Laskettu aika lähestyy ja pelot lisääntyy.... Vauva on hankittu kyllä tarkoituksella, ja koko ajan olen ajatellut, että pärjäämme sen kanssa maalaisjärjellä ja vanhempien tuella, mutta nyt kuitenkin hirvittää! Kaikkihan sanovat, että kyllä ne äidinvaistot heräävät ja sitten tietää kyllä mitä pitää tehdä, kun se vauva on siinä, mutta onko se OIKEESTI niin?! En ole ikinä hoitanut pikkuvauvaa, en vaihtanut vaippaa, en syöttänyt, en pessyt, en MITÄÄN! En ole lukenut muita vauvaoppaita, kun sen neuvolasta saadun, sillä omasta (ja kätilön) mielestä sitä vain aiheuttaa itselleen järjettömän suuria odotuksia, tavoitteita ja vaatimuksia, jos alkaa ahmimaan kaikennäköisiä kasvatusoppaita. Pelkään myös, että hankin itselleni kauhean stressin siitä, että onko vauvalla koko ajan kaikki hyvin. Sitten on vielä semmoinen juttu, että pelkään, etten tykkääkään vauvasta. (Kyllä semmoistakin tapahtuu! On olemassa äitejä, joille se äidinvaisto ei sytykään.)Minusta vauvat eivät nimittäin ole suloisia, enkä ole ikinä ymmärtänyt "vauvakuumetta". Meillä lapsihankkeeseen alettiin, kun tuntui siltä, että oli aika ja LAPSEN kyllä haluan. (Ei siksi, että kylläpä se vauva ois ihana.) Ongelma on vain se VAUVAvaihe! Kun ei se osaa edes sanoa, että mikä sillä on hätänä, jos joku on! Lapsi on toivottu, en kadu mitään, mutta pelottaa! Onko muita, joilla olisi ollut samanlainen lähtötilanne ja stressi, mutta on kuitenkin selvinnyt kunnialla ja vielä ilman vatsahaavaa ja järjenmenetystä?
Miten pärjään vauvan kanssa?!
kokemusta nolla
81748
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eipä se nyt niin kummallista ole, että pelottaa koko touhu kun ei voi kertakaikkiaan tietää mitä tuleman pitää.
Mutta, ota rennosti. Synnytyksen jälkeen olet sairaalassa muutaman päivän. Tällöin on myös asiantunteva henkilökunta paikalla. Heillä on velvollisuus opastaa asioissa, jos vain uskallat heiltä kysyä. Itselläni kävi niin, että henkilökunta ei arvostanut minua yhtään ikäni vuoksi (21v ensisynnyttäjä) joten en edes viitsinyt heiltä mitään kysyä. Omalta äidiltäni ja isoäidiltäni sain kopallisen hyviä neuvoja, joiden avulla on pärjätty.
Toisekseen, heitä kaikki opaskirjat poskiin. Niistä et saa muuta kuin paineita itsellesi. Kyllä sen oppii tietämään jo itkun sävystä mitä se vauva tahtoo. Se riittää, että on kyllin hyvä äiti. Ei tarvitse olla super-äiti, vaan äiti joka täyttää vauvan tarpeet vaikka yrityksen ja erehdyksen kautta. Ei se vauva kärsi, jos joutuu ensin vaipan vaihdolle, jos vaikka olisikin nälkä.
Vauva itkee aina kun joku on vialla, koska ei vielä itsekään kunnolla tiedä mikä on vikana. Pääasiassa nälkä, vaippavika tai väsy aiheuttaa kitinää.
Rentoudu ja ala nauttimaan elämästä täysin rinnoin! HEH.
Hei. Kyllä se siitä sitten lähtee, se tulee luonnostaan se vauvan hoito. Teet juuri niin kuin sinusta tuntuu. Tai Te teette miehesi kanssa. Luota vain itseesi, älä vielä hermoile. Ensimmäinen on aina ihmeellinen juttu. Sinun ja miehesi lihaa ja verta :) Hienoa. Jatkot. PS: kyllä me sitten sua täällä neuvotaan...
