Onko muita kuin karhunpesä?
Petosen baarit
2
479
Vastaukset
- Anonyymi
Leopardi, sijaitsee tukikohdan lähellä petosella
- Anonyymi
Orava riehui baarissa
Oravan pelastamisesta tuli varsinainen yleisötapahtuma Kuopiossa lauantaina, kun orava eksyi vahingossa Petosen legendaarisen lähiöpubiin kesken lauantaipäivän.
Pub Karhunpesästä ilmoitettiin iltapäivällä hätäkeskukseen, että baariin sisälle juossut orava oli änkäytynyt jonnekin patterin väliin eikä tullut sieltä pois.
Palomiehet saivat kuitenkin lopulta hätistelyä oravan pois selkänojasta ja ylipalomies Jere Mäki-Patola nappasi eläimen työhanskoilla suojatuin käsin kiinni.
– Orava rimpuili kuitenkin itsensä vapaaksi ennen kuin ehdin viedä sen ulos. Ehdin juuri varoittaa asiakkaita, että pitävät oluttuopeistaan kiinni, kun orava lähti tekemään kunniakierroksen baaripöydällä, Mäki-Patola kertoo.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1412817Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2742487Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?301483Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.351462- 1211192
- 1081143
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041043Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee131032Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La59906Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.305894