minun akvaariossani on aivan hirveästi pieniä kotiloita. mistä se voi johtua? kasveja meillä on muutama miekkalehti,paksulentinen iso kasvi,joitakin pieniä ja kannon päällä melkein kuin jaavansammal,mutta siinä on lehdet.
pikaisa vastauksia,etanat valloittavat akvaariotani.....
pikaisa vastauksia,etanat valloittavat akvaariotani.....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kotilon mätiä tulee usein uusien kasvien mukana. Ainoa keino saada täysin kotiloton allas, on uittaa aina uudet kasvit alunaliuoksessa tarpeeksi kauan.
Kotiloita siis jo on altaassa. Ne lisääntyvät siellä nyt tasan niin paljon, kuin niille riittää ravintoa. Toiset kotilot hyökivät kasvien kimppuun vasta pahimmassa hädässä, mutta toiset lajit hyödyntävät kasveja siinä missä ylijäämäruokaakin ja levää. Kaikille paitsi kotiloille turvallisin keino on käsin listiminen. Eli poista kaikki näkemäsi kotilot ja niiden mäti akvaariosta saman tien kun ne näet. Jos kotiloita on ihan massoittain, tee niille ansa. Joku sanoi tehneensä sellaisen c-kasetin kotelosta. No, kuitenkin se pitää olla sellainen, että saat sisälle jonkun kalanruokanapin, sinne pitää kotilon mahtua kivasti, mutta kalojen ei. Kotilot hyökivät ansaan seisovan pöydän kimppuun ja siellä viihtyvät kunnes ruoka loppuu. Ansan voi sitten poistaa kotiloineen akvaariosta, kun katsot saaneesi riittävästi saalista. Kuumalla vedellä voi kotilot lopettaa nopsasti.
meinasitko kasettikoteloa? kaikki kasvit ovat kyllä hyvin juurtuneet joten en rupea repimään niitä irti...
Joo, ei kasvien riipimisestä enää olekaan tasan mitään hyötyä. Kotiloita on jo hiekassa ja laseilla. Suodattimessakin voi olla pieniä kotiloita. Että kasvien myrkyttämisellä et saavuta enää mitään.
Kasettikotelolla meinasin sitä muinaisen c-kasetin koteloa, en videokasetin. :D
Porakone on pop. Jollain 6 mm terällä saa muoviseen juttuun sopivan reiän helpolla.
Mutta juu, vain mielikuvitus on askartelijan rajana. Jotain sellaista sen pitää olla, että pysyy pohjassa, sinne mahtuu ruokaa ja kotilot sisälle, mutta kalat ei sinne mahdu, eikä niillä ole mahdollisuutta teloa itseään siihen yrittäessään pinnistää pahuksen vempeleestä namiruokaa pihalle.