Paattini on talvitelakoituna hallissa, jossa ei voi pestä / maalata yms. , joten vene on siirrettävä pihalle sitä varten. No, paatti oli siirretty, mutta oli ilmeisesti aika loppunut hieman kesken, kun veneen asento on kuin olisi räkäplaanissa eli keula kohti taivaita. Eivät sitten kerinneet katsoa sopivaa etupukkia, ja takapukkikin on joku 70-luvulta peräisin olevista 2/4:sta koottu viritys, jota ei taatusti hyväksyttäisi, jos yrittäisin tuollaisia omia pukkeja telakalle tuoda. Pelkään hiukan ,että paatti alkaa liukua taaksepäin,koska keula osoittaa taivaisiin, ja näin ollen moottori on justsillään tantereessa ja pukit ovat myös hyvin huterat. Huteruus ilmeni niinkin vaativassa tehtävässä, kuin muovisten sähkölistojen liimaamisessa hyttiin. Kun painelin liimapintoja SORMILLA kiinni, paatti heilui.
Toinen mikä tapahtuu, on sadeveden kerääntyminen perään, koska Finnmasterin tyhjennysaukot ovat "fiksusti" takatilan aika keskellä. Kyse on siis Finnmasterista, jossa on hytti edessä ja tanssitila takana. Että mielestäni EI NÄIN !

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.