Minua on jo pitkään askarruttanut sellainen seikka, että miten Raamattua voi ymmärtää tuntematta sen ajan historiaa? Oma mielipiteeni on, ettei mitenkään, tai ainakin moni asia saatetaan tulkita aivan päin metsää.
Sama asia on muussakin historiassa. Eihän kukaan voi lukea esim. jotain kirjoitusta 1400-luvulta ilman, että tuntisi kyseistä aikakautta ja sen ajattelua. Eli nykyajan lähtökohdista ei voi ymmärtää sen ajan ajattelua. Vaarana on täydellisen väärin tulkitseminen.
Raamatussa tämä on erittäin oleellista, koska se sisältää paljon vertauksia ja kielikuvia, joita ei voi ymmärtää ilman, että tuntisi antiikin historiaa, sen ajan ihmisten käsityksiä ja ajatusmaailmaa.
Annan yhden esimerkin. Raamatussa lukee näin:
(toivon, että jokainen lukee tuon pätkän ja miettii, mitä se omasta mielestä tarkoittaa ja vasta lopuksi lukee vastauksen, jonka Raamatun tutkija on antanut. Näin voi testata, että miten erillä tavalla tavallinen maallikko ja Raamatun tutkija asiat ymmärtävät.)
" Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse".
Nyt seuraa tutkijan vastaus: Tässä tulee esiin kaksi opetusta. Ensinnäkin, tällä kertomuksella on painotettu, että lapsetkin voivat olla Jeesuksen oppilaita ja kristittyjä. Kristinuskoon kääntyminen saattoi siis koskea koko perhettä imeväiset mukaan lukien. Tässä puhutaan eräänlaisesta lapsen uskonnollisesta oikeudesta, joka oli varsin poikkeuksellista antiikin uskonnollisen maailman näkökulmasta. Antiikin maailmassa ajateltiin, että ihminen harjoittaa uskonnollisia menoja saadakseen jumalat suosiollisiksi itselleen. Lasten ei uskottu kykenevän tälläiseen. Jumalat eivät ikään kuin hyödy lapsen palvonnasta, koska lapsi on niin heikko ja pieni ettei hänellä ole mitään annettavaa.
Tätä taustaa vasten ymmärrämme kertomuksen opetuksen: pienikin lapsi voi olla Jeesuksen seuraaja. Jeesuksen seuraamisessa ei ole ensisijaisesti kyse siitä, mitä suurta ihminen voi antaa Jeesukselle. Asia on juuri päinvastoin. Jeesus haluaa siunata omiaan sen sijaan, että hän odottaisi heiltä jotain.
Toisen kohdan opetus on vaikeampiselkoinen. Mitä tarkoitaa, että "Jumalan valtakunta on lasten kaltainen" ja se on otettava vastaan niin kuin lapsi ottaa asioita vastaan. Näille sanoille on etsitty hyvin monenlaisia tulkintoja. Kehotetaanko tässä lapsen luottavaisuuteen, vilpittömyyteen, riippuvuuteen? Onko kyse siitä, että lapsi ei voi ansaita mitään vaan vain ottaa vastaan?
Tätä kohtaa ei pidä romantisoida. Antiikin ajan ihmiset eivät nähneet lasta erityisen puhtauden, vilpittömyyden tai avoimuuden symbolina (kuten me näemme). Parhaiten lasta luonnehtivat kaksi asiaa: hän on heikko ja avuton, ja hän on täysin aikuisen, viimekädessä isänsä, määräysvallan alla. Tästä seuraa se, että Jumalan valtakunnan vastaanottaminen niin kuin lapsi painottaa, että ihminen ei ansaitse tai hanki yhteyttään Kristukseen, vaan se annetaan hänelle lahjaksi. Hän ei voi sitä ansaita, mutta ei vastustaakaan. Ja toisaalta se on otettava vastaan. Kun isä määrää, lapsi tottelee, ajateltiin antiikin maailmassa.
Tässä oli nyt yksi esimerkki, ei ehkä sieltä vaikeimmasta päästä, mutta olen tälläkin palstalla huomannut, että tätä lausetta on yritetty käyttää mm. siihen, että ei ole hyvä esim. hankkia liikaa tietoa, pohtia Raamattua tms., koska sellaistahan lapset eivät tee. Minun mielestäni voidaan siis tehdä vääränlaisia tulkintoja, jos ei tiedetä antiikin ajan ajattelua ollenkaan. Tulkitsemme esim. tässä Jeesuksen puheet lapsista sen pohjalta millainen käsitys meillä on nykyään lapsista. He ovat puhtauden perikuva, viattomia jne. Antiikissa ei kuitenkaan ajateltu niin, joten miten voimme tulkita Raamattua, jos emme tunnen sen ajan kulttuuria? Raamatussa on paljon muitakin kohtia, joita ei mielestäni voi ymmärtää ilman historiaan tutustumista.
Mitä mieltä muut ovat?
Sama asia on muussakin historiassa. Eihän kukaan voi lukea esim. jotain kirjoitusta 1400-luvulta ilman, että tuntisi kyseistä aikakautta ja sen ajattelua. Eli nykyajan lähtökohdista ei voi ymmärtää sen ajan ajattelua. Vaarana on täydellisen väärin tulkitseminen.
Raamatussa tämä on erittäin oleellista, koska se sisältää paljon vertauksia ja kielikuvia, joita ei voi ymmärtää ilman, että tuntisi antiikin historiaa, sen ajan ihmisten käsityksiä ja ajatusmaailmaa.
Annan yhden esimerkin. Raamatussa lukee näin:
(toivon, että jokainen lukee tuon pätkän ja miettii, mitä se omasta mielestä tarkoittaa ja vasta lopuksi lukee vastauksen, jonka Raamatun tutkija on antanut. Näin voi testata, että miten erillä tavalla tavallinen maallikko ja Raamatun tutkija asiat ymmärtävät.)
" Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse".
Nyt seuraa tutkijan vastaus: Tässä tulee esiin kaksi opetusta. Ensinnäkin, tällä kertomuksella on painotettu, että lapsetkin voivat olla Jeesuksen oppilaita ja kristittyjä. Kristinuskoon kääntyminen saattoi siis koskea koko perhettä imeväiset mukaan lukien. Tässä puhutaan eräänlaisesta lapsen uskonnollisesta oikeudesta, joka oli varsin poikkeuksellista antiikin uskonnollisen maailman näkökulmasta. Antiikin maailmassa ajateltiin, että ihminen harjoittaa uskonnollisia menoja saadakseen jumalat suosiollisiksi itselleen. Lasten ei uskottu kykenevän tälläiseen. Jumalat eivät ikään kuin hyödy lapsen palvonnasta, koska lapsi on niin heikko ja pieni ettei hänellä ole mitään annettavaa.
