huomata, että toinen on unohtanut. Meidän välillä oli selvästi jotain joka ei koskaan selvinnyt. Odotin koko talven kevättä, että voisin alkaa nähdä häntä taas useammin vain huomatakseni, että tunteeni ovat jääneet yksipuolisiksi. Se sattuu, vaikka en tietenkään voi häntä syyttää. Jos ei enää kiinnosta niin ei kiinnosta. Ei auta kuin yrittää itsekin unohtaa hänet. Onneksi pystyn välttelemään hänen näkemistään, koska se taitaa tässä tilanteessa olla ainoa ratkaisu.
Pahoittelut tästä valittamisesta. Oli vaan pakko avautua jonnekin.
Pahoittelut tästä valittamisesta. Oli vaan pakko avautua jonnekin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Älä pahoittele. Tiedän, kuinka suuren tuskan voi yksipuoliset tunteet tuottaa. Kun huomaat eläväsi ihan eri levelillä, kuin se toinen. Minulla järki on sanonut alusta asti, ettei toimi, mutta minkäs teet. Tunteet ovat joskus syttyneet, eikä niitä omalla tahdonvoimalla sammuteta. Jaksamista kohtalotoverille. Uskon että vielä helpottaa ja sitten ehkä näkee jonkin tarkoituksen pettymykselke ja kaikelle sen mukanaan tuomalle kärsimykselle. 🤗🙏
Kiitos ihanasta viestistä! Mukava huomata, että täältä palstalta löytyy hyväsydämisiäkin ihmisiä. :)
Tunteet on kyllä hankalia. Olisi paljon helpompaa kun niitä pystyisi hallitsemaan, mutta kun tarpeeksi palavasti ihastuu, niin ei niille mahda minkään.
Jaksamista sinulle myös! :)
Kiitos, sitä tarvitaan :) Olen käynyt aika kovat läpi tämän asian tiimoilta, eikä vieläkään loppua näy. Viimeiseen asti olen yrittänyt säilyttää toivon rippeitä. Aikaa on kulunut jo aika paljon siitä, kun aloin vahvasti tuntemaan. Eli ei nämä mitään helppoja juttuja ole ollenkaan.
Siitä täytyy edes voida puhua tai kirjoittaa jonnekin. Ja täytyy muistaa, että vaikka tunteet eivät kohtaakaan, meissä ei silti ole vikaa. Se että saa vahvistuksen siitä, ettei toinen välitä samalla tavalla, sattuu. Sain sen äskettäin itse tietää. Päätin, etten romahda, mutta kyllä minä olen itkenyt. Eikä asiaa missään nimessä kannata yrittää pimittää itseltään tai pantata.
Kaikki tunteet/tuntemukset ovat hyviä ja arvokkaita ja niiden täytyy antaa tulla. Ja tässä kohtaa sitten voi alkaa tekemään luopumistyötä. Ja muistaa tosiaan, että ei ole yksin tässä tilanteessa. Meitä on varmasti muitakin paljon samassa tilanteessa. Vertaistuki ja empatia tuntuu tosi hyvältä. Jaksamista sinulle, kuljetaan yhdessä valoa kohti ❤️🤗
Ei aika mennyt koskaan palaa, ei takaisin nuo päivät tulla voi.
Tuli tippuri tuli tuli tei, eikä erkane prrkele ei, vuosikausia gullissa kukkinut on silirimpis ja kel onni on se onnen kätkeköön. Sivuuust
noh voi raukkaa, aina on kuitenkin oma käsi
Kamalaa, kevät on enemmän https://youtu.be/roLycyh_I4U
Minä en suostu edes uskomaan että hän (mies) ei minusta välittäisi ... mitään hän ei ole tehnyt tai sanonut sellaista että olis syytä uskoa että hänellä olisi tunteita minua kohtaan. Silti vaan toivon ja toivon että hänen katseensa tai eleensä tarkoittaisivat jotain. Tiedän ettei tässä järkeä ole mutta rakastunut sydän ...
Sama juttu itsellä.. Omassa tilanteessa tosin olin syksyllä täysin varma, että miehellä oli tunteita, mutta nyt hänen käytöksensä on muuttunut kylmäksi. Silti tekee mieli uskotella, että jos kuitenkin vielä, ja yrittää tosiaan etsiä edes pienen pientä elettä, joka viittaisi kiinnostukseen.. Kyllä tämä on ihan mahdotonta.
Kuka unohti ja kenet? en mää vaan sitä yhtä.
Mistä tiedät että hän on unohtanut sinut?
Hänen käytöksensä minua kohtaan on muuttunut radikaalisti.
Millä tavalla? Ehkä hänen elämässään tapahtuu jotain muuta mikä vie kaiken huomion. Vai onko hän välttelevä, kylmä sua kohtaan, ilkeä?
Miksei selvinnyt? Koska yrität selvittää asiaa järjettömästi täällä?
Oletko varma että häntä ei kiinnosta?
Itsekin olen edelleen erittäin lääpälläni erääseen... mutta olen silti "hiljaa" aina välillä. Vaikka en mitään muuta haluaisi kuin olla hänen kanssaan tekemisissä. Aina ei vaan voi olla aktiivinen. SIlti odotan seuraavaa tapaamistamme enemmän kuin mitään! Kauheeta jos hän alkais välttelmään minua:/
Voi kun voisinkin vielä herätellä toiveita hänen suhteen.. Toisaalta tekisi mieli pitää pientä toivon liekkiä yllä ja "uskotella" että kyllä häntä vielä kiinnostaa, mutta toisaalta se olisi vain itsensä huijaamista ja sitä saisi vain pettyä kerta toisensa jälkeen. Sydän ei kestä sellaista. Sen vuoksi tuntuu viisaammalta alkaa vältellä, jotta unohtaisi. Sekin sattuu vietävästi, mutta kun ei ole järkeä herätellä niitä turhia toiveita.
Kannattaisiko jutella välttelyn sijaan, sillä välttelyllä varmistat ettei mitään voi tulla.
Haluaako sydämesi niin?
Olen aika lailla sitä mieltä, että sisimmissäsi tiedät mikä on oikein itsellesi. Olen itse antanut vetää itseäni höplästä niin kauan, että kaikki on paljon vaikeampaa. Siis tapaillut miestä, joka ei ole koskaan panostanut minuun. Joka kerta repinyt hiukan enemmän minua rikki. Olen koittanut vältellä ja paljon onnistunutkin siinä, mutta sortunut aina uudestaan. Nyt päätin, että sai olla vihon viimeinen kerta. Ansaitsen parempaa. Kukaan ei ole niin ihmeellinen, että omasta hyvinvoinnista pitäisi luopua.
Mutta myös tarvitsin tämän kamalan herätyksen, minkä lopulta sain, jotta uskoin. Toivoisin, että kaikki eivät olisi tällaisessa tilanteessa yhtä kovapäisiä ja sinisilmäisiä, mitä minä olen ollut. Meinaan että tästä kestää myös kauemmin toipua, kun on ollut pitempään talllottavana.
Enhän voi sinun tilannettasi tietää, ehkä on ihan toisenlainen, mutta ihmissuhteiden ei kuuluu satuttaa ja viedä voimavaroja. Niiden kuuluisi tuoda iloa, tasapainoa ja energiaa, puolin ja toisin.
Hyvät suhteet alkaa aidolla kiinnostuksella ja tutustumisella. Onnea!
Minä olisin voinut kirjoittaa samoin kuin aloittaja ja kommentoijat. Se on vaan hyväksyttävä vaikka se sattuu. Voimaa ja valoa meille kaikille❤️ t:Tnainen
Näin on! Koitetaan kestää!
"Never say never" , sanoisin eräälle naiselle.
Lopeta JuhaR tuon hokeminen
Kaikki eukot keiden perään ulvot sanoo yhteen ääneen ”ei koskaan” tollaselle pelimiehelle
Kerro vihjeitä?..
Kyllä sinä tiedät. Se tulee selville kun aika on. Sinullekin.
Ei se silti sitä tarkoita?
-sivusta
Pidätteletkö aikaa? Miksi?
Keräätkö rohkeutta vai annatko toisen kärsiä ikävää ja surua nimenomaan tarkoituksella? Yleensä rakkaille haluaa hyvää, niin kuin itselleenkin.
Niitä ihmisiä on, jotka pitävät toista lämpimänä. On varaa sitten pelata vähän useamman kanssa. Mun mielestä vaan pelimiehet/-naiset ovat ressukoita, jotka eivät ymmärrä rakkaudesta mitään. Rakkaudellisuus ja empatiakyky ovat todella tärkeitä taitoja. Ei pelurilla lopulta mitään tee, jättää jälkeensä vaan raunioita.
Ehkä kannattaisi lopettaa asian vatvominen, mennä sinne minne haluaa välttelemättä ketään, mitään edes itseään. Ilman mitään odotuksia ja ennakkoasenteita ja katsoa vain mitä tuleman pitää. Mielen kevätsiivous tai jotain sen suuntaista hyväksi itsekullekkin.