Yleensä eniten vanhempia ahdistaa vauvan itku. Kannattaa muistaa, että kaikki vauvat itkevät. Ne voivat itkeä vaikka niiden masu olisi täysi ja vaippa kuiva. Mietihän, kun on 9 kk juonut vain lapsivettä ja yhtäkkiä se vaihdetaan rintamaitoon.. Kyllä siinä masunväänteitä tulee varmasti kelle vaan. Joskus vanhemmille tulee toivoton olo, että miksi se vaan itkee ja se ymmärrettävästi alkaa ahdistamaan. Sitten vaan täytyy sylitellä ja hyssytellä ja vaihdella syliä sen mukaan kumman hermot paremmin kestää. Opettele tekemään kapalo. Sen voivat vaikka neuvolassa näyttää. Siitä olen huomannut olevan suurta apua itkevien vauvojen kanssa.
Mitä sitten tulee siihen vauvan ongelmien huomaamiseen, niin neuvon sinua luottamaan vaan omaan tuntemukseesi, muutakaan et voi.
Moni äiti kohtaan vauvan vasta kun saa oman lapsen ja kyllä siitä varmasti selviää. Vauva sinua opettaa, niin hassulta kun se kuulostaakin.
Onnea matkaan!
Olipa hauska lukea ajatuksiasi: tuntui kuin olisin ne itse kirjoittanut (unissaniko?), sillä olen kanssasi täysin samalla aaltopituudella kaikin puolin. Et ole yksin. Itse olen ajatellut, että en lue oppaita sun muita, ja yritän olla vauva-ajasta resssaamatta. Olen ajatellut, että en lähde sairaalasta pois ennenkuin osaan vauvanhoidon aasta ööhön. Eli itse olen naureskellut, että todennäköisesti olen opiskelemassa sairaalassa vauvanhoitoa kesä-joulukuun välisen ajanjakson. Ihan kyllä hirvittää, että miten ne sen lapsen antavat mukaan tämmöiselle, ilman kummempaa koulutusta, muutaman päivän jälkeen? Nykyäänhän kaikkeen tarvitaan lupa ja koulutus vaikkapa nyt ajokorttiinkin. Mitään alkeellisintakaan työtä et voi tehdä, ilman jonkinlaista koulutusta tai kokemusta. Mielestäni tässä vauvanhoitojutussa jos jossakin sitä tarvitsi erityisesti, varsinkin tulevat tumpeloäidit, kuten itse koen olevani.Mietin vain, että jos olisi palkattavissa vauvojen hoitajia, niin niillä varmaankin vaadittaisiin jonkilainen koulutus taustalle, ennenkuin töihin voisi ryhtyä.
Eli tässä sitä vain odotellaan, että ihme tapahtuisi ja tuon vauvanhoitohässäkän osaisi, "luonnon" antamin eväin. Hieman epäilyttää, että joskohan asia noin käy, unohtamatta,että hoidat tuon homman väsyneenä ja puolikuoliaana.
Mummini sanoi yhden ohjeen jota siis pyrin noudattamaan kirjaimellisesti: "Ole sairaalassa niin pitkään kuin mahdollista."
Täydensit kyllä omat ajatukseni vielä tuolla koulutus-lausunnollas! Kyllä tuleville äideille pitäsi ainkain sen approbaturin verran saada kurssitusta siitä, miten vauva saadaan pidettyä hengissä! Se just tuntuu niin uskomattomalta, että miten kukaan voi olla niin hullu, että antaa MULLE otuksen, jonka hoidosta en tiedä yhtään mitään. Sehän on ihan lastensuojeluasia! Eihän niitä adoptiolapsiakaan anneta kellekään ilman kauheaa syynäystä ja varmuutta, että perhe on kunnollinen ja hyvä. Joku pääsykoe ois pitänyt varmaan tähänkin hommaan olla, näin jälkeenpäin (liian myöhään..?) ajatellen.