Tätä taustaa vasten ymmärrämme kertomuksen opetuksen: pienikin lapsi voi olla Jeesuksen seuraaja. Jeesuksen seuraamisessa ei ole ensisijaisesti kyse siitä, mitä suurta ihminen voi antaa Jeesukselle. Asia on juuri päinvastoin. Jeesus haluaa siunata omiaan sen sijaan, että hän odottaisi heiltä jotain.
Toisen kohdan opetus on vaikeampiselkoinen. Mitä tarkoitaa, että "Jumalan valtakunta on lasten kaltainen" ja se on otettava vastaan niin kuin lapsi ottaa asioita vastaan. Näille sanoille on etsitty hyvin monenlaisia tulkintoja. Kehotetaanko tässä lapsen luottavaisuuteen, vilpittömyyteen, riippuvuuteen? Onko kyse siitä, että lapsi ei voi ansaita mitään vaan vain ottaa vastaan?
Tätä kohtaa ei pidä romantisoida. Antiikin ajan ihmiset eivät nähneet lasta erityisen puhtauden, vilpittömyyden tai avoimuuden symbolina (kuten me näemme). Parhaiten lasta luonnehtivat kaksi asiaa: hän on heikko ja avuton, ja hän on täysin aikuisen, viimekädessä isänsä, määräysvallan alla. Tästä seuraa se, että Jumalan valtakunnan vastaanottaminen niin kuin lapsi painottaa, että ihminen ei ansaitse tai hanki yhteyttään Kristukseen, vaan se annetaan hänelle lahjaksi. Hän ei voi sitä ansaita, mutta ei vastustaakaan. Ja toisaalta se on otettava vastaan. Kun isä määrää, lapsi tottelee, ajateltiin antiikin maailmassa.
Tässä oli nyt yksi esimerkki, ei ehkä sieltä vaikeimmasta päästä, mutta olen tälläkin palstalla huomannut, että tätä lausetta on yritetty käyttää mm. siihen, että ei ole hyvä esim. hankkia liikaa tietoa, pohtia Raamattua tms., koska sellaistahan lapset eivät tee. Minun mielestäni voidaan siis tehdä vääränlaisia tulkintoja, jos ei tiedetä antiikin ajan ajattelua ollenkaan. Tulkitsemme esim. tässä Jeesuksen puheet lapsista sen pohjalta millainen käsitys meillä on nykyään lapsista. He ovat puhtauden perikuva, viattomia jne. Antiikissa ei kuitenkaan ajateltu niin, joten miten voimme tulkita Raamattua, jos emme tunnen sen ajan kulttuuria? Raamatussa on paljon muitakin kohtia, joita ei mielestäni voi ymmärtää ilman historiaan tutustumista.
Mitä mieltä muut ovat?
Vastaukset 33
Vanhimmat
siten, että se lapsen usko tarkoittaa vilpitöntä ja rehellistä uskoa, joka ei sisällä epäilyksiä. Samoin kun lapsi uskoo ja luottaa omiin vanhempiinsa ja rakastaa heitä aidosti, he eivät epäile vanhempiaan mistään väärästä. Tähän tapaan sen ajattelen.
Minusta tuota klisettä lapsen epäilemättömyydestä viljellään pelkästään johtohahmojen vallan pönkittämiseksi.
Uskohan ei kohdistu mihinkään oppirakennelmiin vaan Jumalaan ja on Jumalan kertakaikkinen lahja.
Oppirakennelmiahan lapset vasta kyseenalaistavatkin, oletko koskaan kuunnellut ketään?
on muuta kuin omat vanhemmat joita he aidosti rakastavat, joihin he luottavat ja uskovat vanhempien tekevän oikein, eivät epäile heitä mistään väärästä?
Tottakai sitten kun lapset kasvavat he saattavat epäillä myös vanhempiaan, mutta silloin kun he ovat pieniä niin heidän uskonsa ja luottamuksensa vanhempien hyvyyteen on vilpitöntä, he olettavat vanhempien tekevän kaiken oikein, eivät ymmärrä vaikka vanhemmat tekisivätkin väärin vaan pitävät sitäkin oikeana.
Samoin meidän on toimittava, emme saa epäillä Jumalaa vaan meidän luotettava ja rakastettava häntä, pidettävä oikeana sitä miten hän meitä ohjaa eikä epäillä sitä vääräksi. Jos sydämmessä asuu vilpitön "lapsenusko" niin silloin emme kyseenalaista uskoamme Jumalaan vaan luotamme siihen että se on oikein.
.. että tunnut sotkevan Jumalan ja uskon Jumalaan.
"Jos sydämmessä asuu vilpitön "lapsenusko" niin silloin emme kyseenalaista uskoamme Jumalaan vaan luotamme siihen että se on oikein. "
Ihminen voi kuvitella Jumalasta kaikenlaista se
sinä kun olet sen verran viisa mies:)
Ihan tosi alkoi askarruttamaan näkemyksesi, "sekoitat Jumalan ja uskon Jumalaan", mitä mahdat sillä tarkoittaa?
..Jumalasta kaikenlaista ja sitten uskoa että kun minä tällä tavalla kuvittelen niin olen oikein uskomassa. Mutta jos sydämen perusasenne jatkuvasti on nöyrä ja kysyvä pikemminkin kuin jo ennestään kaiken tietävä niin Jumala saa puheenvuoron.
Oma uskonsa pitää kyseenalaistaa niin että usko saa olla Jumalan hallinnassa eikä omassa. Jumala on olemassa aivan Omasta Voimastaan ja Hän antaa ihmiselle uskon. Jumala on ja pysyy olemassa vaikka minä epäilisinkin. Vasta kun uskaltaa heittäytyä Jumalan käsivarsille ilman mitään itsetehtyä suojajärjestelmää tai pakkomielteenomaista "oikeaa uskoa" voi saada KOKEA TODELLISEN JUMALAN HUOLENPIDON.
Kun ihminen alkaa heräämään omaan uskoonsa, niin silloihan hän alkaa ymmärtämään mikä on oikein ja mikä väärin, hän tiedostaa virheensä ja kääntyy rukouksissaan Jumalan puoleen.
Lasten kaltainen on Taivasten Valtakunta, tästähän meidän on ymmärrettävä se etteivät pienet lapset tee mitään väärää, eivät tietoisesti tee syntiä, joten meidänkin on pyrittävä parhaamme mukaan välttämään väärää. Mutta lapsikin katuu aidosti vääräätekoaan joka hänelle annetaan anteeksi, niin myös Jumala antaa anteeksi aidosti katuvalle.
