Isäni on syntynyt 1893 kuollut 1971.
Tiedän äitini kautta hänestä jotain vuosilta 1940-1946, koska asuivat tuolloin samassa taloudessa. Mistä saan tietää tietoja hänestä, mm. asuinpaikat muilta vuosilta, perhesuhteet, verotustiedot, terveydentilan, onko muita lapsia?
Tiedän aika paljon, mutta huhujen mukaan, pitäisi minulla olla mahd. sisaruksia, virkatodistuksessa ei ole mainintaa. Mutta ei siellä minunkaan tietojani näy, vaikka elatusapua olen saanut aikanaan tuomion perusteella.
Tietoja haluaisin lähinnä siksikin, että omille lapsilleni jäisi myös näitä historiatietoja heidän isoisästään.
Mummo, syntynyt 1946
Isäni elämänkaari?
Anonyymi
1
188
Vastaukset 1
- Anonyymi
Ei kannata mummon tuohon käyttää aikaa. Kirjaa niitä mitä tiedät ihan omaan tiedostoon, vaikka vihkoon. Lapsesi saavat nuo tiedot sitten myöhemmin, jos heitä sattuu kiinnostamaan. Moni sukututkija" perustelee liki sairaalloista kiinnostustaan että "lapsille minä vaan". Kyllä tietoja saat itseäsi varten, kun vain kyselet. Mutta älä jaa niitä kaiken maailman rekistereihin, sillä lapsillasi ja muilla jälkipolvilla saattaa päinvastoin syntyä tyytymättömyyttä tutkimuksiin, eikä kiitollisuutta tekemästäsi asioiden levittelystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202542Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101240- 1081042
- 721018
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88874- 101852
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34791