Olen 19-vuotias tyttö ja minulla todettiin PCO noin 1,5 vuotta sitten. Itselläni sairautta hoidetaan e-pillereillä eikä se vaikuta elämääni millään lailla. En ole ylipainoinen eikä minulla missään vaiheessa ole ollut liikakarvaisuutta. Sairaus todettiin vain sattumalta gynellä, kun menin sinne valittamaan, kun kuukautisia ei vain kuulunut ja olin sentään jo 17v.
Nyt viime aikoina minua on vain alkanut vaivata asia, joka voi liittyä PCO:hon - lapsettomuus. Olisiko täällä ketään PCO:ta sairastavaa, jolla olisi kokemusta saada lapsia sairaudesta huolimatta? Ja kuinka yleistä lapsettomuus yleisesti ottaen on PCO:ta sairastavien keskuudessa? Se huolestuttaa minua todella ja olen yrittänyt etsiä siihen tietoa, mutta vastaukset ovat olleet aika ympäripyöreitä.. Gyne sanoi, ettei huolta pitäisi olla, sillä olen nuori ja normaalipainoinen, mutta se huolestuttaa minua silti todella paljon. Sen kun olen tiennyt jo pienestä tytöstä asti, että halua joskus omaakin jälkikasvua. Haluaisin saada jotain tilastoja tästä asiasta jos jollain sattuisi vain olemaan tietoa ja omakohtaisia kokemuksia. Kiitos.
Nyt viime aikoina minua on vain alkanut vaivata asia, joka voi liittyä PCO:hon - lapsettomuus. Olisiko täällä ketään PCO:ta sairastavaa, jolla olisi kokemusta saada lapsia sairaudesta huolimatta? Ja kuinka yleistä lapsettomuus yleisesti ottaen on PCO:ta sairastavien keskuudessa? Se huolestuttaa minua todella ja olen yrittänyt etsiä siihen tietoa, mutta vastaukset ovat olleet aika ympäripyöreitä.. Gyne sanoi, ettei huolta pitäisi olla, sillä olen nuori ja normaalipainoinen, mutta se huolestuttaa minua silti todella paljon. Sen kun olen tiennyt jo pienestä tytöstä asti, että halua joskus omaakin jälkikasvua. Haluaisin saada jotain tilastoja tästä asiasta jos jollain sattuisi vain olemaan tietoa ja omakohtaisia kokemuksia. Kiitos.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,
Pco voi todellakin olla ilman ylipainoa. Minulla on ylipainoa, mutta en minäkään itseäni osaisi "liian karvaisena" tms pitää.
Lapsia en kuitenkaan ole voinut saada, vaikka aloitimme yrittämisen kun olin vasta 24-vuotias. Lapsettomuushoidotkaan eivät onnistuneet, menimme koeputkihedelmöitykseen asti tuloksetta.
Minulla on siis ylipainoa, jälleen, koska masennuin niin paljon kaikesta tästä.. mutta pudotin ylipainon pois tätä ennen, mutta se ei vaikuttanut hoitojen onnistumiseen. Joten ei kannata tuudittautua siihen normaalipainoonkaan.
Toisaalta jotkut joilla on pco voivat saada lapsia. Toivon sydämestäni, että sinä kuulut siihen joukkoon!
Lapsettomuus on jotakin niin hirveän tuskallista ja kauheaa tunnetasolla, että siihen ei voi mitenkään varautua eikä sitä voi ymmärtää, ennen kuin sen kohtaa. Toisaalta siitäkin voi selvitä
hengissä.
Olisi ihan hyväksikin kuitenkin sinulle tämän pco-diagnoosin kanssa yrittää vähän muuttaa jo valmiiksi omia asenteitaan.. Esim että eläisit jatkossa enemmän ajatuksella "jos saan lapsen tai lapsia" eikä niinkään "sitten kun teen lapset".
Minuakin ovat kaikki lääkärit rauhoitelleet ja sanoneet mutta toisaalta ota huomioon se, että se kuuluu heidän työhönsä.. Heillehän jokainen ratkaisematon hedelmättömyystapaus on ammatillinenkin tappio. He ovat asiantuntijoita, jotka haluavat onnistua ja heidän arsenaalinaan ovat lääkkeet, hormonit ja muut toimenpiteet.
Nämäkään eivät välttämättä auta, mutta eiväthän he siitä kerro.
Sen huomasin omien hoitavien lääkärien kohdalla - ja myös aikaisemmin PCO:n diagnosoivan lääkärin kohdalla. "Ei ole ongelmaa" ja "kyllähän me teille saadaan vauva aikaan!" Sitä paitsi lääkärien ongelmana tässä on kuitenkin hedelmättömyys, joka on ihan toista kuin lapsettomuus.
En minäkään omalla työpaikallani ensimmäiseksi sano, että juu-me-ei-voida-sua-auttaa-yhtään..
Varsinkaan kun ne auttamisyritykset kuitenkin tuovat rahaa kassaan.
Älä anna minun masentaa sinua, mutta ota tosiasiat huomioon, älä vähättele sitä diagnoosia jonka olet saanut. Minäkin olen vieläkin alta kolmekymppinen ja olen jo vuosia sitten joutunut hyväksymään (tai aloittamaan sen hyväksymisen), että lapsia ei näköjään tule - vaikka en mitään muuta ole halunnut yhtä paljon.
PCO on todellinen, tosi ikävä diagnoosi, vaikka sinusta ei nyt tuntuisi siltä ja vaikka kirjojen kauhukuvat eivät sinussa toteutuisikaan.
Kyllä minäkin näytän ihan normaalilta naiselta, vaikka se testosteronivaikutus minussakin on :)
Aikanaan minäkin söin iho-ongelmiin pillereitä gynen käskystä. Ja ihan totta, koko tämä pco- juttu ei olisi vaivannut mitenkään muuten mutta lapsettomuus on sitten vaivannut sitäkin enemmän.
*huokaus*
Tahtoisin sanoa että sinulla on koko elämä edessä ja olet nuori jne. Se on totta. Mutta silloin kun nuori ihminen kertoo lapsettomuudestaan, se tuntuu tosi pahalle, kun muut ymmärtämättömät sanovat että olet-niin-nuori-kyllä-sinä-vielä-kerkiät..
On ihan normaalia, että sinusta jo nyt 19-vuotiaana tuntuu pelottavalta nämäkin asiat.
Kuitenkaan sinun ei vielä kannata liikaa pohtia tätä, koska asia ei ole sinulle ajankohtainen.
Me emme tiedä, mitä huomenna tapahtuu - ja onko huomista. Eletään tätä päivää.
Ja tulevan varalle, ihan oikeasti pco:stasi huolimatta sinä saat ehkä lapsia joko ilman lääkärin apua tai sitten avusteisesti. 80% hoidoilla avustetuista pareista saa avun.
Toisaalta meidänkin tapauksessamme kukaan muu ei olisi vielä halunnut luovuttaa hoitohenkilökunnan puolelta, mutta me itse emme jaksaneet enää.
Mekin siis voisimme ainakin lääkärien mielestä kuulua tähän 80%:iin ja ehkä kuuluisimmekin, kuka tietää. Hoidot vain ovat henkisesti tosi rankkoja eikä niidenkään olemassaolo välttämättä auta, jos ihmisillä ei kertakaikkiaan ole voimia niitä enää käydä läpi.
Ja vaikka joskus tulisi seinä vastaan, muista, että myös ihmeitä tapahtuu - vaikkei esim. meille olekaan vielä tapahtunut. Ihmeisiin ei voi myöskään ripustaa toivoaan tässä elämässä. En voi silti sanoa, etteikö ihmeitä tapahdu - ja olen yhden sellaisen myös onneksi saanut tosi läheltä todistaa.
Voimia!
Mä vaan itkín, ku luin tota sun juttua. Tää on iha hirveetä! Mitä helvettiä ne gynekologit sit nii rohkasee ja puhuu, ku ne ois ihan varmoja, et mä tuun vielä saamaa lapsia jos asia ei todelakaan oo näin??!!
On iha hirveetä jutella mun poikaystävän kanssa, ku meil on ollu pitkän aikaa selvää, et me halutaan olla yhessä aina ja saada lapsia ja kaikkea.. Ja ku se ei tiedä, et mul on tää PCO. Sit me suunnitellaa kaikkea ja puhutaan lapsenlapsista ja meiän lapsista ja ku noi kaikki saattaa olla pelkkää harhaa ja toteutumatonta unelmaa.. Ajattelin, et en halua huolestuttaa sitä, ku jos se sairaus ei vaikka millää lailla vaikuttaiskaa just mun elämään, ni se ei huomais sitä eikä sen tarvis koskaa tietääkää.. Tyhmä minä..! Nyt sit pitäis kertoa sille tästä ja sanoa noin ohi mennen, et "ainii, me ei ikinä välttämättä voidakaa saaha niitä lapsia, mitä me on aina haluttu.."!
Se tulee kyl tosi surulliseks, ku se on sanonu, et se haluaa saada omaa jälkikasvua ehottomasti joskus ja elää oikeeta perhe-elämää. Mun kanssa se ei välttämättä voi toteuttaa noita unelmiaan!
