Niin elikkäs onko se normaalia että miettii syömistä kokoajan? Tai noh sen välttämistä itseasiassa.
Oon entinen bulimikko. Se alko anoreksiasta joka sitten lipes monien vuosien on-off bulimiaks. En jotenki enään tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. Joskus jään kotiin siksi että ajattelen olevani niin läski etten voi mennä mihinkään. Tää tosiaan rajottaa mun elämää jo aikalailla.
Nyt oon viime aikoina huomannu välttäväni syömistä, en vaivaudu ostamaan kaupasta itselleni ruokaa. Töissä oon syöny tyyliin leivän puolikkaan juustolla.. tostakin tulee _mielettömät_ omantunnon tuskat. Heti tuntuu olo läskiltä. Paino ei kyllä oo laskenu kuin 4 kiloa mutta vaatteet rupee käymään väljäks. Tyytyväisenä taputtelen solis- ja kylkiluita kun ne tuntuu käden alla mukavilta. Peilistä vaan silti kattoo hirvee ihrakasa. Enpä mä kyllä mikään laiha olekkaan.. Silti haluisin olla normaali.. voisko joku ehkä kertoa mikä on normaalia, miten normaalit ihmiset syö ?
Oon entinen bulimikko. Se alko anoreksiasta joka sitten lipes monien vuosien on-off bulimiaks. En jotenki enään tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. Joskus jään kotiin siksi että ajattelen olevani niin läski etten voi mennä mihinkään. Tää tosiaan rajottaa mun elämää jo aikalailla.
Nyt oon viime aikoina huomannu välttäväni syömistä, en vaivaudu ostamaan kaupasta itselleni ruokaa. Töissä oon syöny tyyliin leivän puolikkaan juustolla.. tostakin tulee _mielettömät_ omantunnon tuskat. Heti tuntuu olo läskiltä. Paino ei kyllä oo laskenu kuin 4 kiloa mutta vaatteet rupee käymään väljäks. Tyytyväisenä taputtelen solis- ja kylkiluita kun ne tuntuu käden alla mukavilta. Peilistä vaan silti kattoo hirvee ihrakasa. Enpä mä kyllä mikään laiha olekkaan.. Silti haluisin olla normaali.. voisko joku ehkä kertoa mikä on normaalia, miten normaalit ihmiset syö ?
Vastaukset 5
Vanhimmat
kovinkaan normaalilta!! Kyllä toi vähäinen ruoka määrä ja miettiminen vaikuttavat hieman anoreksialta..Normaalit ihmisethän syö päivässä KAKSI lämmintä ruokaa aamupala ja välipalat! Mieti onko elämässäsi tärkeintä miltä näytät tai miten laiha olet, vai kenties terveys ja hyvinvointi. Itse anoreksian sairastaneena voin sanoa näin jälkeenpäin ettei se tee elämästä hienoa ja mukavaa, vaan todella ahdistavaa ja ikävää!
Kuuluiko sinulla anoreksiaan paleleminen ja sormien sinertyminen? Mulla on nytkin sormet ihan siniset ja tärisen kylmästä. Jollain sairaalla tavalla se kuitenkin tuottaa mielihyvää..
Kiitos muuten vastauksesta :)
Kyllä paleleminen kuuluu siihen..kun elimmistö tavallaan polttaa omia energioja pois eli rasvaa ja myös LIHASTA!!eli kun paino tarpeeksi tippuu et jaksa enää kunnolla kävelläkkään(itse olen kokenut)Tahtoisin niin että mun kirjotukset sais sut ajattelemaan asiaa!!Vaikka tiedän myös tuon mielihyvän tunteen..Oletko muuten minkä ikäinen?
Koittaisit nyt vaan tsempata, se on sinun perheellekkin todella rankkaa!!
Niih elikkäs oon verrattain vanha kun vertaa muihin täällä kirjoitteleviin. Olen 24 vuotias ja asun yksin. Joku saattaa ajatella että kai ton ikäsellä nyt pitäis olla enemmän järkeä päässä mutta ei se välttämättä oo niin yksinkertaista.. tää on jotenkin sellanen mörkö joka aina vaan odottaa sitä että koska päässä napsahtaa.
Olin tossa sellanen puoltoista vuotta taaksepäin masentunut jolloin lihoin aika paljon. Lohduttauduin syömällä siihen malliin kuin bulimia aikoina mutten kuitenkaan oksentanu. Mä en jotenkin edes huomannu sitä lihomista ja sitten kun eräänä päivänä hyppäsin vaakaan niin järkytyin.. Tietty lopetin sen ahmimisen ja nyt ruuasta on tullu sellai paha asia. Tuntuu että eihän mulla oikeestaan ole edes oikeutta syödä.
Voi sitä onnea ja autuutta jos oon onnistunu olee päivän syömättä ja paino on laskenu. Mutta silti samalla siinä iskee sellanen pettymys että "noh en mä kyllä oo vielä lähelläkään niin laiha kun mun pitäis olla" ja taas poden syyllisyyttä..
Noina aikoina kun olin lihonnu, äiti huomautti mua siitä. Sanoi vaan että sun paino on vissiin aika paljon noussu... vaikka olithan sä joskus liiankin laiha. Se satutti vaikka tottahan se oli. Joskus niinä aikoina kun olin ihan bulimian syövereissä äiti oli juuri se joka oli ihan huolesta sekasin kun kuihduin suorastaan silmissä. Tää nyt ei kuitenkaan johdu tosta äidin kommentista vaan jotenki oon heränny siihen karuun todellisuuteen että oon onneton kun katson peiliin ja se rajoittaa mun elämää. Sen takia haluan laihtua mutta kun en osaa tehdä sitä terveesti.. se menee jotenkin aina automaattisesti siihen että saan tunnontuskia syömisestä.
Että tämmöstä. Oikeestaan tiedän mihin tää on menossa mutta toisaalta en osaa sisäistää sitä. En jotenkin vaan välitä kun haluan vaan laihtua.
Luulisin, että tilanteessasi olisi kaikkein parasta jos menisit pyytämään anmmattiapua. Tiedän, että se tuntuu masentavalta ja pelottavalta, mutta ihmiset, jotka tekee sitä työkseen ja on valitessaan sellaisen ammatin varmasti olleet kiinnostuneita ja halukkaita auttamaan ihmisiä, jotka kamppailevat oikean syömisen ja terveellisen laihduttamisen kanssa. Itse ei aina jaksa kantaa taakkaa ajatuksistaan ja syömisistään, jolloin olisi mukava että tunteita voisi purkaa jonnekin.. ja saada mahdolliseseti ajatuksilleen myös jotain selityksiä.
Terveydenhoitajat todella varmasti haluavat auttaa ja luoda ihmisille oikean, terveellisen ruokavalion, joka ei takuuvarmasti lihota. Ja auttaa laihduttamaankin.. oikein! kun sitä toivot.
Voi kun tämän typerän taudin voisi kitkeä tästä maasta.
miksi ruoan täytyy olla elämää suurempi kysymys? vaikkei se ole. Sen pitäisi olla ilo. oikeasti ilo. ei mitenkään ahdistus. kenellekään.
(puhun nyt omasta puolestani.
Itsekin olen hakenut ahdistuksiini ammattiapua.. ja hirmusti on auttanut itsensä löytämisessä.)