Protopic

eli tämmöinen olisi kysymykseni: kauan pitää pitää väliä Protopic- voiteen käytöstä,että esim. alkoholin käytön yhteydessä ei aiheudu ärsytystä?

tarvitsisin tämän tiedon mahdollisimman nopeasti, ohjeesta sitä ei lukenut :)
1452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen Sakari Reitamon hoidossa, joka kehittää kyseistä voidetta. Ensinnäkin syytä ei tarkalleen tiedetä, miksi protopic aiheuttaa alkoholireaktion. Toiseksi, olen käyttänyt voidetta nyt yli vuoden ja alkoholireaktiot ovat lieventyneet huomattavasti. En sitten tiedä johtuuko se siitä, että tarvitsen protopicia nykyään huomattavasti vähemmän vai siitä, että alkoholireaktiot lievenevät käytön pidetessä.

Ollessani sairaalassa siellä tutkittiin ASPIRIININ vaikutusta alkoholireaktioon. Joillekin auttaa, kun ottaa puoli tuntia ennen ensimmäistä alkoholiannosta yhden aspiriinin. Kokeile siis sitä.

Itselläni alkoholin käyttö on tästä syystä jonkin verran vähentynyt eli spontaaneille yksille ei oikein tule lähdettyä, koska se "yksi" menee siinä kuumottaessa. Nykyään alkoholin käyttöni on suunnitelmallista. Jos tiedän juovani myöhemmin, otan pienen paukun kotona ja punoittelen siellä omassa rauhassa ennen kuin lähden juhlapaikkaan.

Mutta kun ajattelen, mitä elämäni oli ennen protopicia, niin nämä rajoitteet eivät haittaa yhtään!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


she wants to know.... kirjoitti:

eli tämmöinen olisi kysymykseni: kauan pitää pitää väliä Protopic- voiteen käytöstä,että esim. alkoholin käytön yhteydessä ei aiheudu ärsytystä?

tarvitsisin tämän tiedon mahdollisimman nopeasti, ohjeesta sitä ei lukenut :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu