa pois koska Sulkavankoskella ei päästä nauttimaan veneretkeilystä rantautumislaiturin (betoniponttoonilaituri) puuttuessa!
Kaikki muuttuisi kaupungissa paremmaksi, jos laituri löytyisi ja se saataisiin takaisin Sulkavankoskelle!
Heh heh, just joo...
Nää kadonneen laiturin, siis betoniponttoonilaiturin sitkeät huhuilijat on ihan parasta Heinolaa.
Hyvää läppää, hyvää huumoria.
Siihen vielä sysmäläisten osoittelu syypäiksi niin jo on hyvät ainekset niin kesätestteriin kuin Heinolan ja Sysmän väliseen kylätappeluun, toivottavasti oikein vanhan ajan meininkiin heinäseipäillä varustautuneina.
Mihin lie sekin hieno perinne kadonnut kun raiteillä eri kylien pojat mittelivät paremmuuttaan ja mätkivät toisiaan.
"Nää kadonneen laiturin, siis betoniponttoonilaiturin sitkeät huhuilijat on ihan parasta Heinolaa.
Hyvää läppää, hyvää huumoria. "
Mutta kun se ei olekaan läppää, se (ne) on ihan tosissaan! Vuosikymmenet katkerina tapauksesta jauhamista. Siitä sitä huumoria vasta riittää, kun ajattelee tuppuperäläisten mentaliteettia. Mahaa kouristaa, kun naurattaa juttujen tajuaminen. Vaiko eikö?
Heinola on hieno kesäkaupunki. Päästään koronasta eroon niin kaikki alkaa taas elämään. Ja kyllä moni paikka on talvella hiljainen. Ja jos tuohon vesitorniin joku alkaisi asuntoja rakentamaan niin tiedä vaikka lähtisi asuntokaupoille.
"Me" odotamme "syöjän" kanssa kesäteatteria, silmäteräämme, aloitamaan näytäntökautensa. Siinä on kesän iloa ja auvoa täysin rinnoin. Tällainen kulttuuriruiske on tervetullut, koska Heinola-syöjä on läpeensä peljästynyt koronasta. Kun ei saanut piikkiäkään. Valitteli ja kyseli.
Hahaha ei taida tulla kummoista näytöskautta.
Menee konkurssiin, kuten koko Heinola.
Revi siitä.
"Me" todella odotamme "syöjän" kanssa kesäteatteria, silmäteräämme, aloitamaan näytäntökautensa. Siinä on kesän iloa ja auvoa täysin rinnoin.
Tällainen kulttuuriruiske on tervetullut, koska Heinola-syöjä on läpeensä peljästynyt koronasta. Heinola-syöjä = Uusi voima, Hhahahhahhahhaah,,,,,,aaaaa....iiiikkkk...
On ollut myrkkä taas viesteissä, koska 17 kpl. poistettu. On se kumma, kun itsehillintä ja kritiikki pettää. Yksinkertaisissa asioissa!
Siis: Myrkkyä!
Kaupungin viihtyisyyttä on merkittävästi alentanut Sulkavankosken myllyn alueen surkea tila. Kadonnut laituri olisi palvellut retkeilijöitä ja veneilijöitä. Mysteerin ratkaisun avaimet olisi asiansa osaavan selvitystyöryhmän käsissä, jos vain löytyisi poliittista tahtoa asian ratkaisemiseksi.
Jos tiedät missä laituri on käy hakemassa se pois.
Lain mukaan itseapuna saat sen hakea ja jos joku yrittää estää voit lain mukaan käyttää voimakeinoja varastetun tai kadonneen omaisuuden takaisin ottamiseksi.
Turhaan kannat(aloittaja) huolta muuttajista. Etpä ole itse lähtenyt, miksi ajat toisia pois! Heinola pärjää ilman sinuakin. Älä masennu, se ei ole Heinolan vika.
Mitään muuttajia ei edes ole. Jos joku muuttaa kun näkee kaupungilla koiranpaskan tai luulee näkevänsäö, ei ole prioriteetit elämässä kohdallaan. Joten hyvästi!
Heinola on hyvä kaupunki, eläkeläiset ovat ihmisiä ja ansaitsevat ihmisarvon Heinolassakin!, kaupunki on kaunis ja viihtyisä kaupunki.
Heinolan kesäinen vetonaula on kesäteatteri - niin tänäkin vuona koronavuoden tauon jälkeen.
Aika yksioikoinen näkemys..
Vihapuhetta eikä mitään muuta! Kannattaisi nyt jo miettiä sisältöjä, joita kuohuksissasi yhä palstoille suollat. Eivät ole sananvapautta millään muotoa!
Ja onnistuneesta kesäteatterista! Eikö totta?
kyllä.
Fiksut muuttavat pois. Hämäläistollot jäävät hölmöilemään omassa kuplassaan.
Heinola on loppujen lopuksi Savoa. Eläkeläisten morkkaamista ei sallita, siitä tehdään vihapuheilmoitus. Niitä ulostuloja sinulla ollut jo "tarpeeksi", että näyttöä on!
Heinolassa on kaikkien voitava asua ilman haukkumista. Heinola on hyvä ja ystävällinen yhdyskunta, jossa kaikilla on ihmisarvo!
Ja vahva usko Jeesukseen. Aamen.
Joo hyvä tahto.
Mutta typeryyden ja luulottelun kotipaikka.
Saitte kesäteatteri ja koronaa useampaa kertaan.
Tyhmiä ihmisiä, jotka eivät osaa mitään.
Loisitte valtion jne. avuilla.
Kesäteatteri kyrsii Heinola-syöjää, joka haukkuu useammassa osiossa kaupunkilaisia. Ja moni muukin kyrsii, mutta ei mahda mitään!