Korkki kiinni lopullisesti.

Samantyyppinen tausta alkoholin käytön suhteen, ei rutinoitunutta säännöllistä käyttöä. En mokaile kännissä. Minut herätti seuraava seikka: Ennen parin lasin jälkeen tuli innostunut ja hilpeä olo. Tein suunnitelmia, joista osa toteutuikin. Sain ideoita, kirjoitin runoja, mietelauseita. Sitten ne loppuivat. Parin lasin päästä tuli vain väsynyt olo, veltto ja saamaton. Juttelin ystäville, monilla sama juttu. Nimenomaan sellaisilla jotka laillani ovat käyttäneet 20-30 vuotta enemmän tai vähemmän, ei kuitenkaan putkia. Luulen että koronalla oli vaikutus kun seura puuttui. Seurassa viihdyn sekä selvänä että kännissä. Ja sitten kokeilin jättää pois. Ihme kyllä, ei mitään riippuvuutta. Ostin alkuun kaappiin muiden ohjeiden mukaan kivennäis-makuvesiä ja sokerittomia naposteltavia. Ehkä viikon käytin niitä ja jäivät. Oli kai vain tapariippuvuutta. Että muka jonkun ottamattoman ajan päästä kuuluu ottaa, järjestää otto-ilta. Ihmettelen valtavasti tätä helppoutta, enkä ihan usko etteikö kiusauksia vielä tulisi. Kokeile.

Alkoholin liikakäyttö pilaa elämän myös muilta kuin itseltä. Usein lopulta jää yksin, kukaan ei jaksa katsella känniläistä, saati kuunnella. Minä olin ystävä, en enää, mitkään puheet ei auttanu, hän joi joka päivä. Olen nyt toipumassa, siitä ystävyydestä, hän oli välillä ihan mukava, mutta vain silloin kun tiesi pääsevänsä juomaan. Terveys petti, oli jo ikää ja muita sairauksia, viina vei. Hyvästit sanoimme ja siihen päättyi sekin.

Minä sotkin koko elämäni jo nuoresta alkaen päihteiden kanssa.
Mutta koskaan ei ole myöhäistä siitä maailmasta pois ponnistaa.

Kun kaikki asiat menevät solmuun, mitään ei tule elämässään saavutettua, vuosien varrella on tullut sotkettua kaikki, koulut, työt, ihmissuhteet, niin ei siitä tarvitse kenenkään juoppoa syyllistää.
Juoppo on mestari syyllistämään itse itseään. Siitä johtuu, että juopon elämä ei tunnu elämältä, ja tuntuukin, ettei sieltä ole mitään mahdollisuutta selvitä.

Vaikuttaa olevan alkoholismi " hyvässä tilassa " silloin, jos pystyy kodin, perheen ym. hoitamaan, kuten edellinen tuossa kirjoitti.
Onko se sitten sitä " eliitin " alkoholisti-elämää, tiedä häntä, kun en ole itse sellaiseen saanut mahdollisuutta. Kovin olen syvällä joutunut itse käymään.

Aloittajalle sen verran, että tilannehan on hyvä siinä vaiheessa, kun alkaa itselle tulla ajatuksia omasta juomisesta, herää miettimään, onko järkeä vai ei.

Miksi ei saa ystävän juopottelusta kertoa, usein piinaavat läheisiään.

Lainaan tähän ylempänä olevaa omaa mielipidettä erään kirjoittajan omasta juomisesta:

"Minä voin vakuuttaa että minun alkoholin käytöstä ei ole kärsinyt kukaan ja olen lapsetkin kasvattanut ydinperheessä. Ei myöskään ole pilannut omaa elämääni. Itsekritiikki ja vastuu ovat sen verran korkealla."

Tuossa sitä oli potaskaa kerrakseen.
Olen itse raitistunut jo useita vuosia sitten pitkään jatkuneesta sekakäytöstä ja putkijuomisesta. Voin kokemuksesta kertoa, ettei kukaan tule tälle palstalle kertomaan mielipiteitään, ellei koe itsellä olevan jonkinasteista ongelmaa joko omasta tai jonkun läheisen juomisesta.

Kaikki, toistan kaikki alkoholistit väittävät, ettei kukaan muu joudu kärsimään heidän juomisestaan! Ja silti kaikkien heidän juominen aiheuttaa läheisille ongelmia joita tuo alkoholisti ei näe, tai oikeammin ei halua nähdä.
Kun alkoholisti saa kuulla läheisiltään rehellisen mielipiteen juomisestaan, niin silmät lopultakin avautuvat. Juominen on aiheuttanut läheisille ongelmia jo pitkään, ennenkuin ensimmäiset negatiiviset kommentit ilmaantuvat. Ja hyvin nopeasti negatiiviset kommentitkin loppuvat, kun ne eivät saa aikaan muutosta, ainoastaan riitaa tai jopa pelkoa.
Tämä antaakin sitten juopolle sellaisen käsityksen, että juomisestani ei ole muille mitään haittaa.
Ja oma lukunsa on lisäksi vielä harhakuvitelma siitä, että alkoholisti osaisi käyttäytyä humalassa. Siinä se itsekusetus on viety kaikista pisimmälle.

Näin oli, itse en jaksanu enää paasata, vaan en sanonu mitään, en jaksanu. No nyt ei tarvii paasata kun ei ole kelle.

Minun näkemykseni on, että raitistuminen kestää vuoden, kuten edellisessä ketjussa mainitsin. Vuosi pitää olla erossa tilanteista, joissa voisi sortua juomaan. Tämä on hyvä tehdä selväksi myös kavereille, joiden kanssa pitänyt kosteaa hauskaa.
Vuosi on ajoittain hyvin rankka. Hölmöilyt nousevat pintaan, kun aivotoiminta alkaa normalisoitumaan, vastoinkäymiset tekevät hulluksi, kun ei voi ohentaa alkoholilla. Hauskanpito ei ole hauskaa, kun siihen on ennen kuulunut reipas alkoholinkäyttö.
Kaikenlaiseen paskaan joutuu asennoitumaan eri tavalla. Hyvääkin tulee roppakaupalla kuukausien vieriessä. Puolen vuoden kohdalla alkoholi muuttuu etäisemmäksi, mutta on vielä hyvin lähellä mielessä tarjoamassa lääkettä ahdistukseen.
Itselle kannattaa tehdä suunnitelmia tilanteisiin, kuinka välttää retkahtaminen, joissa sellaisen vaara on suurimillaan.
Jos on selkeästi kesäjuoppo, niin raitistumisen aloittamisen ihanteellisin ajankohta on syksy. Toisaalta, jos saa kesän sinniteltyä selvinpäin, niin seuraava kesä on taatusti helpompi.
Näin 7kk