Kun uskomme vahvistuu, ja huomaamme Jumalan läsnäolon, rakkauden ja saamme sydänmeemme rauhan siitä että syntimme ovat anteeksi annetut, niin silloin meidän on hyvä olla.
Meidän uskomme kieltää meitä tekemästä vasten Jumalan tahtoa, mutta kuitenkin huomaamme tekevämme virheitä joita meidän on pyydettävä anteeksi, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen.
Silloin meidän on lapsen lailla luotettava Jumalan anteeksi antamisen voimaan ja rakkauteen ilman epäilyjä siitä ettei Hän antaisi meille anteeksi, vaan uskomme että Hän hyväksyy minut tällaisena kuin olen. (eli lapsenuskolla, samoin kuin lapsi luottaa vanhempiinsa ja heidän huolenpitoonsa)
tutkija oli sanonut asiasta, Jeesuksen vertauksesta?
Mitä mieltä olit siitä? Itse korostit viattomuutta, mutta tutkija sanoi, että antiikin aikana lapsia ei pidetty mitenkään viattomuuden perikuvana, joten miten me voimme tulkita Raamattua nykyajan käsityksistä lähtien?
Tällä palstalla valitetaan, ettei täällä ole kunnon keskusteluja, vaan ala-arvoista haukkumista. Nyt kun olisi hyvä keskustelunaihe, niin monikaan ei ole ottanut asiaan mitään kantaa. Miksi? Ihmettelen suuresti. Täälläkin käy paljon ihmisiä, jotka on kykeneviä älylliseen pohdiskeluun, mutta miksi sitä ei usein näe? Nyt olisi hyvä tilaisuus, joten antakaa palaa!
..niitä omia uskojahan voi olla vaikka minkälaisia! Heräämään Jumalan todellisuuteen olisi parempi vaihtoehto.
ihminen voi uskoa mutta silti epäillä, ja ei vielä usko todella, hän tosiaankin herää Jumalan todellisuuteen ja olemassaoloon, vaikka kokisi yhtäkkisenkin "herätyksen".
Olet oikeassa, niitä omiauskoja voi olla vaikka mitä, ja onhan niitä.
mutta juuri eilen luin lehdestä erään tutkijan mielipiteen jossa sanottiin, ettei kukaan voi väittää tuntevansa Raamattua juuri sillä oikealla tavalla.Siitä on niin montaa erimielipidettä. Itse en ole Raamattua edes kannesta kanteen lukenut, joten en ota kantaa asiantuntijoiden näkemyksiin.
En kyllä tiedä yhtään mitä tästä kyseistä asiasta on mielipiteitä, vain tuon jonka annoit esimerkiksi.
Kerroin vain oman mielipiteeni miten sen olen ajatellut, tuon lapsenuskon, ja se ei varmastikkaan ole oikein ajateltu asiantuntijoiden mielestä.
Olisi kyllä kiva saada muidenkin mielipiteitä asiasta miten ihmiset asian näkevät, varmasti on paljon eroja näkemyksissä.
siinä, että ei kukaan todellakaan voi väittää tuntevansa Raamattua juuri oikella tavalla. Yritin vain nostaa keskustelua siitä, että voiko Raamattua ymmärtää, jos ei tiedä mitään antiikin historiasta ja ajattelusta. Mielestäni silloin sortuu suurempiin virheisiin. Virheitä voidaan kuitenkin minimoida tutkimalla historiaa.
Tutkijoilla on aina monia mielipiteitä, mutta siitä voidaan varmaan olla pitkälle samaa mieltä, että on olemassa vastauksia, jotka ovat enemmän oikeassa kuin toiset. Itse ajattelisin, että historiaa tutkimalla päästään ainakin lähemmäksi totuutta ja Raamatun ymmärrystä, kuin pelkästää "näppituntumalla", siis sijoittamalla meidän aikamme käsityksiä suoraan vastaaviksi antiikiin aikaan.
..pointtisi ja hyvä kun nostit sen esiin.
Kun olen joskus puhunut täällä hengellisestä kasvusta niin minulle on tarjottu tuota lapsenkaltaista uskoa jota avauksesi käsitteli ja ettei saisi paisua viisaudessan tai jotain sellaista.
Toisaalta miksei Jumala itse ole tehnyt uutta painosta Raamatusta koska sen ymmärtäminen tuntuu olevan kovan historiatieteellisen tutkimustyön takana ja tyhmimpien ulottumattomissa? Näitä naiveja ja oppimattomia voidaan sitten käyttää hyväksi kun halutaan vähän valtaa. Minulla itselläni on omaan kysymykseeni vastaus: Jumala huolehtii siitä että hänen sanomansa tulee esitetyksi ymmärrettävällä tavalla kaikkialla maailmassa. Esimerkkinä tästä on ACIM joka tavallaan on nykyajan "Raamattu" Asiat sanotaan siinä suoraan.
Jos nyt lähdetään sille tielle, että mietitään miksi Jumala ei ole tehnyt uusintapainosta, niin voidaan myös ajatella, että miksi Raamattu yleensä on kirjoitettu, koska ennen moni ei ole osannut lukea ollenkaan, eikä vieläkään esim. kehitysmaissa kaikki osaa. Eikö Jumalan kannalta olisi ollut parempi perustaa oppinsa vain suulliseen perimätietoon, koska se, että ymmärtääkö lukea vai ei rajoitattaa kovasti Raamatun ymmärrystä.
Itse ajattelisin, että Raamatun ymmärtämiseen tarvitaan selittävää traditiota ja muuta selittävää materiaalia (kirjallisuutta ym.). Sellaistahan on ollut aina, ja on vieläkin, mutta ajattelisin, että se pitäisi pohjata todelliseen tutkimukseen juuri historiasta.
Itse pitäisin kuitenkin lähtökohtana sitä, että Raamattu on kirjoitettu antiikin aikana antiikissa eläneiden ihmisten toimesta, siksi siellä on esim. kielikuvia, jotka eivät täysin meille avaudu. Se on se lähtökohta, joka tulee tunnustaa. Sitten täytyy tutkia historiaa, jotta saadaan selville, mitä esim. Jeesus on puheillaan tarkoittanut. Omakohtaisesti en ainakaan haluaisi sortua suuriin virheisiin tulkinnoissani. Siksi en aina ymmärrä joidenkin ihmisten kielteistä suhtautumista vaikka juuri Raamatuntutkimiseen. Eihän tutkiminen Raamatun arvoa vähennä, vaan päinvastoin pääsemme lähemmäs sen sanomaa.
ettei tarkoituksesi ollut tuoda näkemystä esille sinä ainoana oikeana, vaan halusit sen synnyttävän pohdiskelua.
