Millä tavalla suhtaudutaan, jos yhteisössä on joku homoseksuaali tai joku transihminen?
Transihminen voi olla transvestiitti, joka pukeutuu vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin tai sitten on myös transseksuaali, joka haluaa vaihtaa sukupuoltaan, koska kokee syntyneensä väärään kehoon.
Millä tavalla suhtaudutte ja mikä on Raamatun näkemys esim. transseksuaaleja kohtaan?
Entä jos jonkun naisen on pakko mielenterveytensä säilyttääkseen pukeutua mieheksi tai miehen naiseksi? Millä tavalla suhtaudutte?
Entä jos jollakin on sekä miehen että naisen fyysisiä ominaisuuksia?
Asiallisia vastauksia kiitos ja tämä on sellainen aihe, mikä varmasti koskettaa myös joitakin uskovaisia.
Transihminen voi olla transvestiitti, joka pukeutuu vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin tai sitten on myös transseksuaali, joka haluaa vaihtaa sukupuoltaan, koska kokee syntyneensä väärään kehoon.
Millä tavalla suhtaudutte ja mikä on Raamatun näkemys esim. transseksuaaleja kohtaan?
Entä jos jonkun naisen on pakko mielenterveytensä säilyttääkseen pukeutua mieheksi tai miehen naiseksi? Millä tavalla suhtaudutte?
Entä jos jollakin on sekä miehen että naisen fyysisiä ominaisuuksia?
Asiallisia vastauksia kiitos ja tämä on sellainen aihe, mikä varmasti koskettaa myös joitakin uskovaisia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä oli lukiossa vanhoillislestadiolainen biologian opettaja. Kerran tuli puhetta hermadofriiteistä, mikä siis tarkoittaa että ihmisellä tai eläimellä on kummankin sukupuolen sukuelimet (toivottavasti kirjoitin sanan oikein). Opettaja sanoi tätä esiintyvän eläinmaailmassa. Sanoin sitten, että sitä esiintyy myös ihmisillä, mutta opettaja väitti kovasti vastaan, eikä hyväksynyt ajatusta ollenkaan! Mies oli kuitenkin yliopiston käynyt. Ehkä hänelle oli vaikea hyväksyä, että tuollaista esiintyisi "Jumalan kuvassa".
Virallinen SRK: n organisaation kannottohan parisuhdelain valmisteluvaiheessa oli kielteinen kaikkeen heteroydinperhemallista poikeavaan seksuaalisuuden toteuttamiseen.
Julkista keskustelua asiasta on vaikea käydä, koska suurin osa ihmisistä, erityisesti valtapositiodut pelkäävät poiketa perinteisestä kliserepertuaarista missää viestinnässä, varsinkaan seksuaalisuutta koskevassa.
Itse näen vl-liikkeen kuitenkin ensisijaisesti uskon yhteisönä, en niinkään moraalin yhteisönä. Tuossa ensin mainitussa mielessä tämä yhteisö ei siis tarjoa absoluuttisia malleja moraalikysymyksiin.
Oman kokemukseni mukaan esittämiisi ilmiöihin suhtaudutaan kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla, pääasiassa ehkä siihen suuntaan kuin kaveri tuossa yläpuolella kuvasi biologianopettajaansa. Kielletään olemassaolokin sellaisesta, mitä ei ole opittu käsittelemään.
Kaikissa Raamatun tulkinta-asioissa koko ajan sotkee tämä muissakinpiireissä viljelty fundamentaalitulkintamalli, jota uutisoidaan paljon. Ihmiset ovat jo niin sisäistäneent tiukkapipoisuuden minäkuvansa lähtökohdaksi, etteivät uskalla oikeastaan edes lukea Raamattua omien aivojensa kanssa. Selitystraditio on niin paksu ja omaa elämäänsä niin pitkään elänyt, että kosketuspinta itse Raamattuun alkaa olla yhä pienempi ja pienempi. Ihmiset eivät siis uskalla olla omia itseään vaan kääntyvät kaikissa perinteisiin selitysmalleihin.
Lisäksi on muistettava, että perinteinen moraalikoodisto seksuaalisuuden toteuttamisessa on lestadioalaisessa kulttuurissa yhtä tiukka ei kaikelle seksuaalisuuden toteuttamiselle (hetero)avioliiton ulkopuolella. Käytännössä luulisin useimpien seksuaalivähemmistöjen edutajien tasapainoilevan sinkkuuden ja (kulissi)avioliiton jatkumolla. Monet vapaahtoisesti omasta halustaa, toiset sosiaalisten paineiden pakottamana.
Minusta kaikkia ihmisiä ja heihin liittyviä ilmiöitä tulee tarkastella rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön näkökulmista. Ihmiskäsitystäni toivon ohjaavan ajatuksen ihmisestä Jumalan kuvana, siis itsensä tiedostamiseen eli vastuulliseen toimintaan kykenevänä sekä toisaalta jumalasuhteeseen mahdollisena. Tähän liittyy oman ruumiin kunnioittaminen ja pyhyys (vastakohtana millään ei ole väliä -asenteelle).
