Et ollut sellainen kuin luulin

Anonyymi

Erehdyin. Voin sen ymmärtää, koska olen erehtynyt ennenkin. Ystävyys punnitaan vaikeuksissa, niin myös ihmisen perimmäinen luonne tai tapa käsitellä asioita ajatellen nyt vaikkapa niinkin tärkeää asiaa kuin parisuhde. On joitakin asioita, jotka sammuttavat kiinnostukseni heti. Eräs on luottamuksen puute ja siihen liittyvät epäluulot. Toinen taas turhantärkeä itsensä asettaminen maailman keskipisteeksi. Tapahtui niin, että rakkaus kuoli, lyhyesti sanottuna. Olen samalla helpottunut, koska nyt tiedän miltä olen säästynyt. Kiinnostusta ei enää voi palauttaa, enkä usko minkään voivan enää korjata tilannetta. Olenkin kiitollinen siitä, että tämä selvisi minulle varhaisessa vaiheessa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rauhallisina päivinä kaikki osaavat olla ystävällisiä ja hyviä ihmisiä. Kriisitilanteet ovat hyödyllisiä monessa suhteessa. Eräs on juuri se, että silloin kiiltävä ulkokuori riisuutuu pois ja esiin tulee ihmisen todellinen olemus. Se on erittäin hyvä asia, sillä elämässä tulee joka tapauksessa vaikeita aikoja, ja siksi on hyvä tietää etukäteen, mistä kukin on tehty.

      • Anonyymi

        Jajajajajaja


    • Anonyymi

      En olekaan, ja se on hyvä se. Ihmisissä on niin monta puolta, vaikka toiset meistä ovatkin vain kuin pelkkiä puupennejä. En koskaan voisi kuvitellakaan tuntevani läheisteni kaikkia puolia. Vain sen, mitä he suostuvat minulle näyttämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1860
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      905
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      102
      846
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      45
      689
    Aihe