jos EU pakettia ei hyväksytä. Varmaan voi romahtaa vähäksi aikaa, mutta seuraavassa kriisissä romahtaa varmasti jos ei uutta avustusta myönnetä. Tämä kun hyväksytään ,niin EU voi alkaa etsiä yhteistä valtiovarainministeriä. Voittajia tulevat olemaan huonosti taloutta hoitavat maat. Yksi maa erosi, ja tulee taantuman jälkeen olemaan euroopan mahtimaa, kun vastaa itse taloudestaan....
Kaikki romahtaa
Anonyymi
19180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Varmaa on jos tämän paketin hyväksyy on hyväksyttävä lahjoitukset hamaan loppuun asti, ja sen tietävät myös hallituspuolueet.
Kaikki romahtaa. Unkari ei voi poistaa verotusta alle 25-vuotiailta. Italia ei voi korottaa lapsilisiä enimmillään 250e/kk aina 21 ikävuoteen saakka. Espanja ei voi aloittaa laajaa 4-päiväisen työviikon kokeilua. Suomen ei tarvitse maksaa 4 miljardia ylimääiräistä EU:lle. Kaikki romahtaa.
Suomi on vauras länsimaa ,olemme osa euroopan arvoyhteisöä. Leikataan rasisteilta
EKP:n mukaan suomalaisten kotitalouksien nettovarallisuus on alle puolet esimerkiksi espanjalaisten ja italialaisten varallisuudesta.
Aijai , omatuntoni on puhdas sinäkin päivänä kun unioni romahtaa ja ne jotka silloin aikoinaan kävivät sanomassa kyllä eeuulle vääntävät itkua nurkissaan .
Mutta meikäläinen syö täytekakkua ja iloitsee vapaudesta. Ja kysyy , Mitäs menitte?
Marin salasi viestit missä Suomea oli uhkailtu maineen menetyksestä. Hän ei halua antaa tietoja, vaikka yle pyysi. Salailu vain lisää EU vastaisuutta.
Kirjastoista poistettiin noin 10 vuotta takaperin kirja nimeltä " EU Huomispäivän Superneuvostoliitto", jonka kirjan oli kirjoittanut itävaltalainen sosiaalipolitiikan professori, joka työskenteli hyvällä palkalla Euroopan Unionin pääpaikalla, mutta erosi sieltä omasta tahdostaan huomatessaan kaiken sen PAHAN mitä siellä suunniteltiin eri maille.
MM hän kirjoitti kirjassaan direktiiveistä eri tuotteille, yhteisestä pankkitoiminnasta, yhteisistä veroista, kansojen sekoittumisesta, rikollisuuden lisääntymisestä rajojen aukaisun jälkeen ym.ym.
Miksi Turun palstalla?
Turkulaisetkin taitavat kuulua Suomeen... Varmaan siksi ...
Suomee pyydettäis uuteen nuhteluun !! Sitten vaan kova jätkä keskusteleen rahoista ! 20-30 miljardia puhdasta riihikuivaa ja muuten häivytään , muutkin saa LEIKKIRAHAA , persaukinen maa jumaleisson aina hyysäämässä muita !! Voi perk,,,
Suomihan on jo kauan maksanut Kreikalle ja Italialle ja niin myöskin Espanjalle ja Saksalle. Sitten on niitä ahneita suominuoria, jotka muuttavat narsistisen mielensä kanssa Saksaan hyvän rahan ja ruuan ääreen. Katos se menee niin, että sossuturva on Saksassa paljon parempi kuin täällä.
Tärkein asia olisi erota kokonaan EU-rahaliitosta, joka turmelee niin monia pienempiä maita.
Näkeehän sen turmeluksen, kun katselee kadulla vastaantulijoiden naamoja.
Ja ne hel,....direktiivit ja vaan siksi, että suuret maat hyötyvät per,....
Eija Riitta Korhola
kokoomus
UUSI SUOMI BLOGI:
Maaliskuun alussa lupauduin kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä, mutta tänään vajaan kahden kuukauden jälkeen koen, että minun on viisainta jättää nämä vaalit väliin.
”Kokoomuksen on valtakunnan EU-myönteisimpänä puolueena hyväksyttävä paketti”. Mitä tahansako, mitä sieltä tulee? Yhtä hyvin minä perustelen kriittistä kantaani EU-myönteisyydellä. Ei EU-myönteisyys velvoita hyväksymään toimivaltarajojen ylityksiä tai perussopimusten kiertämistä.
