Kaupunginjohtajien käden jälki

Nyt kun kaksikko eläköityy ihan käsi kädessä samaan aikaan, on varmasti paikallaan hieman raatia, minkälaisen käden jäljen tämä duo kaupunkiin jättää.

Isosuo on ollut apulaisjohtajana Hämeenlinnassa jo niin kauan, ettei moni kuntalainen edes muista koska hän aloitti pestinsä Hämeenlinnassa. Aikanaan ei edes oma puolue kannattanut hänen hakemustaan Hämeenlinnan ykkösjohtajan pestiin, joten hän jatkoi apulaisena eläkkeelle asti. Isosuolla oli kyllä aikanaan pyrkyä moneen muuhunkin tehtävään, mutta onni ei koskaan suosinut rohkeaa. Muunmuassa Espoon kaupunginjohtajan virka ja kansanedustajuuskin olisivat häntä kiinnostaneet, mutta rukkaset olivat kiitos molemmista.

Moni muistaa vielä, kuinka Isosuo junaili golf klubilleen rakentamiseen kelpaamattomien rantalettojen ostajan kaupungin veronmaksajista lähemmäs miljoonalla eurolla, ja äkkiä nousikin hulppea klubirakennus Aulangon tien varteen. Isosuo oli niinikään vastuussa Aulangon leirintäalueen kaupoista ja takkiin tuli sielläkin. Isosuon junailema Sara Syyrakin erottaminenkaan ei mennyt varsinaisesti ihan putkeen sekään, sillä kaupunki hävisi jutun oikeudessa, ja tappioita kertyi tästäkin veronmaksajille toista sataa tuhatta euroa. Ihan äkkiä ei tule mieleen suuria suxeita Juha Isosuon osalta, mutta näin on valitettavasti myöskin ykkösjohtajan osalta.

Timo Kenakkala on jäänyt luvattoman vieraaksi kaupunkilaisille, eikä syy nyt taida löytyä kaupunkilaisista, niin vaikka Hämeessä ollaankin. Vaikka Isosuo toimitteli vain apulaisjohtajan virkaa, ulospäin näytti kyllä siltä, että hän piteli lankoja tiukemmin käsissään kuin Kenakkala. Tarkkailijan silmin näytti ihan sille, että paikallinen kokoomus saneli tarkasti kaapin paikan hieman aralle Kenakkalalle, ja Isosuo laitettiin pitämään kaikki julkiset puheet. Kenakkalasta ei ole yksinkertaisesti jäänyt oikein minkäänlaista mielikuvaa kaupunkilaisille.
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu