uudet äidit, kantsii lukea

Nimetön

Epäilimme vauvallamme (nyt 2kk) koliikkia, sillä iltaitku alko n. kahden viikon ikäisenä. Meni suurinpiirtein niin että n. viiden-seitsemän aikoihin illalla aloitteli ja itkua saattoi jatkua koko illan kunnes oli ihan yliväsynyt ja itki sitten sitä. Kokeilimme cuplatonit, tarjottiin keitettyä vettä, kaikki mahdolliset asennot ja käytin jopa vyöhyketerapeutilla.
Lopppujen lopuksi syy itkuun oli nolostuttavan yksinkertainen: vauva oli nälkäinen! Vauva sai silloin pelkästään rintamaitoa ja ilmeisesti sitä ei sitten ollut riittävästi vaikka luulin kun niin tiheään syötiin (tuntuu että oli jatkuvasti tissillä). Eli kun vauva imi rintaa niin sai sitä kautta tosi paljon sitten ilmaa joka pisti mahan kipeäksi. Joka ilta tuli sitten 2-3 kakat myös.
Asia selvisi vasta 1kk neuvolatarkastuksessa kun vauva ei ollut kasvanut juuri mitään. Nyt annamme lisämaitoa ja elämä on muuttunut huomattavasti! Toki vieläkin tulee silloin tällöin "tavallisia" mahaitkuja mutta ne kuuluu varmaan asiaan.. Nyt kasvaa kovasti ja ei "turhista" itkeskele.
Eli kannattaa eliminoida nälän mahdollisuus pois. Itse en ymmärtänyt sitä kun tosiaan luulin että vauva syö hirveitä määriä kun aina halusi rintaa. Näin ensimmäisen vauvan kohdalla ei varmasti kaikki muutkaan osaa ymmärtää vauvan käytöstä vaikka näin jälkikäteen viisaana olisihan se pitänyt tajuta. Ilmeisesti ainakaan minun tapauksessani runsaskaan imetys ei lisännyt maidon määrää. Neuvolan täti tosin sanoi että voi olla rakenteellinen ongelma eli vauva saa tehdä tosi kovasti töitä että saa maitoa ja sehän lisää tietty ilmaa massussa.
Toivottavasti tästä ois jollekkin apua.. Hyvää kevättä kaikille! :)

8

7600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anya

      Meillä tehtiin esikoiselle syöttöpunnituksia ja viikkopunnituksia juuri nälän poissulkemiseksi, kun illat olivat pelkkää huutoa. Lapsen paino lisääntyi kiitettävästi. Uskoisin, että harvemmin kuitenkaan ihan nälästä on kyse, vaan on olemassa vaiva nimeltä koliikki. Kannattaa kuitenkin ottaa neuvolaan yhteyttä, jos epäilee, että vauva itkee nälkäänsä. Monesti vauvat syövät iltaisin tiuhaan ilman, että kyseessä on maidon riittämättömyys.

    • Kolmen äiti

      Hei. Näin se tosiaan on. Minäkin pidin tietämättänä ensimmäistä lastani nälässä. Vanhempi sukulainen yritti minua neuvoakin, että nälkäänsä vauva itkee, mutta minä kivenkovaan väitin, että ei voi olla, hän söi juuri tunti sitten. Vauva-parka. Toisia lapsiani olen sitten syöttänyt vaikka kaksi kertaa tunnissa. Rankkaa se on, mutta vauvat olivat tyytyväisiä ja normaalipainoisia. Eikä heistä ole lihavia tullut isonakaan. Päinvastoin, rauhallisempia lapsia ovat kuin "nälässä pidetty" esikoinen.

    • neljän lapsen äiti

      Epäilen itsekin, että moni vauva itkee nälkää ja syyksi laitetaan koliikki. Ja usein juuri niillä lapsilla on tätä "koliikkia", jotka ovat saavat ainoastaan rintaa. Itse olen imettänyt jokaista lastani n. puolivuotiaaksi saakka ja antanut tuttelia iltaisin ja aina kun siltä tuntui, että rintamaito ei riitä.

      Mielestäni monet nykyäidit eivät osaa käyttää maalaisjärkeä, vaan tekevät juuri niin kuin neuvolassa sanotaan. Jos terveydenhoitaja sanoo, että älä anna korviketta, vaan jatka sinnikkäästi imetystä, niin sitä touhua jatketaan hampaat irvessä ja lapsi vaan huutaa ja huutaa. Koliikki-tapauksille voisikin ensiksi suositella lisäruokaa ja jos sekään ei auta, niin sitten cuplatonta tms.

      • äiti

        Olen samaa mieltä että liian herkästi turvaudutaan selitykseen koliikki.Usein ruokaa lisäämällä vähenee iltahuudot ja kitinät.Ja tosiaan järkeä siihen että jos lapsi huutaa vaikka syönyt rintaa monta tuntia,hän ei ole saanut sieltä mahaa täyteen ,tyhjästä on paha nyhjäistä.Ja itselläni ei auttanut tiheät syötöt vaan piti odottaa n.4 tuntia ennenkuin rinnassa taas maitoa,annoin välillä korviketta.Imetin kahdeksan kuukautta.Siis turha stressi pois ja ajatellaan niin että imetys on hyvin yksilöllistä ja niin myös kaikki muu mikä liittyy vauvaan..


      • Rakel
        äiti kirjoitti:

        Olen samaa mieltä että liian herkästi turvaudutaan selitykseen koliikki.Usein ruokaa lisäämällä vähenee iltahuudot ja kitinät.Ja tosiaan järkeä siihen että jos lapsi huutaa vaikka syönyt rintaa monta tuntia,hän ei ole saanut sieltä mahaa täyteen ,tyhjästä on paha nyhjäistä.Ja itselläni ei auttanut tiheät syötöt vaan piti odottaa n.4 tuntia ennenkuin rinnassa taas maitoa,annoin välillä korviketta.Imetin kahdeksan kuukautta.Siis turha stressi pois ja ajatellaan niin että imetys on hyvin yksilöllistä ja niin myös kaikki muu mikä liittyy vauvaan..

        Kiitos paljon edellisistä kommenteista. Meillä rintamaito riittää yleensä päivällä. Sitten illalla kuuden jälkeen vauva on jatkuvasti rinnalla. Kymmeneltä hän on pyhää raivoa täynnä, rintamaito ei yksinkertaisesti riitä. Annamme lapselle Tuttelia ja javot hän nukahtaa ja nukkuu vaihtelevasti neljästä kuuteen tuntiin. Olen täysin samaa mieltä, edellisten kirjoittajien kanssa, että nälkä saattaa olla yllättävän usein huudon syy.


    • anya

      Koliikki-itku on lähes yhtäjaksoista kovaa parkua, ei mitään itkeskelyä ja kitinää. Koliikkihuudon aikana vauva ei huoli maitoa missään muodossa, ei pullosta eikä rinnasta. Kun esikoinen oli sairaalassa nivustyräleikkauksen takia, sanoivat hoitajat ja lääkäri heti, että ei ole nälkäitkua. He näkivät myös sen, että maitoa ei lapsi huolinut. Koliikki-itkuja jatkui vielä leikkauksen jälkeen n. reilun kuukauden, eli ei ollut kyse myöskään tyrästä johtuvasta kivusta. Älkää ihmiset myöskään liian helpolla uskoko, että vauva itkee vain nälkäänsä. Koliikki on vaiva, joka on oikeasti olemassa, ja siinä ei totisesti ole kyse nälästä.

      • Nimetön

        totista totta silloin kun se oikeasti lapsella on. Minun ei ollut ainakaan tarkoitus kyseenalaistaa sitä kenenkään kohdalla mutta halusin antaa oman kokemukseni muiden nuorten äitien käyttöön jotka ehkä miettivät minkä takia lapsi itkee. Ei sitä ihan ensimmäisinä viikkoina erota (en ainakaan minä osannut) erottaa nälkäitkua muista itkuista vaan se itku tuntu aina niin pahalta, oli syy mikä tahansa. Nyt vauvan tapoja jo tuntien tiedän jo milloin on nälkä ja milloin joku muu asia. Ja ainakin meidän vauva kyllä osaa itkeä tosi kovasti kun tarpeeksi paljon suuttuu. :)


      • kuuden äiti
        Nimetön kirjoitti:

        totista totta silloin kun se oikeasti lapsella on. Minun ei ollut ainakaan tarkoitus kyseenalaistaa sitä kenenkään kohdalla mutta halusin antaa oman kokemukseni muiden nuorten äitien käyttöön jotka ehkä miettivät minkä takia lapsi itkee. Ei sitä ihan ensimmäisinä viikkoina erota (en ainakaan minä osannut) erottaa nälkäitkua muista itkuista vaan se itku tuntu aina niin pahalta, oli syy mikä tahansa. Nyt vauvan tapoja jo tuntien tiedän jo milloin on nälkä ja milloin joku muu asia. Ja ainakin meidän vauva kyllä osaa itkeä tosi kovasti kun tarpeeksi paljon suuttuu. :)

        Itselläni on kuusi lasta ja kokemusta siitä, kuinka vaikeaa on ihan pieneltä erottaa, miksi vauva huutaa korviasärkevästi. Kakkoslapsellamme oli koliikki, vaikka hän itki päivät ja nukkui yöt. Vain terveydenhoitajan ohje- pitää vauvaa ämpärissä niin, että massu oli lämpimässä vedessä- auttoi. Kolmas lapsi huusi aina klo 23-02 n. kuukauden ajan. Kyllä koliikkivauva tissiä huoli, mutta oli vain sen hetken hiljaa. Ekalla ja neljännellä lapsellamme ei ollut "huutoja". Viides lapsemme aloitti huudot pariviikkoisena. Imetin ja imetin jatkuvasti ja kannoin lasta liinassa, johon hän aina hetkeksi rauhoittui. Käytin häntä myös vyöhyketerapeutilla ja hän sai jotain homeopaattisia helmiä. Neuvolassa sitten todettiin, että paino ei ollut kuukaudessa juurikaan noussut. Tuntui uskomattomalta, että viides lapsemme oli huutanut nälkäänsä! Maidon tulo oli alkanut sairaalassa hyvin, mutta vauva imi laiskasti. Hän oli synnyttyään sokeritipassa ja sai sillon pullosta välillä maitoa. Johan huudot loppuivat, kun kotona rupesin antamaan tuttelia imetyksen lisäksi. Valitettavasti hän ei sitten parin kuukauden jälkeen huolinut tissiä lainkaan. Kuudennen lapsemme huudot rauhoittuivat vasta omneo-maidolla. Tissi kelpaa myös, mutta ei riitä, eivätkä tutteli ja nan käyneet lainkaan. Lapset eivät ole samanlaisia eivätkä samat konstit auta kaikille. Emmekä ole koskaan äiteinä täysin oppineita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe