Näin itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehet todella katoavat

Anonyymi

nimittäin nyt puhuu (nimi muutettu) Maire! Tanssitunnelmia lässäyttäviä itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehiä voi yrittää karkoittaa monin eri keinoin, mutta mielestään parhaan niksin paljastaa tässä Maire.

Aiemmin tanssiporukoissa neuvottiin niksi, jolla erikoismiehiä karkoitettiin poliisin avulla jotka hätisti erikoismiehiä pampun ja hurtan avulla jopa 45 minuutissa hälytyksen soitosta. Mutta Maire vannoo ruokasoodan nimeen!

Maire on käyttänyt ruokasoodaa erikoismiesten karkoittamiseen jo ennen koronapandemiaa sekä sen aikana ja aikoo käyttää pandemian jälkeenkin. Airin erikoismieskarkoitusniksissä ruokasoodaa laitetaan jomman kumman kämmenen pohjalle noin kahdenjapuolensentin kerros. Toisen kämmen pohjalle laitetaan hieman paksumpi kerros. Sitten kämmenet nostetaan huulille ja ikäänkuin tähdätään  sormilla itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehen silmiä ja sieranta ja puhalletaan ruokasoodat kämmeniltä sinne.

Itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismies lähtee näin ruokasoodalla välittömästi ilman, että tarvitesee toista tuntia vartoa hurttaa tai/ja pamppuja.

12

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on kyllä hyvä keksintö tuo sooda!

    • Anonyymi

      On tämä kaveri tosi epätoivoinen.
      On hyvin ilmeistä, hän on satsannut järkyttävän suuria summia standardikuvioihin. Siitä huolimatta ei ole naista saanut vierelleen, eikä edes saatille. Aina joku oikeesti taitava mies vallottaa häneltä itsekeksimillään kuviolla naiset

      Yritä olla luova ja unohda jo ne standardikuviot.

      • Anonyymi

        Tanssiessa vanha sääntö pätee; "Kun taito loppuu niin luovuus ja tulkinta alkaa."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanssiessa vanha sääntö pätee; "Kun taito loppuu niin luovuus ja tulkinta alkaa."

        Olipa hyvin sanottu!

        Lisäisin tähän elävästä lava- ja ravintolatanssielämästä vielä tanssikouluesimerkin siitä, mitä mieltä itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehet oikeasti ajattelevat luovuudesta ja musiikin ynnä muun sensemmoisen tulkinnasta. Nimittäin nythän on hyvinkin pitkälti niin, että nämä itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehethän ovat moneen otteeseen ensinnäkin kirjoittaneet käyneensä tanssikouluissa vakoilemassa standadikuvioita ja toisaalta ovat moneen kertaan kirjoittaneet suorastansa inhoavansa erään vähemmistökansanryhmän tapaa tulkita sekä lava- että ravintolatanssimusiikkia.

        Kuitenkin on niin, että kukaan ei koskaan eikä missään ainakaan tanssikoulussa ole nähnyt yhdenkään tämän vähemmistökansaryhmän miehen käyvän edes musiikintulkintatunnilla vakoilemassa eli kysymyksessä on paljon aidompi musiikintulkitsijaryhmä kuin itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehet, jotka tanssikouluja ja tanssii tähtien kanssa televiisioformaattia vakoilleena ovat väkisinkin standardikuvioista vaikutteita, vaikka eivät niitä osaakaan, mutta heidän kallonsisälmyksensä tekevät heille tässä mielessä tepposet, että lähtevät päin persettä tapailemaan niitä tanssikoulussa vakoiltuja kuvioita, standardikuvioita erikoisessa tanssiasennossa ja kummallisella viennillä. Ja tästä syntyy erikoismiehille sellainen käsitys, että he olisivat aivan siis ylivertaisia tanssijoita.


      • Anonyymi

        Minä naisena olen nähnyt sen vaivan, että olen opetellut tanssimaan lajinmukaisesti kaikki
        lavatansseissa tarvittavat tanssit
        Minulle ainakin on suuri kärsimys, kun joku peräkammari tulee ja alkaa vääntää omia ihmeellisiä veivauksiaan missä ei ole päätä eikä häntää.
        Daami jonka osaaminen on samalla tasolla , on varmaan sellaisestakin tanssimisesta aivan haltioissaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä naisena olen nähnyt sen vaivan, että olen opetellut tanssimaan lajinmukaisesti kaikki
        lavatansseissa tarvittavat tanssit
        Minulle ainakin on suuri kärsimys, kun joku peräkammari tulee ja alkaa vääntää omia ihmeellisiä veivauksiaan missä ei ole päätä eikä häntää.
        Daami jonka osaaminen on samalla tasolla , on varmaan sellaisestakin tanssimisesta aivan haltioissaan.

        Minä myös olen hulluna tanssiin ja kursseilla käynyt 13 vuotta. Musikaalisrna nsisena taas nautin suunnattomasti kun joku oikeesti taitava vie musiikkiin eikä niitä kursseilla typeriä kuvioita tahtiin, tai jopa epätahtiin.

        Näillä jatkoon jatko kurssikaveteistakin vain 2 herraa ja 3 naista osaa tanssia edes välttävästi musiikkiin. Miten se voi olla niin vaikeeta?
        Miksi sitä musikkia on niin vaikee kuunnella, eikö herrat vaan kuule siitä muuta kuin rytmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä myös olen hulluna tanssiin ja kursseilla käynyt 13 vuotta. Musikaalisrna nsisena taas nautin suunnattomasti kun joku oikeesti taitava vie musiikkiin eikä niitä kursseilla typeriä kuvioita tahtiin, tai jopa epätahtiin.

        Näillä jatkoon jatko kurssikaveteistakin vain 2 herraa ja 3 naista osaa tanssia edes välttävästi musiikkiin. Miten se voi olla niin vaikeeta?
        Miksi sitä musikkia on niin vaikee kuunnella, eikö herrat vaan kuule siitä muuta kuin rytmin.

        Jos 13 vuotta olet harrastanut, niin se on aika paljon. On hyvin mahdollista, ettet löydä vähällä oman taitosi tasoista tanssikumppania.
        Jos oltaisiin molemmat yleisissä tansseissa, niin enpä rohkenisi tulla sinua hakemaan. Paljon mieluummin hakisin niitä mukavaia aivan tavallisia tallaajia, jotka eivät leuhki taidoillaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä myös olen hulluna tanssiin ja kursseilla käynyt 13 vuotta. Musikaalisrna nsisena taas nautin suunnattomasti kun joku oikeesti taitava vie musiikkiin eikä niitä kursseilla typeriä kuvioita tahtiin, tai jopa epätahtiin.

        Näillä jatkoon jatko kurssikaveteistakin vain 2 herraa ja 3 naista osaa tanssia edes välttävästi musiikkiin. Miten se voi olla niin vaikeeta?
        Miksi sitä musikkia on niin vaikee kuunnella, eikö herrat vaan kuule siitä muuta kuin rytmin.

        Onpas teidän kylällä sitten epämusikaalisia tanssikurssilaisia, jos vain kaksi herraa menee musiikkiin. Siis tarkoitatko menee tahtiin vai tarkoitatko, että tanssii musiikin mukaan eli tulkiten musiikkia.
        Olet kuitenkin 13 vuotta viihtynyt siellä kursseilla vaikka koet ne kursseilla opeteltavat kuviot typerinä. Usein ne standardi kuviot ovat aika vaikeita oppia ja siksi niihin usein lahjattomat oppilaat turhautuvat ja alkavat kallistua omien tulkintojen suuntaan niissä kun ei koskaan tanssita väärin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos 13 vuotta olet harrastanut, niin se on aika paljon. On hyvin mahdollista, ettet löydä vähällä oman taitosi tasoista tanssikumppania.
        Jos oltaisiin molemmat yleisissä tansseissa, niin enpä rohkenisi tulla sinua hakemaan. Paljon mieluummin hakisin niitä mukavaia aivan tavallisia tallaajia, jotka eivät leuhki taidoillaan.

        Eihän kukaan ole edes vihjaillut Itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehistä mitään sellaista, että he olis aivan tavallisia tallaajia nimittäin erikoismiehethän on itekkin sitä mieltä, että he on niin hyviä, että ei he mitään ainakaan alkeis tanssi kursseja kaipaa.


    • Anonyymi

      Musiikkia tulkitaan kahdessa tilanteessa: alkuvaiheessa kun ei osata ja sitten taas kun olet käynyt riittävästi kursseilla ja tanssiope on antanut luvan tulkita musiikkia. Olen itse ollut paikalla kun tanssiope on näin todennut, nyt osaat riittävän hyvin standardikuvioita, rohkeasti vain tulkitsemaan ja keksimään omia kubioita. Tunnin aihe oli musiikin tulkinta, vai oliko peräti kurssin aihe.

      Tämän vuoksi itse tanssin musiikkia tulkiten ilman standardikuvioita "miten sattuu", koska haluan näyttää daamille, että olen erittäin tanssitaitoinen.

      • Anonyymi

        Kokeneella tanssijalla on paljon tunnettuja kuvioita varastossa joista hän valitsee ja käyttää niitä jotka parhaiten sopii kappaleen tunnelmaan.
        Käyttämällä tunnettuja standardikuvioita tanssista saadaan sujuvaa kun seuraajalle on viedyt kuviot tuttuja.
        Omat keksityt kuviot etenkin, jos tanssija keksii niitä tanssin aikana, ovat seuraajalle kaiken aikaa uuden oppimista ja tanssi helposti menettää sujuvuutensa.


      • Anonyymi

        Standardikuviomiehet ei pröystäile tanssitaidoillaan ollenkaan nimittäin he on vaan opetelleet standardikuvioita sen takia, että niillä on niin helppo entisestään kohottaa valtatanssiväestön siihen mennessä saavuttamia tanssitunnelmia. Valtatanssiväestöhän on nimittäin sievoisia summia standardikuvioihin lajinomaiseen vientiseurantaan lajinmukaisessa tanssiasennossa satsanneet naiset.

        Tilannehan muistuttaa näiltä tanssikuvio-osilta tismalleen sitä, kun itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismies poistuu ainoastaan sen verran rakkaan kotikylänsä rajojen ulkopuolelle, että lähtee tanssiristeilylle tukholman lautalle tarkoituksenaan iskeä sieltä oman kölän mörttöyllä naeenen. No päin persettähän se reissu menee, koska naiset eivät ymmärrä, mitä erinoismies haluaa, minkä takia he varmuuden vuoksi paprikasumuttavat lautan turvamiesten avustamia kummallista mökellystä pitävän erikoismiehen. Tämä johtuu siitä, että naiset kokivat kummallista mökellystä pitäeen erikoismiehen alentaneen heidän siihen mennessä saavuttamiaan tanssiristeilytunnelmia. Mutta mikäli erikoismies olisi opetellut edes yhden standardinielen, niin tilanne tanssiristeily olisi mennyt hänenkin osaltaan aivan eri tavalla, kun hän olisi kyennyt kertomaan naisille täysin yksiselitteisellä ja helposti ymmärrettävällä elikkäs seurattavalla tavalla kutenesimerkiksi: aiwaaawjuuu?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1716
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1347
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      4
      1240
    4. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1230
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1198
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1096
    7. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1075
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1072
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      997
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      904
    Aihe