Sullakin on siis laskettu aika kesäkuussa? Mulla myös kesäkuun alussa, menen OYSiin synnyttämään. Olen kuullut (ja täältä lukenut)kehuja, että siellä on hyvä opastus ja mukavat ihmiset, onneksi! Tsemppiä sulle odotukseen ja synnytykseen -ja ennen kaikkea vauvanhoitoon! Ja kiitos mukavasta vastauksesta! Kiitti kaikille muillekin! Ihanaa, kun on olemassa noin kannustavia ihmisiä!!!!!!!!
Pelkään olevani tulevaisuudessa huono äiti: tiputtavani vauvan maahan, kun en osaa pitää oikein sylissä tai imettää! Vaikka tiedän että kaikki alkaa sujua hyvin niin silti jänskättää. Vaikka on tässä 7kk aikaa totutella ajatukseen ;-)
Itse sain esikoisen helmikuussa. Olin kyllä hoitanut jonkin verran sisarusten ja kavereiden lapsia mutta odotusaikana aina väliin hirvitti et miten jaksan kuunnella itkua tai nousta yöllä sata kertaa ylös.
Hyvin on mennyt. Alussa oli vähän hankalaa kun ei aina tiennyt miksi vauva itkee vaikka juuri syönyt ja vaippa vaihdettu. Yleensä silloin itkee mahavaivoja tai sitten on niin väsynyt ettei osaa nukahtaa. Kyllä sitä oppii pikkuhiljaa erottamaan itkun aiheet. Yllättävän hyvin on itselläkin ollut hermoja vaikken niin rauhallisimmasta päästä itse olekaan. Ja ainakin minulla jo puolen tunnin ero vauvasta antaa kauheesti lisävoimia ja jaksaa hoitaa taas uudella innolla. Onneksi mies ymmärtää et väsyn joskus silloinkin kun vauva on kiltisti ja haluaa antaa osansa hoitamisessa.
Kyllä ne äidinvaistot herää oikeasti kun vauva syntyy. Ei välttämättä ihan heti eka kerralla (ei kannata säikähtää) mutta pian kuitenkin. Ja se on ihanaa kun vauva vähän kasvaa ja alkaa seurata ja hymyillä juuri sinulle. Siinä unohtuu kaikki itkut ihan varmasti!
Joskus tietty voi tuntua et on kauheasti kiinni pienessä mutta silti en itse edes raski jättää pitkäksi aikaa muitten hoitoon (taitaa tulla äitin tyttö :)) vaikka olisi mahdollisuuskin. Välillä ajattelee et pysyispä aina noin pienenä kun pienet on niin suloisia!
Joo, voisin jaaritella vaikka kuinka pitkään... Pointtina kuitenkin se et jokainen pärjää kun kerran minäkin joka ei ole koskaan ollut niitä kaikkein äidillisimpiä tyyppejä. Vauva se on joka opettaa ja kun se on oma niin sitä rakkaudentunnetta pientä kohtaan ei voi sanoin kuvata. Tulet huomaamaan. :) Onnellista odotusta sinulle.
Minuakin jännittää että miten pärjään vauvan kanssa, kun en ole koskaan koskenutkaan pieneen vauvaan, osaanko vaihtaa vaipan, pitää sylissä, rauhoitella, imettää, ottaa huomioon kaiken... Mutta en aio minäkään asettaa itselleni mitään vaatimuksia että minun pitäisi olla täydellinen äiti. Kukaan ei ole täydellinen.
Jostain luin että parasta vauvalle on se, kun oma äiti hoitaa, oli se hoito miten haparoivaa tahansa tai "väärin". Että se läheisyys ja tuttuus (onhan vauva nukkunut sydämesi tahdissa 9kk) on tärkeintä, ei se täydellinen vaipanvaihto yms. Kuulostaa ihan järkevältä minusta:)
Eikä kannata murehtia, ei se vauvavaihekaan loputtomiin kestä, jos se ei oikein nappaakaan!:)