Viileä, mutta aurinkoinen aamu. Heräsin kesken unieni klo 6 jälkeen, enkä ole päässyt takaisin unten maille. Silmiä ihan kirvelee unen puute.
Meniköhän uni vähän hataraksi, kun eilen illalla juttelin puhelimessa tuttavani kanssa, joka kertoi lähiomaisensa jääneen työttömäksi, eikä toivoakaan työpaikasta, kun ikää on jo yli 50. Eipä juuri enää tapaa ihmisiä, jotka tuossa iässä olisivat turvatussa työpaikassa.
YT-neuvotteluja on joka puolella menossa.
Mietiskelin, että työnantajat kaivavat kuoppaa itselleen, kun heittävät menemään työssään menestyneet ihmiset, kun muka ovat liian vanhoja, ja kuitenkin työikää olisi vielä pitkälti.
Kun suomalaiset joutuvat ennenaikaiselle eläkkeelle yhä suurempina ja suurempina laumoina, niin eläkevakuutusmaksut väkisinkin nousevat ja työnantajien sosiaalimenot lisääntyvät.
Kyllä työssäkäyvä veronmaksaja on paras elvyttäjä, ihan näin maalaisjärjellä ajatellen.
Vahinkoja tekevät ihmisille ja myös itselleen
Anonyymi
1
77
Vastaukset
- Anonyymi
Alan epäillä, että hölmöläisten seurassa tosiaan olen,
viimeistään nää oikeudelliset ongelmanratkaisut Afrikassa, jossa juostaan kiinni todistajia,
ovat minut vakuuttaneet.
Ja se, että kylmänkolea, syrjäinen köyhä Suomi auttaa nyt miljardeilla etelän rikkaiden maiden mafioia yms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979