Täst mun sairaudesta ei tiedä muut, ku äiti ja mun paras kaveri. Muille en oo voinu kertoa, vaik ilman muutahan mun pitäs mun poikaystävälle täst kertoa. Se on kuitenkii mulle kaikkein tärkein ihminen maan päällä ja luotan siihe kaikkein enite, mut se kertomine on vaa nii vaikeeta. En mä sitä pelkää, et se jättäis mut tän takia, en todellakaa, se on maailman luotettavin ja huolehtivaisin poikaystävä. Mut mä tuottaisin sille nii mielettömän ison pettymyksen. Nyt mä puhun, ku se ois jo varmaa, etten voi saada koskaan lapsia ja oisin jo luovuttanu, mut en mä oo. Pelottaa vaa ja pessimistinä varaudun aina pahimpaa. Miten sä kerroit sun miehelle täst sairaudesta ja miten se reagoi tähä?
Mikä siin on, et just mulla pitää olla tälläne sairaus?! Oon lukenu jostai, et se on perinnöllistä tai ainakii saattaa olla, mut ei meiän suvussa tiettävästi oo tätä kellää. Sit jos mä saisin lapsia, ni se vois siirtyä vaa niille ja sit jos ne ei saiskaa lapsia, ni syyttäisin kyl itteäni siit koko aja. Mut mä oon nii itsekäs, et mä haluan lapsia ja mun poikaystävä haluaa, me halutaan oikea perhe sit joskus.
Mä oon valmis käymää läpi kaikki hedelmällisyyshoidot ja muut jos tarve vaatii, sillä vaik sä sanoitkii, et se on tosi rankkaa, ni eihän mul oo kokemusta sellasesta, ni en osaa siihe varautuakaa ja se on ehkä hyvä nimittäi sit mä uskallan lähteä siihe mukaa. Mä oon valmis tekemää melkei mitä vaa, et mul ois joskus oma perhe ja ainakii yks lapsi. Voiha aina yrittää adoptoida lapsen, mut se on niin hidas prosessi ja ku ei se oo sama asia. Ei se oo kuitenkaa sit OMA.
Mul on käyny monta kertaa mielessä täs epätoivon aikoina, et mä vaikka kokeilen ees, et voisiks mä saada lapsia eli hankkiudun tahallaa raskaaks ja teen sit abortin. Joo toi kuulostaa ihan anteeks antamattomalta ja hirveeltä! Varsinkii niistä, ketkä tekis mitä vaa, et vois ees joskus saada yhen lapsen. Sit toiset tekee abortteja... Mut en mä tota oo koskaa tietenkää tosissaa ajatellu! Mä en IKINÄ vois tehä tollee. Mut mua huolestuttaa niin paljo, et saankoha mä ikinä lapsia, et en malttais oottaa, et saisin vastauksen siihe. Ehkä joskus mä saan vastauksia ja toivon, ettei ne ois liian tuskallisia kuultavaks.
Voimia sullekin! Toivottavasti kaikesta huolimatta sun mies pitää susta hyvää huolta eikä hylkää sua ainakaa tän sairauden takia, mille me ei ite voida mitää.
Vaihtui näköjään nimimerkkikin tuossa..
Anteeksi, unohdin kokonaan, että olin vastannut tällaiseenkin viestiin, kun yleensä en täällä puolen kulje. Toivottavasti vielä joskus näet tämän.
*huokaus* Sun ei tarvi vielä panikoida tässä vaiheessa. Halusin vain kertoa, että mitä voi tapahtua koska aistin että ensimmäisessä kirjoituksessa vähättelit diagnoosiasi. Kyllä se jotain merkitsee. Toivottavasti ehkä vain pientä alkuhankaluutta tulla raskaaksi, ehkä ei sitäkään.
Mutta ensinnäkin on totta, onneksi, että PCO ei ole sairaus, vaan oireyhtymä. Se altistaa meitä sairauksille, varsinkin iän ja painon myötä. Meilläkään ei ole kellään tätä, vaikka puhutaan perinnöllisyydestä.
Mun mieheni oli tässä "matkassa" ihan samalla tavalla, eli oli mukana gynekäynnillä, tosin ulkopuolella ;), kun PCO todettiin. Silloin menin tutkimuksiin noin vuoden päästä raskauden yrittämisen aloittamisesta. Eli ei oo tarvinnu mitenkään erikseen kertoa, koska minun tapauksessani tieto tuli vasta siinä vaiheessa.
Kuule, muistin tänään että vastasin sulle joskus ja etsin tätä kirjoitusta. Samalla löysin paljon muitakin PCO-kertomuksia täältä ja monissa, monissa oli kuitenkin tapahtunut raskaus ja vieläpä aina joskus suht. helpostikin.
Gynekologit nyt puhuu sitä mitä ne ajattelee tapahtuvan, eihän ne mitään ennustajia voi olla.
Jotkut tulee raskaaksi ihan mielettömistä lähtökohdista ja jotkut taas ei millään, vaikka kaikki ois meidän tietämyksen mukaan hyvin. Ja kaikki siltä väliltä tulee niiden työssä vastaan.