Kertokaapas mulle paras tapa tehdä itsari.
Paras tapa
Olen lopussa
8636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hakeudu hoitoon. Ei sun tarvi itsaria tehdä. Se ei ole ratkaisu, joka kuuluis vaan sulle. Vaikutat sillä moneen ihmiseen. Kerro mikä mättää, niin koitetaan keksiä jotain ratkaisua.
Vaivaa masennus, ystävättömyys ja ainainen migreeni. Koulut jäi kesken viime lokakuun alussa.
Kavereita ei ole yhtään, asun jo vanhenevien (57-v)vanhempieni kanssa. Päivät vietän kotona yleensä yksin omassa huoneessani. Migreeni on vaivannut viime joulukuun alusta, särky huono olo kestää yleensä n.5päivästä kolmeen viikkoon yhtäkyytiä. Välillä voi olla n.3-6päivän taukoja. Noita taukoja on ollut tänä vuonna ehkä 4, suunnilleen silleen että 3 viikon ajan joka päivä on pää kipeä, joskus vähän ja joskus paljon. Yleensä migereeni helpottaa illaksi, jolloin valvon kahdesta viiteen aamuyöhön siksi, koska sillon on edes vähän parempi olo, paitsi nykyään on migreeni ruvennut vain pahentumaan illaksi. Lääkkeet ei oikein auta, estolääkitys on, se vaan ei hyvin auta. Migreeniin olen kokeillut Naprometiniä, almogrania ja imigraania ja ne eivät oikein auta. Niistä tulee joskus vain "turtunut" olo.
Masennusta on ollut ajoittain jo yli puolituoista vuotta, mutta nyt se on pahentunut ja pahenee.
Toinen ongelma on jännitys ja siitä johtuva pahoinvointi. Esim. hammaslääkärissä en voi käydä. Siksi alkavat olla hampaat heikossa kunnossa.
Kolmas ongelma on se, että pelkään hirveästi oksentamista. Tämän vuoksi migreeni on minulle vielä raskaampi asia, kuin esim. äidilleni. Voit kuvitella miltä tuntuu pelätä kauheasti jotain yli puoli vuotta joka päivä. Tähän plussataan masennus huono vointisuus.
Joskus istun vaan lattialla tunninkin ja mietin miten pääsisin kaikesta paskasta eroon, tai sitten katselen ikkunasta ulos, joka ei ole mielestäni järkevää, koska yleensä ulkona on muita "terveitä" nuoria kavereidensa kanssa->Tämä taas pahentaa masennustani. Itken lähes joka päivä monta kertaa, ja se taas pahentaa migreeniä, kuten myös jännitys ja epäsäännöllinen elämä.
Olen käynyt psykologilla ja muissa paikoissa, mutta ne yleenä vaan pahentavat tilannetta, koska jännitän niitä.
Ja kaikille tiedoksi että olen 16 vuotta ja miespuolinen.
Itsari tuntuu parhaalta asialta elämässäni nyt, ei tarvitsisi kuin vaikka hypätä korkealta alas, ja kaikki paha jäisi pois mielestä. Luultavasti pääkään ei enää sen jälkeen olisi enää kipeä. Toinen hyvä keino olisi "jäätyä", tippua vaikka avantoon. Vähän aikaa olisi kylmä, sitten rupeasi väsyttämään ja lopulta nukahtaisi vaan rauhallisesti eikä heräisi enää.
Joskus mietin myös miltä vanhemmistani/sisaruksistani tuntuisi. Kirjoittasin heille kirjeen jossa selitän kaiken.
He ymmärtävät kyllä, varsinkin äiti, joka kärsi vähän lievemmistä oireista. He ovat nähneet millaista tuskaa elämä on minulle ollut.
Jotkut varmasti ajattelevat että olen aika pehmotyyppi jos nyt en pientä päänsärkyä kestä. Tai kun olen pahemmin kärsinyt muista oireista vasta yli puoli vuotta. Mutta olen todella "herkkä ihminen". Saatan masentua pahasti jo siitä jos joku sanoo vaikka että: Tuota ei olisi kannatanut tehdä. Tai jos ostan joskus vaikka jonkun esineen niin jos joku sanoo että: Ei olis kannattanut, niin masennun jo siitä niin paljon että yleensä olen loppupäivän huoneessani kyyneleet silmissä...
Tuli vähän pitkä kirjoitus mut ei mahda mitään.
Toivottavasti saatte kirjoitus virheistä selvää. Ja anteeksi kun vollotan täällä kuin joku vanha mummo
Nyt ensinnäkin olet 16-vuotias jännittäjä. Siispä tahtoisin tietää, oletko koulussa vai mitä teet päivisin? Jännitykseen on olemassa apuja. Nyt sulle pitää keksiä joku apukeino siihen. Migreenikin saattaa hellittää kun jännitys vähenisi. Minkälaisia asioita jännität? Johtuuko jännityksestäsi ettei sinulla ole juuri ystäviä? Oletko jännittänyt pienestä asti vai milloin jännitys alkoi vaivata sinua?
Migreenistä olen kärsinyt minäkin. Olen saanut siihen avun akupunktiosta ja homeopatiasta. Usko pois, sitä ei enää ole kuin kerran tai kaksi vuodessa voin saada kohtauksen. Varmaan ymmärrät, että se tuntuu taivaalliselta. Lääkkeistä ei ollut apua mullekaan.
Itsemurha on onnistuessaan todella traumaattinen kokemus sun läheisille. Haluaisitko haavoittaa äitiäsi tai muita läheisiäsi siten. Itse olen äiti ja voin sanoa, että lapsen menettäminen jo sinänsä olisi kamalinta mitä voin kuvitella. Jos lapseni tekisi sen itse epätoivoissaan, äidin tuska olisi suunnaton. Ja entä, jos et onnistu? elämäsi muuttuisi vammojen takia vielä suuremmaksi kärsimykseksi.
Haluaisin sun miettivän, mitä kaikkea elämällä voisi olla tarjottavana sun varalle. Äläkä pyytele anteeksi, että valitat kuin mummo. Toivon, että keksitään sulle ratkaisuja. Usko vaan, se kannattaa.
Tää on tätä. En yhtään ihmettele miksi ihmiset tekee itsareita. Lukee vähän aikaa näitä palstoja työttömyydestä yms. aaIhmiset on katkeria, vahingon iloisia ja ennen kaikkea kateellisia. Ne jotka ovat menestyneet maalimassa vähän vittuilevat, että köyhät kyykkyyn ja mee muualle vinee(valittamaan)siittä tai älä puhu paskaa.
Ne jotka ovat menestyneet elämssä paljon ei niitten tarvii kehua media tekee heidän puolestaan sen ja jos menee sanoon poikki puolisen sanan media tekee helvetin näitten ihmisten elämstä kaikki asiat kaivellaan julki.
Pitäiskö tehdä tälläinen ehdotus maikkarille, Että
tehkää sellainen ohjelma jossa revittäis auki jonkun raasun luuserin elämä.
Tälläisen tavallisen taateli tallaajan ja annettaisiin hänelle mahdollisuus elää elämänsä loppuun asti hyvä laatuista elämää.
Siinä ohjelma formaatissa Haastateltaisiin kaikkia tuttuja jotka tuntevat ohjelman henkilö ja revittäis ihan lapsuudesta asti auki kaikki elämän haavat. Sit ku olis revittyy nykyhetkiin saakka haavat auki alettais korjaamaan elämää tämän henkilön kohdalta ettei menis näin huonosti.
Nyt tällä hetkellä kysytään ohjelmiin hakijoilta onko rekisteri merkintöjä. vois nämä kaikki kaivaa auki tutkittaisiin julkisesti.
Sen jälkeen kun kaikki asiat olis pengottu perin pohjin voitas antaa tälle henkilölle/henkilöille hyvä pesämuna keräystilien voimin johon ihmiset vois antaa almuja soittamalla kännyllä numeroon joka maksais euron per puhelu ja kaikki varat annettais suraan lyhentämättömänä henkilön/henkilöille käyttöön.Ja ennen kaikkea työtä loppu elämäksi. Sit seurattais vaikka vuosi eteen päin miten menee.
En ole köyhä. Ja mee muualla valittamaan. Täällä on oikeasti huonokuntoisia/vointisia ihmisiä.
Enkä minä ainakaan halua kertoa elämänkertaani kaikille tv:n katsojille!
tuo siun kirjotuksesi kuulosti todella pahalta ja samalla tavalla niin samalta..ei se itsari mihinkään, auta mie sen paremmin tiiän ku kukaan koska oon jo kahesti yrittäny itsarii ja jouduin vaan sairaalaan..sinnuu jäis kaipaamaan niin paljon ihmisiä ja mie en todellakaan haluu et teet mitään itelles..hei, jos haluisit ruveta kirjottelemaan miulle ja voisin samalla yrittää auttaa...kirjota mailis jos vaan haluut..mie en todellakaan haluu et teet mitään itelles, oot todella tärkee ihminen, vaikka joskus tuntuiski toiselta niin sinnuu jäis kaipaamaan paljon ihmisiä, itekki oon ajatellu taas itsarii ja oon masentunu, mie ymmärrän miltä siusta tuntuu, oot tärkee:)
Kuoleman jälkeen toiseksi pahin vaihtoehto on vammautua. Olen itse mielenterveyskuntoutuja. Kaksi ja puoli vuotta sitten haaveilin itsarista itsekin. Enkä varmana kerro miten, en halua auttaa ketään kuolemaan. Itse hakeuduin sairaalaan nk. masentuneiden osastolle. Se ja lääkkeet auttoivat alkuun. Valitettavasti minua ei pidetty sairaalassa kuin 2vk. Alkuajat kotona yksin olivat helvettiä. Välillä hakeuduin kavereille yöksi, kun vieläkin pelkäsin, että teen jotain itselleni. Tai sitten häiriköin tasaiseen koko ystäväpiirini läpi, kun pelotti olla yksin kamalien ajatustensa kanssa.
Mieti yksi asia, mikä sinua kiinnostaa. Yksi ihminen. Ja mene askel kerrallaan eteenpäin. Entäs vanhempasi, olisiko heistä apua? Lähden koiralenkille ja tuun käymään koneella vielä.
Jaksamista ja pysykää hyvät ihmiset hengissä!
No vanhemmat tekee sen minkä pystyy. Kävin tänään juuri psykologilla, eipä sielläkään mitään tapahtunut. Kauhean stressaava tilanne se vain oli. Migreenin estolääkkeitä(mulla siis beetasalpaaja, propanol) olen ottanut hiukan isomman annoksen. Se väsyttää nyt aika paljon. Oikeastaan niin paljon, etten jaksa oikein mennä ulos, joten en voi tehdä itselleni mitään. Kerran tosin kävin ulkonakin, tosin ulkonakin pyörii samat asiat mielessä...