Ymmärrän huono paikkakin, mutta eihän meillä muunlaisia paikkoja olekaan. Mutta kuljit kuitenkin siihen aikaan siitä ohi. Miksi? Sattumaako? Olen taas yhtä??? Hetken taas kuvittelen, että sinäkin välität. Mutta ei, eihän sua ole ikinä kiinnostanut, mähän olen vaan sairas..
Sain käsityksen ettei sua kiinnosta jutella
Anonyymi
1370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä taas sain käsityksen ettet sinä halua jutella.
Missä näit hänet kun sait sellaisen kuvan?
Samalla työpaikalla.
Oletteko molemmat samassa työpaikassa?
Vain toinen..
Minähän se aukaisin suuni ja jätin käsittääkseni suunvuoroakin. Sun eleesi ja puhumattomuutesi sen kertoi. Menetkö tänäänkin töihin? Tänään voit vuorostasi osoittaa kiinnostuksesi, jotta uskoisin..
Olisit voinut silti enemmän puhua kerroit vain että sulla on 4 vuotias poika.
En ole siis se ketä kaipaat
En pystynyt. On aikoja, on paikkoja, on tilanteita, jolloin ei vaan pääse tai pysty, vaikka haluaisi. Pyydän anteeksi, koska elämäni ei ole nyt yksinkertaista ollenkaan.
Voidaan kyllä jutella jos sitä haluat. Tavallaan sattumalta vain kuljin ohi... mutta kuitenkaan tavallaan en kulkenut. Oli muuta menoa muualle ja juuri noihin aikoihin olin tulossa eräältä tapaamiselta. Pyyhälsin ohi koska sitä kautta oli lyhyin matka sinne minne olin seuraavaksi menossa.
Sain käsity Kusen että hän uy at alukseen ja isot tissit on.
On isot isot ja halu panna heti
Tarkoituksella en ketään ingnooraa, en vain ole pystynyt sillä hetkellä huomioimaan ympärilläni olevia, muuta kuin sen verran että en törmää vastaantulijaan, tai jää auton alle kävellessä.