aiti- pahin vihollinen

Mullakin on ylihuolehtivainen äiti. Olen ainut lapsi ja nyt 26. Se haluaisi edelleen päättää, mitä laitan päälle, miten laitan hiukseni aamulla. Suuremmista päätöksistä puhumattakaan. Hänestä olen lapsellinen ja ylireagoiva, kun suutun siitä, kun yliopiston käymätön äitini "tietää paremmin", mitä sivuaineita ja kursseja minun tällä hetkellä pitäisi tehdä.

Tosi raivostuttavaa. Sitten hän välillä yrittää viritellä jotain tosi äidillistä keskustelunaihetta tyyliin, mikä on meidän äiti-tytärsuhde jne.. vaikka olemme toisillemme ääneen tunnustaneet sen, että olemme niin erilaisia ihmisiä, että emme voi toisiamme ikinä kunnolla ymmärtää. Siitä huolimatta hän välillä yrittää "parannella" suhdettamme virittelemällä jotain tosi herkkiä keskustelunaiheita.

Pitemmän päälle ylihuolehtivaisuus tuhoaa rakkaude n äitiä kohtaan. Yritä puhua sille järkeä. Itselläni auttoi suora raivoava huuto päin naamaa, kun tavallinen puhe ei perille mennyt. Jos yritän keskustella vakavasti jostain aiheesta äitini kanssa, hän rupeaa tekemään naamallaan sellaisia pelleilmeitä, että kaikki tilanteen näkevät rupeavat nauramaan minulle ja äidilläni on vain hauskaa, kuinka vakavana tuo pikkulapsi nyt yrittää olla. Kestämistä! Välillä mietin, että muutan toiselle puolelle Suomea, jos ei meno helpotu.

Taitaa äitisi olla syystäkin huolissaan!Voitko rehellisesti vastata kysymykseen,onko äitisi oikeassa?Kumpa sinun ei kävisi huonosti...

Etkö sinä ymmärrä, että olet äidillesi tärkeintä maan päällä? Jokainen kunnon äiti kantaa lastensa huolet ja ongelmat ominaan. Anoreksiasi tuntuu äidistäsi siltä kuin hän sairastaisi itse.
Äitisi pelkää menettävänsä sinut. Eikä ihan aiheeton pelko. Anoreksia on tappava sairaus.
Tottakai "pienikin aterian jättäminen" aiheuttaa hänelle järkytystä. Epäkelpo äitihän sulla muuten olisi.
Olisit onnellinen, kun joku välittää.

Rakas Ystävä,

Monilla meistä on ollut vaikeuksia äitinsä kanssa, sinun ongelmasi kuitenkin kuulostaa siltä että ärsyttää kun äiti tekee liian ison numeron siitä ettet syö kunnolla. Ongelmia voi olla aika paljon rankempiakin, joten ota lusikka kauniiseen käteen ja mieti mikä elämässä on tärkeintä. Kuten aikaisempi kirjoittaja jo toteaa, äitisi kuitenkin välittää sinusta.

Muistan kyllä ihan hyvin ajat kun piti huutaa omalle mutsille & faijalle päivittäin kun ne ihan oikeasti oli niin ärsyttäviä ja mitään omasta ajatusmaailmastani ymmärtämättömiä että saivat raivostumaan jo ihan tavallaan katsoa mua puhumattakaan mun elämäntyylin arvostelusta.

Itse olen kuitenkin joutunut sairaalaaan maksani lakattua toimimasta, vaikka minähän olin vain se hoikka tanssijatyttö jolla oli homma täysin hallussa. Aika harvoin on tuntunut yhtä pahalta kuin omat vanhemmat eivät enää pystyneet kunnolla katsomaan vartaloani kun se oli heidän mielestään niin pelottava, silmiin kyllä katsottiin ja silloin hävetti kun rakkaat ihmiset olivat niin surullisia. Nykyisin (vuosia myöhemmin) syön monipuolisesti ja terveellisesti enkä vieläkään ole lihavaksi muuttunut.

Pidä huolta itsestäsi ja kanna vastuuta itse (jos et äitisi niin halua tekevän) siitä että syomisesi pysyy terveellisissä rajoissa. Iloa elmään ja siihen syömiseenkin :)

Ja jos lapseni käyttäytyisi noin niinkuin sinä, ei söisi ja käyttäisi laksatiiveja, olisin aivan yhtä hysteerinen kuin sinun äitisi. Sitä katsos kutsutaan rakkaudeksi ja mikään rakkaus maailmassa ei ole suurempaa kuin lastaan kohtaan oleva rakkaus!

En missään nimessä haluisi että lapselleni tulis syömishäiriötä, sillä syöminen on elämän elinehto. Jos ei syö, ei saa vitamiineja, hiukset lähtee, ihon väri samenee, kroppa sairastuu, mieli on apea, mitään ei jaksa ja koko tulevaisuus tuntuu kamalalta. Sellasta elämää en halua lapselleni. Niinkuin ei sunkaan äiti sulle.

Hän R A K A S T A A sua, etkö näe?