Varmasti Raamatusta löytyy tutkimuksia joissa monien mielipiteet yhtyvät, ja joukossa on varmasti myös se totuus mikä on se oikea tulkinta.
Tämä tukija jonka kirjoitusta luin, mainitsi juuri siitä ettei Raamatusta koskaan pidä ottaa poimintoja vain sieltä täältä ja pitää sitä sitten ainoana oikeana, vaan Raamattua on käsiteltävä kokonaisuutena, ja pitää pysähtyä aina miettimään, kuka sen on kirjoittanut? Kenelle se on kirjoitettu? Miksi se on kirjoitettu?
Raamatun tukimisesta on varmasti paljon hyötyä, sitä oppii ymmärtämään paremmin, ja sitten me tyhmemmätkin saatamme huomata, että jonkun tutkijan näkemys saattaa vastata hyvin pitkälle sitä omaa vaikka sitä ei ole sanatarkasti samoin esitetty, mutta ajatus on sama.
"Kun ihminen alkaa heräämään omaan uskoonsa, niin silloihan hän alkaa ymmärtämään mikä on oikein ja mikä väärin, hän tiedostaa virheensä ja kääntyy rukouksissaan Jumalan puoleen."
Näin voi kyllä sanoa. Nyt käsitän mitä tarkoitit omaan uskoon heräämisellä.
"Lasten kaltainen on Taivasten Valtakunta, tästähän meidän on ymmärrettävä se etteivät pienet lapset tee mitään väärää, eivät tietoisesti tee syntiä, joten meidänkin on pyrittävä parhaamme mukaan välttämään väärää. Mutta lapsikin katuu aidosti vääräätekoaan joka hänelle annetaan anteeksi, niin myös Jumala antaa anteeksi aidosti katuvalle. "
Sanot etteivät lapset tee mitään väärää mutta silti katuvat tekemäänsä väärää. Kysymys on siis siitä että he tekonsa jälkeen saavat tietää että se oli väärä ja vasta sitten ymmärtävät katua.
Mitä tarkoittaa se etteivät lapset tietoisesti tee mitään väärää? Minusta hyvin pienetkin lapset voivat olla ilkeämielisiä. Eikö ole melko tavallista esim. että mustasukkainen kolmivuotias nipistää pienempäänsä tai riistää häneltä tutin tai leikkikalun? Lapsi tietää kyllä ettei vauvaa saa kiusata mutta ei malta olla tekemättä sitä koska kokee itsensä epäoikeudenmukaisesti syrjään jätetyksi.
Muuten minulla ei ole itselläni lapsia joten toivon että ne joilla on kommentoivat ja mahd. korjaavat tässä käsitystäni.
Itselläni on näitä lapsia, ja oikeassa olet että 3-vuotias osaa olla aika "ilkeämielinen" sille pikkusisarelle ja todellakin tekee kaikkia ilkeyksiä.
Kirjoituksessani tarkoitin lähinnä ihan pientä lasta joka ei tosiaankaan tee mitään "pahaa", ja sitten taas näitä isompia jotka ovat olleet ilkeitä sille pikkusisarelle. Hekin joskus oppivat, että oli väärin tehdä niin ja se ei ollut oikein, ja eivät tee sitä enään. Me vanhemmat annamme hänelle anteeksi, emme me enään muistele miten hän oli ilkeä ja kiusasi pikkusisarta, me tiedämme ettei hän ollut vielä silloin kovin "viisas".
Toivottavasti ymmärsit jotain.
Ethä sinä nyt sotke luottamusta Jumalaan ja luottamusta liikkeen johtohahmoihin?
Ja heidän (johtajien) kehittelemiinsä selitysmalleihin? Niitä pitää kyseenalaistaa, niin kuin lapsi kyseenalaistaa kielemme ja kulttuurimme: Miksi taivas on sininen? Miksi miehillä ei ole korkokenkiä?
Jumala synnyttää uskon, siihen voi vain tarttua. Mutta kaikkea selitystä, sen uskonkin selitystä voi ja saa epäillä, ihan koknaisena ihmisenä!
hakoteillä siitä mitä kirjoituksellani tarkoitin. Olen koittanut jo sitä selittääkkin, mutta ei varmasti kukaan ymmärrä ajutustani siten kuin sen tarkoitin ymmärrettäväksi:(
Olen samaa mieltä kanssasi. Raamattu avautuu syvemmin, kun ymmärtää sen kontekstin, missä teksti on syntynyt. Siitä huolimatta tulkitsijan oma maailmankuva vaikuttaa aina tulkintatapaan. Siksi mielestäni on tärkeää säilyttää avoimuus Raamatun tai minkä tahansa luettavan tekstin äärellä- mitä tämän tekstin kirjoittaja haluaa lukijalle sanoa?
"Sallikaa lasten tulla..." Tätä ja monia muita Raamatun kohtia voidaan käyttää joskus puolihuolimattomasti. Tulkintayrityksesi tai nimettömän tutkijan tulkintayritys oli mielestäni hieman kömpelö... Molemmista lähtökohdista voidaan tulla samaan johtopäätökseen. Esittämäsi antiikin ajan näkökulman heikko ja avuton lapsi on isänsä alamainen, riippuvainen isänsä tahdosta. Lapsella ei ole muuta mahdollisuutta kuin kunnioittaa isää ja vilpittömästi myöntää, ettei selviä hengissä ilman isää. Lapsi voi vain luottaa isän hyvään tahtoon. Siis tuohon esittämääsi antiikin ajan tulkintamalliin sain tungettua mielestäsi "romantisoiden" käytetyt sanat luottavainen, riippuvainen, vilpitön. Tässä pitäisi varmaan jo tietää jotain yleisestä tuon ajan filosofiasta/ajattelusta (ei pelkästään historiasta) ja niiden suhteesta juutalaisuuteen tai kristillisen alkuseurakunnan opetukseen.
Molemmista tulkintalähtökohdista voidaan päätyä samaan lopputulokseen; lapsi tai aikuinen ihminen, jokainen Jumalan valtakunnan perillisyyttä kaipaava on samassa asemassa omien mahdollisuuksiensa suhteen. Joutuu vain toteamaan, että on isänsä lapsi ja tarvitsee isäänsä- on riippuvainen isästään.
En tarkistanut Raamatusta tällä kertaa tekstiä tarkemmin, mutta muistelen, ettei siinä puhuta lapsen puhtaudesta eikä viattomuudesta mitään. Uskoisin, että tässä on kyse enemmänkin Jumalan ja ihmisen huolenpito- ja luottamussuhteesta, ei niinkään siitä etteikö uskovainen ihminen voisi käyttää järkeään. Kaiken kaikkiaan Raamattuakin tulisi mielestäni lukea kokonaisuutena. Ei niin, että ottaa jonkin yhden luvun tai jakeen ja istuttaa sen omien näkemystensä jatkeeksi.