”Jos paketti kaatuu, Venäjä ja Kiina taputtavat”. Tämä on valikoivaa huolta, ja miksi se ei kiinnosta toisissa yhteyksissä? EU tekee joka päivä ilmastopolitiikkaa, joka ei ainoastaan heikennä meitä vaan vahvistaa sekä Venäjää että Kiinaa. Aivan varmasti ne taputtavat sellaiselle naiiviudelle. En kiistä, etteikö paketin kaatumisesta seuraisi kriisi. Kumpikin vaihtoehto tietää vaikeuksia; ekonomisti Tuomas Malinen on blogissaan kuvannut eri skenaarioita: jos paketti hyväksytään, ja jos se hylätään. Isompi kriisi kuitenkin seuraa, jos paketti luo jäsenmaille illuusion, ettei talouden tervehdyttämistoimiin tarvitse enää mennä talouden yhteisvastuun myötä.
”On jo niin paljon yhteisvastuuta (EVM,EKP), ettei elpymislisä vaikuta mihinkään.” On totta, että yhteisvastuita on, mutta esimerkiksi EKP:n omavaltainen toiminta ei ole sama asia kuin jäsenmaan tietoinen suostumus.
” Virheistä huolimatta paketti kannattaa hyväksyä, kunhan hyväksyntään liitetään eduskunnan lausumia, jotka paaluttavat Suomen kantaa ja Suomen hallituksen neuvottelumandaattia tulevaisuuden vastaaviin avauksiin.” Uskooko joku, että EU:ssa hätkähdetään lausumiamme? Eikö olisi helpompaa paaluttaa nyt kuin silloin, kun yhteisvastuumme ovat entistä suurempia ja irtautuminen on vaikeampaa?
6000 ehdokasta vaaleissa
Perussuomalaisilla on tarkasti 5962 kuntavaaliehdokasta.
VAALITYÖ VAUHTIIN SUOMI TAKAISIN OMA KANSA ENSIN
Enbuske kysyy, miksi elvytyspaketista ei voida tehdä kansanäänestystä
Enbuske 30.4. Suomi on ollut liittolainen Natsi-Saksan kanssa, mielistellyt vuosikymmeniä itänaapurin hirmuhallintoa ja lähettänyt Kojon Euroviisuihin.
Ja nyt Suomen poliitikkoja sitten hävettää, että haluamme demokraattisesti äänestää, kenelle kansalaisten rahoja lähetämme.
Kokoomuksen vpuheenjohtaja Lepomäen mukaan elpymispaketti on poliittinen ratkaisu, ei taloudellinen
https://twitter.com/joakimvigelius/status/1389530878695575555
Kokoomus takaa siis poliittisen lahjuksen läpimenon
Halla-ahon oikea käsivarsi Purra puhuu
Perussuomalaiset vastustavat EU:n elpymispakettia, haluavat Suomen velkaantumisen kuriin ja talouden tasapainoon. Mitkä ovat puolueen vaihtoehdot?
TV1:n Ykkösaamun vieraana lauantaina 8.5. klo 10.05 perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra
Ärhäkkäänä oppositiopoliitikkona tunnettu Purra kuvaa itseään vanhan liiton realistiksi, joka ei siedä veronmaksajan rahojen kippaamista typeryyteen tai toissijaisuuteen.
Junttipuolueen populistien valheita ei kiinnosta
Muut maat voi ihan vapaasti tehdä pakettinsa jos haluavat, jakavat vaan vähemmäön tai lisäävät omaa osuuttaan, ei sen laskemiseen kauaa mene. Nythän pelkäävät jo talouden ylikuumentumista, joten pelkästään hyvä jos pakettia ei tulekaan, elvyttäköön jokainen maa itse niin paljon kuin haluaa. Suomi noudattaa vaan liitymissopimusta jos ei osallistu, ei siihen ole muilla mitään sanomista.
Kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen vakuutti valtiovarainministerinä 17.5.2011 euroalueen pankkikriisin yhteydessä: "Suomi paalutti selkeästi omien lainavastuidensa ylärajan alle kahteen miljardiin euroon EU-valtiovarainministerien kokouksissa Brysselissä maanantaina ja tiistaina."
"Lisää vastuita ei voi tulla, koska emme jatkossa edes harkitse lainatakuiden myöntämistä ilman täysimääräisiä vakuuksia”, ministeri Katainen kiteytti tuolloin lehdistötilaisuudessaan.
Kokkareet ja kepulit pettää aina, nyt jo demarit ja vasuritkin, vain PS järkipuolue.