Vaunujen ja rattaiden ympäri vuoden ulkonasäilyttäminen

Anonyymi

Ne vanhemmat, jotka säilyttää kesät, talvet lastenvaunuja ja rattaita ulkona.
Sellaisia näyttää olevan muutama tässäkin talossa, jossa asun.
Ovatkohan äidit ja isit lainkaan ajatelleet, mitä kaikkia ötököitä ulkona voi tyhjiin vaunuihin yönkin aikana pesityä. Hämähäkkejä yms.
Vaunuja, rattaita tarkistelematta, sinne sitten vaan pienokaisia laitetaan istumaan ja nukkumaan niiden sekaan.
Talvisin ja koleilla, kosteilla syys ja kevätilmoilla ulos lähtiessään istutetaan lapsi kylmiin kärryihin, eikä aina välttämättä alle laiteta edes mitään lämmintä taljaa.
Eikä sujauteta lasta sellaiseen lämpimään toppapussiin. Tälläisten vanhempien lapset on myös vuodenajoista riippumatta aina melko kevyesti puettuja ja räkänenäisiä. Istuvat viluisina paikoillaan rattaissaan.
Aikuisenkin verenkierto heikkenee, ollessaan kylmässä paikoillaan, samoin myös lasten. Ärsyttää ettei lasten vanhempia , vaikkapa neuvoloissa enemmän opasteta tässäkin asiassa.
Luulisi vaunujen ja rattaiden menevän myös pilalle jatkuvassa ulkosäilytyksessä, siitä huolimatta, vaikka ne olisivatkin jonkun katoksen alla.
Opetelkaa paremmiksi vanhemmiksi ja ajatelkaa lapsianne enemmän, myös tältä osin.

0

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        23
        3123
      2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        68
        740
      3. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        3
        733
      4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        3
        600
      5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        35
        587
      6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        32
        581
      7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        19
        520
      8. Oletko varma

        Ettei meistä tule mitään?
        Ikävä
        40
        511
      9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        3
        509
      10. Mitä ajattelet

        Meistä nykyään.
        Ikävä
        36
        495
      Aihe