kuin PS-puolueen ja eduskunnan PS-varapuheenjohtajan yhteinen suunnitelma
vetää Suomen hallitukselta ja eduskunnalta pohja pois ja aiheuttaa kaaos EU:ssa ?
vetää Suomen hallitukselta ja eduskunnalta pohja pois ja aiheuttaa kaaos EU:ssa ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei tule mieleen näin ala-arvoista tapausta yhtäkään. Väyrynen yritti yksin puhemaratonia EU:ta vastussaessaan, mutta kepulaisia ei ollut sentään odottamassa vaihtopenkillä jatkamaan puhemaratonia eikä ollut sellaista kotiinpäin törkeästi
kotiinpäinvetävää puhemiestä kuin Eerola. Puhemiehen odotetaan olevan puolueeton. Eerola on menettänyt luottamustaan toimia tehtävässään,
toivottavasti älyää erota. Vai saako lähtöpassit puhemiehen paikalta ?
Uskomattoman vastuuntunnoton yritys ja tämä sabotaasiyritys oli
suunnattu myös suurinta osaa Suomen kansaa vastaan.
Missä moraali.
Missä ei moraalia ?
Uunatsivasemmistolainen aloittajatrolli ei muista ei muista eduskunnan menneisyyttä
Nyt elämme 2000-lukua, olemme EU:n jäsen, EU katsoo tulevaisuuteen,
persu menneisyyteen.
Persut muuttakoot Pohjois-Koreaan tai Venäjälle,
kun sellainen poliittinen järjestelmä on heille niin rakas.
Eilen haastateltiin eri puolueista kansanedustajia,
jotka kertoivat epämiellyttäviä kokemuksiaan eduskunnan "kulttuurista".
Erään puolueen edustajat eivät keskity ollenkaan eduskunnan istuntoihin,
vaan tekevät tarkoituksella parhaansa
häiritäkseen muita ja asioitten käsittelyä.
"Eräs puolue" seurustelee, supisee keskenään, huutelee asiattomia, käyttäytyy kuin lauma koulukiusaajia.
Se ei ole eduskunnan eikä aikuisen ihmisen arvon mukaista.
Ensin häpäisi Kokoomus itsensä, sitten persut.
Perussuomalaisen varapuhemiehen aatokset tyrmistyttivät hallituspuolueissa
Varapuhemies Juho Eerola (ps.) kertasi keskiviikkona edellisen yön hetkiä Suomen Tietotoimiston haastattelussa.
Eerola oli valmis käyttämään puhemiehenä sellaista tilannetta hyväkseen, joka olisi mahdollistanut tukipaketin ratkaisun lykkäämisen ehkä syksyyn asti.
Lykkäys olisi saattanut jopa johtaa nykymuotoisen tukipaketin kaatumiseen koko EU:ssa.
Kapina Aapinen:
''Sirkus Perussuomalaiset käy sellaisilla kierroksilla, ettei voi välttyä ajatukselta, että sen takana on muutakin. Kun pokkana valehdellaan, syytetään muita epäisänmaallisiksi ja poltetaan sillat kaikkiin suuntiin, voi hallituskumppaneita ja siihen liittyvää vastuuta olla vaikea ja mahdotontakin löytää, vaikka vaalimenestystä tulisikin.
Ehkä tämäkin on yksi syy käynnissä olevaan farssiin.''
Kuusi on terminaalineste kuusinatsivasliittolaisen päässä. Ylä. Ei puu
Hyvin harva Suomalainen jakaa Suomen Sisun ja perussuomalaisten johdon arvomaailmaa joka ulkoisesti on isänmaallisuutta mutta todellisuudessa se koostuu etnonationalistisesta totalitarismista. Immonen, Halla-aho, Tavio, Purra ja muut Suomen sisulaiset pystyvät pitämään puheensa vielä jotenkin kurissa ja viemään keskustelun kovenemista askel askeleelta kohti avointa rasismia ja etnonationalismia.
Venäjämielisiltä persuilta ei voi odottaa suomalaisten arvojen kunnioittamista.
Kyllä te kaikki ootte hälmöjä.
Kansanedudtajan puheoikeutta pitää
Kunnioittaa.