Jokaisen pitäisi kohdella itseään arvokkaana ja ensisijaisesti vastata Jumalalle, että elää sen elämän jonka on Luojalta saanut. Kenenkään elämä ei ole täydellinen eikä kenenkään elämän pitäisi olla epäonnistunut.
Minusta näistä periaatteista ei voi johtaa yksiselitteistä mallia siihen miten näihin biologisen ja sosiaalisen sukupuolen muotoihin pitää suhtautua. Yksi asia on selvä, ihmisarvo tai -oikeudet ovat samanlaiset jokaisen ihmisen kohdalla. Jokainen ihminen on lähimmäinen.
Luin erittäin mielenkiintoinen kirjoituksen koskien homoseksuaalisuuden ja herätysliikkeen välistä suhdetta. Kirjoittajan on mielestäni pakko olla lestadiolainen tai lähellä sitä. Uskomattoman koskettava mutta samalla myös makaaberi kertomus uskovasta homonuoresta. Löytyy finnqueer.net, pdf-kirjasto, siellä Sakun tarina. Voiskohan joku lukea ja kommenteoida.
Luin sivulle 26 asti, vaikutti suht lupaavalta.
http://www.finnqueer.net/pdf/sakuntarina.pdf
Kommentoin spontaanisti ensin tyypillisten vl-stereotypioiden näkökulmasta, sitten jotain epämääräistä homoseksuaalisuuteen liittyvää.
Ihan kivasti kerrottu lestadiolaisuudesta, isä vaikutti yllättävän inhimilliseltä. Muutenkin - näin vl-palstalla - voi iloita siitä, että kaksinaismoralisteja oli pystytty kuvittelemaan löytyvän myös epävl-piireistä! On jo tottunut täällä Pohjois-Suomessa siihen, että pelkkä kaksinaismoraalinen -sanakin on synonyymi lestadiolaiselle. (Voi johtua siitäkin, että lestadiolaiset ovat ainoa taho, joilla tiedetään olevan moraali - siis edellytys kaksinaismoraalille?) Esipuheessa oli aika jyrkästi sanottu, että homous sinänsä olisi helvettituomion syy lestadiolaisuudessa, ei pidä paikkaansa, mikä tulee varsinaisessa tekstissä kyllä sitten esiin.
En osaa olla aivan sitä mieltä, että kaikki jaettaisiin hyviin ja pahoihin (=me ja muut) niin mustavalkoisesti kuin Sakun ajatuksissa kuvataan. Ja yksi selvä logiikkavirhe, verrataan judotatamille kumartamista homokontaktin etsimiseen, Saku ajattelee, että jälkimmäinen olisi pahempi asia. Minä liittäisin nuo kumartelut epäjumalan palvontaan, kuten Saku kirjassa kertookin, eli suoraan Kymmenestä käskystä (nykyisen) ensimmäisen rikkomiseen.
Miten ihmeessä mikään epäsuorasti jostain sivulauseesta poimittu homoseksuaalien paheksuminen olisi rinnastettavissa käskyihin?
Sitäpaitsi siihen mennessä tarinassa oli vasta ystävystytty.
OK, mihin tahansa homofobiseen ihmettelyyn kuuluu varmasti homoseksuaalisuuden pitäminen aivan ylikummallisena, sitä ei voi edes kuvitella ja käskyt sen sijaan opetellaan ulkoa jo nuoruudessa.
Itse asiaa ajatellen, (tällä alkuosaan tutusmisen perusteella) varmaan tekis hyvää lukea sellaisten vl-henkilöiden, jotka ovat jollain tasolla vakavasti kohdanneet seksuaali-identiteetin monimuotoisuuden ja kipeyden kysymykset. Tavallinen laput silmillä porhaltava hetero, vl tai ei, ei ehkä jaksa edes kiinnostua tai sitten poimii vain naurettavaksi kohtia, vaikea arvioida.
Mutta kokemuksesta tiedän, ettei vieraaseen kulttuuriin tutustuminen mitenkään suoraviivaisesti johda ymmärtämiseen tai edes suvaitsevaisuuteen. Useimmiten ennakkoluuloinen saa vahvistusta ennakkoluuloilleen, vaikka asiat voissa paistettais!
Kuitenkin veikkaisin ehkä aika monikin esim. puhuja, jolla on omia lapsia ja edes jonkinasteinen herkkyysvire kiinnostua ihmisten aidosta olemuksesta, saattaisivat pystyä eläytymään identiteettiään etsivään päähenkilöön. Vl-ihmisiä samastumisessa saattaisi auttaa tyypillisten vl-ongelmienkin kuvailu, jota tekstissä taitavasti tehdään juoneen kietoen.
En siis uskaltaisi ottaa vl-raamattuluokkalaisille yhteiseksi lukemiseksi (siis vaikkei tarviskaan pelätä heteroseksististen vl-vanhempien tai muun yhteisön paheksuntaa), koska saattaisi vaikuttaa päinvastoin kuin oli tavoite, homofobian lieventäminen. Ehkä vois antaa yhteisesti vinkin, että jota kiinnostaa tutustua ei-heteroseksuaalin ajatusmaailmaan ja kokemuksiin, kannattaa tutustua. Silloin todennäköisesti ei kaikkein yksioikoisimmat lukiskaan, siis ne, joilla ei olis valmiuksia empatiaan tai sympatiaankaan.
Jossain koulussa en haluaisi nuoria ohjata lukemaan tätä, koska taas vl-stereotypiat mustavalkoisuuksineen saattavat voimistua. Sellaiset aikuiset, joilla on jonkinlaista tajua ihmisten uskonnolisesta elämästä pystyisivät ehkä lukemaan läpi ilman yksioikoista ongelmien projisointia vl-yhteisöön. Jonka sisäisen erilaisuuden myöntämisellekin on välttämätöntä, ettei jatkuvasti tarvi olla olemassaolon oikeuttaan puolustamalla.
Suvaitsevaisuuteen on vaikea opettaa!
Hengellisten laulujen sanat eivät ole ainakaan minulle tuttuja. Eli ei Siionin lauluja tai virsiä, ainakaan niitä eniten laulettuja. Jonkun virren sanat oli tuttuja kyllä.
Joko tarina tapahtuu jossain erityisessä vl-kulttuuriympäristössä tai sitten esinm. RS:n piirissä, pitäisi Torfinniltä kysyä, tunnistaako lauluja. Olisivatko "Matkalauluja" tai sen vanhemman Siioninlaulukirjan mallistoa? Tai sitten... jos tarinan todelliset tapahtumat on "siirretty" kännykkäaikaan 70- luvulta...
Tosi vaikea arvioida, repliikkien puhetapakin tuntuu välillä vähän fundamentalistisemmalta kuin on tottunut. Kaikkine "huoruuksineen" ja "haureuksineen". Voisiko aikaero selittää, tai sitten vaan kulttuureita on aika erilaisiakin vl-liikkeen piirissä.
http://www.rukousystavat.fi/tapahtumat.html
Miten siis suhtaudumme? ME emme suhtaudu, vaan minä vain yhetnä uskovana ihmisenä suhtaudun ja enkä voi sanoa juuta enkä jaata toisen uskovaisen suhtautumistavasta. Siis miten suhtaudun ja miten lähipiirissäni tiedän suhtautuvan...
Suhtaudumme ystävänä, lähimmäisenä. Elämme yhdessä, jaamme iloja, murheita ja unelmiamme. En ensisijaisesti ajattele hän on homo/lesbo (trans-henkilöitä ei ole osunut ystäväpiiriin), vaan hän on ystäväni, hän on persoona, jonka tunnen ja yksi kiinteä osa häntä on hänen seksuaalinen suuntaumisensa.
Luulenpa että nuo suhtautumispelot liittyvät yleensä kotiväen suhtaumiseen, ei niinkään kaveri- tai ystäväpiirin suhtautumiseen. Vanhempi polvi saattaa torjua koko asian siitä kuuleessaan. Ensireaktio voi olla tunnepitoinen, tunkkainen ja ajattelematon. Nuoremmat ovat oppineet elämään moniarvoisemmassa ja avoimemmassa ilmapiirissä ja suhtautuvat uusiin asioihin luontevammin. Niinpä homous ei ol maailman järisyttävimpiä asioita.
Julkinen diskurssi on sitten asia erikseen. En tiedä siitä paljoankaan. Se vaikuttaa selvältä eikä se siltikään sitä ole. Seksuaalisuudesta puhutaan lestadiolaisuudessa hyvin varovasti ja verhotustikin. Tämä koskee siis myös heteroita. Puheissa puhutaan viettelyksistä, vaaroista mutta ei juuri koskaan niiden omilla nimillään. Moni nuori voikin kyvyä mitähän ne ovat;) seksuaalisuutta oletetaan toteuttettvan vain avioliitossa, joten siinä mielessä liikellä on aika selvä kanta homouteen. Homoliittoihin suhtaudutaan ilmeisesti automaattisen kielteisesti. Luulenpa että transuilut ovat jokaisen pariskunnan oma asia. Jos joku mies haluaa hemputella, raja taitaa menää vaimon sietokyvyssä. Lestadiolaisuus ei ohjeista naimisissa olevia pariskuntia seksuaalisuuden suhteen oikeastaan mitenkän. Tietenkin suuri normi on ehkäisemättömyys, jota pariskunnat sitten noudattavat enemmän tai vähemmän.