Olen ollut joskus "kristillisyytemme" opistoissa nuorisotyöntekijöille tarkoitetuilla Raamattutiedon kursseilla. Siellä on opetuksessa painotettu Raamatun henkilökohtaisen tutkimisen tärkeyttä, myös näitä syntyhistoriaan ja maailmankuvaan liittyviä näkökohtia. Joissakin keskusteluissa heräsi kysymys, miksi vl-puhujille ei ole tarjolla samanlaisia kursseja tai miksi heitä ei kehoteta menemään vastaaville kursseille. Täysin ymmärrettävää on, että hektisessä elämän arjessa monilla perehtyminen jää viime hetkiin ennen saarnaa- siitäkin varmaan on kyse niissä epäilyksissä, joita puhujamies tuntee sanaa selittäessään. Ei ehkä ole tarpeen velvoittaa kurssitukseen, mutta ei tällainen yhteinen Raamatun tutkiminen varmasti hukkaan menisi. Tähänpä olisi mukava saada myös kommentteja..
tulkintani, vaan kirjasta Nainen uudessa uskossa: Uuden testamentin naiskuvia. Tutkija oli Kari Kuula.
Ei se minunkaan mielestäni paras esimerkki ollut, mutta yritin sillä korostaa oikeastaan vain sitä, että tulkittaessa Raamattua tarvitaan myös historian tuntemusta. Kuten sanoinkin, niin kyseistä tekstikohtaa on käytetty mm. siten, että Raamattua ei tule tutkailla, uskon asioita ei saa liikaa miettiä jne., koska Jeesus sanoo taivasten olevan lasten kaltaisten. Eli on kai yritetty sanoa, että lapsi nielee kaiken purematta, eikä esitä mitään vastalauseita. Esim., jotkut katsovat, että seurakuntaa ei saa arvostella ollenkaan, koska tuon lauseen mukaan sellaisten ei ole taivasten valtakunta.
Itse en ole ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että molemmista lähtökohdista voidaan tulla samaan johtopäätökseen. Jos Jeesus tarkoitti lapsen uskossa juuri vilpittömyyttä, viattomuutta jne., niin kohdan merkitys muuttuu. Tutkijahan juuri korostaa riippuvuussuhdetta, mutta sanoo, etteivät antiikin ihmiset nähneet lasta erityisen puhtauden, avoimuuden ja vilpittömyyden symbolina. Ainakin minä huomaan merkityksen muuttuvan, jos sanotaan, että taivasten valtakunta kuuluu puhtaille, avoimille ja vilpittömille. Kun taas tulkitaan tutkijan antaman merkityksen mukaan, niin tullaan johtopäätökseen, ettei ihminen voi ansaita uskoaan, vaan se annetaan lahjaksi. Ihminen on heikko ja avuton, kuten lapsi, mutta Jumala antaa hänelle yhteyden Jumalaan. Eli lapsi edustaa heikkoutta ja avuttomuutta, joka vallitsee Jumalan edessä. Lapsi ei kuitenkaan edusta viattomuutta, puhtautta, avoimuutta, koska silloin merkitys muuttuu.
Kiitos mielipiteestä!
Kiitos käsitteellisestä tarkennuksestasi ja lähdetiedosta.
Ensimmäisestä viestistäsi poimimani sanaketju luottavainen- vilpitön- riippuvainen jotenkin istuu myös tulkintaan lapsen heikkoudesta ja avuttomuudesta. Sen sijaan tilanne muuttuu, jos lasta ajatellaan, kuten tarkensit avoimena- puhtaana- viattomana, siis vaikutuksille alttiina. Näitä ominaisuuksia painotettaessa tulkinta todellakin muuttuu. Nyt taisin ymmärtää. :-)
En ensin ollut varma, millä motiiveilla lähdit kirjoittamaan. Toivottavasti olin väärässä ensimmäisessä reaktiossani, kun arvelin, että yrität vastoin parempaa tietoasi parjata vl-herätysliikettä. Näinhän ei tosiaankaan tarvitse olla, ja toisellakaan lukemisella en löydä viestistäsi tällaista negatiivista asennetta. Sen takia kuitenkin tämä spekulaatio tähän alkuun, että ymmärtäisit paremmin, mistä lähtökohdista tällä palstalla keskustelua käydään. Palstalla esiintyy asenteellista kirjoittelua niin paljon, että asiallinen keskustelu tuntuu ajoittain käyvän mahdottomaksi ja asiallisiinkin keskustelunavauksiin tulee vastattua puolustusasemista.
Vl-liikkeessä on mukana runsaasti teologeja, mikä minun mielestäni on suuri rikkaus juuri tämän takia. Usein kuulee pappisveljien selittävän juuri kaipaamallasi tavalla jotakin Raamatun kohtaa. Useinkin itse asia tulee paljon ymmärrettävämmäksi, kun kuulee hieman tästäkin taustasta. Ei tämä tiedon ja kulttuurihistorian korostaminen saa silti olla mikään itsetarkoitus. Kyllä Raamatun tärkein sanoma on aivan sellaisenaan ymmärrettävissä tänäkin päivänä. Ei ihmisluonto ole muuttunut noista päivistä. Siltikin on nautittavaa kuunnella, kun joskus saa kuulla näitä asiantuntijoiden selostuksia Raamatun ajan käytännöistä ja asioista.
Joskus toki kuulee Raamattua selitettävän hullunkurisestikin. Näihinkään ei saisi tarttua liiaksi, koska erehtyminen on inhimillistä. Klassisia tälläkin palstalla esiintyviä väärin selityksiä on. Niistä ei liene suurta haittaa, paitsi silloin, jos joku Raamattunsa tunteva takertuu jonkun yksittäisen vl-uskovaisen väärintulkintaan ja muodostaa kuvansa vl-kristillisyydestä sen perusteella. Tämän(kin) takia vl-kristillisyydessä esimerkiksi vältetään Raamatun käyttämistä historian, luonnontiedon tai biologian oppikirjana.
Kahdeksas käsky on kuule ihan tarpeellinen. Se voi tarkoittaa vaikka sitäki, että vaikka joku asia esitetään miten vikovasta näkökulmasta tahansa, sen miettiminen voi olla suureksi rakennukseksi uskonelämällemme!
että ihmiset eivät halua lähteä keskusteluihin, joissa yritetään koko ajan "virittää ansaa". En missään nimessä yrittänyt parjata vl-herätysliikettä, vaan halusin vain herättää keskustelua aivan kaikkien kesken. Tiedän, että palstalla käy paljon muitakin kuin vanhoillislestadiolaisia, joten tämä on vilkkautensa puolesta hyvä paikka pohdinnoille. Viesti on siis osoitettu kaikille tasapuolisesti, eikä ketään parjaten tai "ansaa viritellen".
Minäkin olen sitä mieltä, että Raamatun "perusvire" tulee kyllä ymmärrettäväksi ilman sen kummempaa perehtymistä historiaan, mutta siellä on kuitenkin paljon nyansseja, joita ei voi mielestäni ymmärtää ilman tutkimista. Mutta olet oikeassa, että varmaan kaikki voivat ymmärtää pääpiirteissään esim. Uuden testamentin sanoman. Kuitenkin jo tämäkin palsta on maallikkojenkin keskuudessa kirvoittanut monia keskusteluja ja erilaisia mielipiteitä miten asioita pitäisi tulkita. Juuri näiden "pikkuseikkojen", jotka usein saattavat muotoutua hyvinkin tärkeiksi, selittämisen apuna tarvitaan tutkimustietoa, jotta ei synny virheellistä tietoa. Ainakin itse ajattelisin niin.
Sanoit, että ei ihmisluonto ole muuttunut noista päivistä, eikä se olekkaan, mutta virallisen vl-opin mukaan se on muuttunut. Illan varjot pitenee, synnin lapsi ilmestyy, ihminen täyttää synnin mittaa kiihtyvällä vauhdilla, vihollinen tietää, että aikaa on vähän jne. jne. Lähi-idän ja juutalaisten myyttien ja historian tunteminen todella auttaa ymmärtämään raamatun lähes täysin.
Raamattua ei voi ottaa kirjaimellisesti totena. varsinkin VT on jätetävä toisarvoiseen asemaan.
Kirjoitit siitä, että Jeesus toivoi lasten tulevan Hänen luokseen.
Selvä.
Uskomme sen.
Jos otamme VT:n tosissaan, niin uskomme esim. tämän:
Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa. (4 Moos. 31:17)
Kumpaa luemme kirjaimellisesti VT:tä vai UT:tä? Ne antavat ristiriitaisia ohjeita. tapammeko lapset, sillä VT kuvaa sadoissa paikoissa sitä, että Herra vihaa kaikkia muita lapsia kuin juutalaislapsia ja lapset on tapettava.
Jos emme usko näitä em. satoja VT:n kohtia Junmalan vihasta lapsia kohtaan, silloin emme voi uskoa muitakaan VT:n kohtia.
Silloin meidän on uskottava UT.tä.
Tai, kun UT kuvaa saatanan olevan murhaaja.
uskommeko sitä?
"Saatana on ollut murhaaja alusta asti." (Joh 8:44)
Vai, uskoisimmeko sittenkin VT:tä joka kertoo, että Jumala itse on murhaaja?
"Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni." Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla (Hesek. 9:6)
Emme voi ottaa VT.tä tosissaan, emmekä kirjaimellisesti mitään sieltä. me emme ole juutalaisia, vaan kristittyjä ja meillä on UT oppaanamme.
Vai, uskommeko UT:tä, kun se kuvaa saatanaa verenhimoiseksi leijonaksi:
"Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä "(1 Piet 5:8)
Vai, uskoisimmeko VT:tä, joka kuvaa Jumalan verenhimoiseksi leijonaksi:
"Minä revin sydämen sinun rinnastasi, syön sinut suuhuni kuin leijona." (Hoos 13:8)
me emme usko VT.tä. Me uskomme UT.tä. Emme usko VT:tä kirjaimellisesti, koska olemme Jumalan lapsia.
Jos uskoisimme VT.tä, meidän olisi uskottava koko VT Jumalan sanaksi, emmekä voisi valikoida sieltä, mitä uskomme ja noudatamme ja mitä emme. Silloin noudattaisimme joka päiväisessä elämässämme tätä herran ehdotonta kehoitusta ja Sanaa:
"Hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen." (2. Moos. 32:27)
Jeesuksen jälkeenhän käytiin kiistaa siitä onko Mooseksen laki kristityille vielä ohjeellinen. Paavali tuli siihen johtopäätökseen, että Jeesus on uuden liiton aika, eivätkä Mooseksen lait enää sido meitä. Mutta silti Vt. oli kristittyjen Pyhä kirja, eikä Ut:ta ollut vielä kirjoitettukaan, joten ei sitä poiskaan voi kokonaan heittää.
Minun mielipiteeni on se, että Raamatusta täytyy osata erottaa kulttuurinen aines, jossa kuvastuvat ihmisen ajatukset ja mielipiteet, siitä pohjimmaisesta sanomasta, mikä on siis pelastussanomaa Jumalalta.
Ongelma on, miten voimme erottaa kulttuurisen ja inhimillisen aineiston? Minun mielestäni Vt:stäkin voidaan erottaa Jumalan sanoma, mutta hankalaa se on, koska mistä voimme tietää mikä on "tärkeää" ja mikä ei. Miten voimme sanoa, että emme noudata tuota kohtaa, mutta tuon me valitsemme? Se on se ongelma, eikä minulla ole siihen lopullista vastausta. Yksi vastaus voisi olla järjen avulla tutkiminen. Itse en usko siihen, että voisimme omantunnon mukaan päättää mitä uskoa ja mitä ei, sillä omatunto tunnetusti vaihtelee.
Yksi ongelma on mm. homous. Onko se sallittua, ja jos ei ole, niin miksi se ei ole. Usein ihmiset vetoavat Vanhaan testamenttiin, koska siellä kielletään se, mutta niinhän siellä kielletään monia muitakin asioita, joita emme noudata. Toinen selitys on, että homous kielletään myös Paavalin toimesta Ut.ssa. Mutta kieltäähän Paavali muitakin asioita, esim. naisen pään tulisi olla peitetty, mutta kuinka moni peittää pään? Sitten sanotaan, että pään peittäminen on juuri tällainen kulttuurinen seikka, joka on kuulunut antiikin yhteiskuntaan, mutta ei meille. Miksi homous ei voisi olla tällainen kulttuurinen seikka, jota ei myöskään ole välttämätöntä noudattaa? Nykyään tiedetään, ettei homous ole sairaus, joten miksi se tulisi julistaa synniksi? Itse ajattelen, että Paavalin kielteinen suhtautuminen homouteen on hänen henkilökohtainen ja kulttuurinen seikka, eikä se kerro Jumalan todellista kantaa asiaan.
Tässä nyt joitain ongelmia, mitä voisi pohtia.
Jos uskoo, niin mitä olet mieltä siitä ettet ole saanut ajatuksiisi mitään pohjaa Raamatusta, vaan huomaat jälkeenpäin löytäväsi Raamatusta samat asiat jotka olet tiennyt ilman Raamattuakin. Olet siis kertonut omia ajatuksia, ja myöhemmin saat lukea sen saman kirjoituksen Raamatun luvusta.
Voiko tämä olla mielestäsi mahdollista? Tarvitaanko uskon avuksi välttämättä se Raamattu ja lukutaito tai korvat jotka kuulevat ja silmät jotka näkvät? Jostainhan ihmisille kuitenkin se peruskäsitys uskoon tulee, mistä se tulee? Nimenomaan heille joille ei pienestä asti toitoteta sitä uskoa vaan löytävät sen itse.
Olen pohtinut samoja asioita. Tuo suhtautuminen esimerkiksi homouteen on juuri sellainen asia kuin kirjoitat.
Minäkin aiemmin sokeasti ajattelin, että Raamattu kieltää homoseksin ja se on syntiä. Sitten luin VT:tä tarkemmin ja huomasin, että VT kieltää myös heteroseksin sekä avioliiton ulkopuolella että avioliitossa. Siellä on valtavasti kohtia, joissa käsketään tappaa ne naiset, jotka makaavat aviomiestensä kanssa tai jotka harjoittaa esiaviollista seksiä. Jos joku irrottaa VT:stä jakeet, joissa miesten välinen seksi kielletään ja uskoo siihen, silloinhan sieltä voidaan irroittaa jakeet, joissa kehoitetaan tappamaan ne naiset, jotka ovat harjoittaneet seksiä aviomiestensä tai muiden miesten kanssa ja silloinhan sitäkin on uskottava (pelkäänpä pahoin, että se helluntailainen mies, joka tappoi vaimonsa, luki Raamattua liian kirjaimellisesti).
Ajattelen niin, että UT:n sanoma Jeesuksesta on keskeinen asia uskoa. Jeesus eli synnittömästi, kuoli syyttömästi, nousi kuolleista ja kuolemallaan sovitti meidän syntimme. Tämä on armoa, eikä sitä ihminen voi omalle kohdalle ansaita millään teoin, vaan ainoastaan armosta.
Jeesus ei kehoittanut meitä toimimaan toisillemme syntipoliisina, vaan päinvastoin Hän kehoitti meitä rakastamaan toisiamme, itseämme ja Jumalaa. Hän kehoitti meitä palvelemaan muita ihmisiä, eikä Hän tarkoittanut ihmisten palvelemisella uskon sisaria ja veljiä, vaan kaikkia ihmisiä: heidät tulee vaatettaa, ruokkia, tarjota yösija jne.
Jeesus ei käskenyt kysyä ihmisiltä, että mihin he uskovat ja ovatko he uskomassa, vaan Hän yksinkertaisesti kehoitti palvelemaan kaikkia ihmisiä, myös vääräuskoisia (esim. samarialaisia jne).
Tämä elämän omistaminen toisten pyyteettömään palvelemiseen oli Jeesuksen mukaan Jeesuksen itsensä palvelemista. Se ilmaistaan selkein sanoin evankeliumissa: Jumalan palveleminen on toisten ihmisten palvelemista.
Vain ne ihmiset, jotka tuolla tavoin palvelevat Jeesusta, pääsevät taivasten valtakuntaan kuoltuaan.
Se on evankelimissa äärimmäisen selkeästi kirjoitettuna.
Jeesuksen kehoitus omistaa elämä Hänen palvelemiseen, joka merkitsee toisten ihmisten, myös vääräuskoisten palvelemista, on keskeinen neuvo elää elämää. Jeesus itse sanoi, että riittää kun pitää tämän yhden käskyn: rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään kuin itseään. Tuon käskyn pitämisellä täyttää muut käskyt, ja vain tuon käskyn pitäjät pääsevät taivaaseen ja muut joutuvat kuolemaan, olivat he uskomassa tai eivät.
Noin lukee evankeliumissa täysin selkeästi Jeesuksen sanovan. Se on Jeesuksen selkeä ohje siihen, miten uskovaisen tulisi elää. Joskus tuntuu raskaalta, kun tuntuu, että tämä Jeesuksen ohje on täysin unohdettu, eikä sitä julisteta, eikä sen mukaan eletä. Sen sijaan keskustellaan koko ajan siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei kuin kolossalaiset, joista Paavali sanoi, että he eivät enää ole uskomassa, kun ajattelevat ja luettelevat sitä mitä saa tehdä ja mitä ei.
Ei VT:stä voi irroittaa kohtia, joilla kieltäisi homoseksin, sillä silloin sieltä on irroitettava myös kohtia, jotka kieltävät heteroseksin avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella.
Mistä tietää, mikä on VT:ssä Jumalan sanaa ja mikä inhimillistä kulttuurisidonnaista asiaa? On totta, että pelkkä omatunto ei välttämättä siihen riitä. Järki on hyvä ottaa käyttöön ja lukea asiallista tietoa asioista.
UT:n kirjeissä kuvataan täysin erilaisia seurakuntia. Esimerkiksi roomalaiset uskovaiset elivät aivan toisenlaista uskonelämää kuin kolossalaiset. Galatalaisseurakunta puolestaan uskonelämässä, siinä mikä on oikein ja väärin, oli täysin erilainen kuin kolossalaisseurakunta jne.
Galatalaiset, kolossalaiset, roomalaiset uskovaiset elivät Raamatun kuvausten mukaan täysin erilaista uskonelämää ja eri käsityksin kuin Pietarin seurakunnissa elettiin.
Raamattu selkeästi siis kuvaa sitä, että ei ollut vain yhtä oikeaa tapaa käsittää Jumalan tahtoa ja sitä, miten elää uskossa, vaan kaikissa seurakunnissa nämä asiat käsitettiin eri tavoin.
Yhteistä näille Raamatun kuvaamille seurakunnille näyttää olevan vain yksi: Jeesus kuolemallaan sovitti ihmisten synnit ja ihminen voi pelastua ainoastaan ottamalla uskossa tämä armo vastaan.
Kaikki muu uskonelämä noissa Raamatun kuvaamissa seurakunnissa vaihteli seurakunnittain. Kolossalaiset seurasivat VT:tä (juutalaisten kirjoituksia) ja Paavali moitti heitä siitä ja sanoi heidän VT:n seuraamisen olevan maailman palvelemista. Roomalaiset eivät seuranneet pätkääkään juutalaisten kirjoituksia ja elivät aivan toisin kuin galatalaiset: se mikä oli roomalaisille Jumalan lahjaa, se oli galatalaisten perspektiivistä syntiä jne.
Tästä Raamatun kuvaamasta todellisuudesta ajateltuna, on ymmärrettävää, että Paavali kirjoitti, että se ihminen joka tuomitsee toisen jostakin synnistä, joutuu itse tuomituksi siitä synnistä, josta toisen tuomitsi.
Tilanne on oikeastaan edelleen sama.
Kerran, murrosikäisenä hämmennyin kuvaamasi kaltaista asiaa. Minulla oli ollut jokin itseni keksimä syvällinen, mutta yksinkertainen ajatus (en muista enää, mikä se oli). Kerroin siitä kotona ja ystäville. Sitten kerran, kun saimme koulussa luettavaksi jonkin Hemingwayn kirjan, tuo minun itseni keksimä lyhyt syvällinen ajatukseni oli lähes sanasta sanaan samanlaisessa muodossa tuossa Hemingwayn kirjassa.
Se oli hämmentävää, sillä en ollut lukenut sitä kirjaa, enkä koskaan kuullut sitä ajatusta keneltäkään.
Sellaista sattuu. Ei se enää hämmennä.
VT ja UT kuvaa ihmisiä, jotka kohtasivat Jumalan tai tulivat uskoon ilman ns. Raamattua tai juutalaisten kirjoituksia. Oikeastaan kai kaikki Raamatun kuvaamat henkilöt tulivat uskoon ilman kirjoituksia.
Jumalan siis voi kohdata kaikkialla, eikä vain Raamatussa.
Jumala on se, joka vaikuttaa uskon, ja Jumala tekee tämän miten haluaa. Usko syntyy Pyhästä Hengestä, Pyhän Hengen vaikutuksesta, jolle ihminen antautuu, eikä vastustele sitä.
Raamattu kuvaa juutalaista uskontoa ja juutalaista uskonelämää. Juutalaiset lukivat juutalaisia hengellisiä kirjoituksia ja luettelivat niitä litannioittain ulkoa päivittäin (juutalaiset tekevät edelleen niin). Tällä lukemisella ja ulkoa opetellun litanninomaisella toistamisella, he lujittivat uskoaan. Toisaalta tällainen VT:n lukeminen tehdään myös siksi, jotta pelastuisi: juutalaisten on luettava ja ulkoa lueteltava kohtia pelastuakseen. Heille Jumalan rakastaminen on mm. tiettyjen liatannioiden ja rituaalien ulkoa suorittamista.
Käsittääkseni UT (Paavali) kieltää tuollaisen uskonelämän, sillä siinä ihminen pyrkii pelastumaan omilla teoilla (VT:n lukemisella ja toistamisella) ja on kadottanut uskon armoon.
Paavalin perustamissa seurakunnissa ei luettu juutalaisten vanhoja kirjoituksia, eikä Mooseksen lakeja, kuten Raamatusta havaitaan. Noilla ensimmäisillä seurakunnilla ei siis ollut mitään Raamattua, eikä pyhiä kirjoituksia, eikä Mooseksen lakeja, eivätkä he lukeneet juutalaisten kirjoituksia. Siksihän Paavali heille kirjoittikin kirjeitään: Paavalin kirjeet olivat heille opastuksena, koska mitään juutalaisten tekstejä (VT) heidän ei tarvinnut lukea eikä noudattaa.
Miksi me luetaan Raamattua?
UT:n lukeminen on tärkeää, koska se kertoo Jeesuksesta. Myös VT kertoo Jumalasta. Raamattua lukemalla voi oppia tuntemaan Jumalaa. Syvenevä Jumalan tuntemus lujittaa uskoa ja se auttaa pysymään uskomassa.
Ihminen on aina ollut sellainen, aivotoimintansa tähden, että hän alkaa pohtia itseään ja suhdettaan ympäristöön ja sitten pohtia sitä, onko olemassa jotakin yliluonnollista ja ihmistä suurempaa. Ennen muinoin ns. primitiivisissä kulttuureissa, joissa ei ollut korkeakulttuurisia vaikutteita, oli luonnollista, että ihmiset loivat jumalakuvansa ympäristönsä mukaan: jumaluudet olivat eläimiä, luonnonvoimia jne.
Korkeakulttuureissa ihminen alkaa lunnostaan pohtia sitä jumalaa, johon ympäröivä kulttuuri viitoittaa. Islamilaisessa kulttuurissa lapsi/nuori alkaa pohtia islamilaisen uskon jumalaa, juutalaisessa kulttuurissa lapsi/nuori alkaa phtia juutalaisten Jumalaa ja kristillisissä kulttuureissa lapsi/nuori alkaa pohtia kristittyjen Jumalaa jne. Näin tapahtuu myös ateistien lapsille. Jokainen ihminen pohtii oman henkilökohtaisen suhteensa myös metafyysiseen ja Jumalaan.
Luulen sen johtuvan ennen kaikkea siitä, että ihmisellä on aivotoiminta (jonka Jumala on luonut). Aivojemme tähden ajattelemme ja olemme uteliaita ja tahdomme selvittää asioita, joita emme ymmärrä. On luonnollista, että aivotoiminnan tähden (ajattelukyky) ihminen pohtii elämässään myös mahdollisuudet metafyysisen olemassaoloon. Minusta olisi luonnotonta, että näin upealla aivotoiminnoilla ihminen ei näitä kysymyksiä alkaisi jossakin elämänsä tilanteessa pohtia.
Ihminen kun on pohtiva ja ajatteleva.
kirjoituksestasi. On paljon helpompi uskoa niitä omia ajatuksia kun niille saa sitten sitä oikeaa tukea esim. Raamatusta ja uskoo lujemmin omaan uskoonsa, tulee halu uskoa aina vain lujemmin.
Uskon että sinulle on tapahtunut tuo kuvailemasi tilanne jonka olet itse ensin ymmärtänyt ja vasta myöhemmin sen kuitenkin lukenut. Vaikka se asia olisikin yksinkertainen, niin silti se on itselle iso asia ja ne ovat aina syvällisiä ajatuksia.
Kiitos vielä:)
Ensinnäkin pitäisi tietää, mitä raamatunkäännöstä lukee. Jo aiemminkin olen kirjoittanut eräältä Israelin matkalta kuulemastani väitteestä, jonka mukaan vanhoillislestadiolaisten käyttämä Raamatun vanha käännös olisi "lähinnä oikea" ja että uusin raamatunkäännös olisi "raamatunväännös".
Tämä väite muuten sai erään nuoren keskisuomalaisen papin "kihisemään kiukusta".
Verratkaapa itse!
Varsinaiseen aiheeseen liittyvä kysymys Raamatun ymmärtämisestä ja "peilaamisesta" aikansa historiaan on varmasti hyödyllistä. Historiankirjoista sekä itse Raamatusta löytyy kaiketi tietoa sitä etsiville.
On kuitenkin luvattu, että usko on niin yksinkertainen asia, ettei "tyhmäkään tieltä eksy".