Lestadiolaisten kirous

Aila Ruohon tutkimuksen mukaan

"Yhteisöistä
lähtevillä ja lähtöä harkitsevilla on moninaisia negatiivisia kokemuksia. Skaala
liikkuu syrjimisestä totaaliseen hylkäämiseen saakka. Moni on kokenut välttelyä
ja puhumattomuutta, mutta joukossa on niitäkin, jotka eivät olleet tavanneet lähiomaisiaan vuosiin."
"Monille yhteisöstä lähteminen on pieni kuolema. On elossa, mutta entisille
ystäville ja lahkoon jääneille läheisille kuin kuollut. Todistajat eivät uhkaile tai
häiritse eronneita – heitä ei ikään kuin enää ole olemassa."
"Informantti toteaa häpeävänsä muistaessaan, kuinka on itse ajatellut. Hän kertoo,
ettei yhteisön jäsenenä ollessaan tajunnut ajattelevansa, miten suhtautui ulkopuo￾lisiin. Hän kritisoi myös sitä, että vanhoillislestadiolaiset kehuvat turhaan sillä,
etteivät hylkää eronneita, kun kuitenkin tuomitsevat heidät jo ajatuksissaan."
"Useimmille yhteisöille entinen jäsen on uhka. Niillä joilla on oikeus käyttää
luopio -leimasinta, on monien yhteisöjen mielestä myös valta päättää elämästä ja kuolemasta."
"Ryhmästä irtautuneen kohtalo voi olla raskas. Kirjassa Take Back Your Life
korostetaan, että karkotettuja saatetaan syrjiä ja demonisoida. He voivat saada
pysyvän leiman. Heidät voidaan merkitä viholliseksi, eikä heillä ole yhteisön jäsenten silmissä ihmisarvoa. Heistä voidaan levittää mitä kammottavimpia valheita. Hylkiön imagon saaminen voi olla yhteisönsä jättävälle kuolemaakin pahempi
kohtalo."
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aila Ruohon tutkimuksen mukaan

"Yhteisöistä
lähtevillä ja lähtöä harkitsevilla on moninaisia negatiivisia kokemuksia. Skaala
liikkuu syrjimisestä totaaliseen hylkäämiseen saakka. Moni on kokenut välttelyä
ja puhumattomuutta, mutta joukossa on niitäkin, jotka eivät olleet tavanneet lähiomaisiaan vuosiin."
"Monille yhteisöstä lähteminen on pieni kuolema. On elossa, mutta entisille
ystäville ja lahkoon jääneille läheisille kuin kuollut. Todistajat eivät uhkaile tai
häiritse eronneita – heitä ei ikään kuin enää ole olemassa."
"Informantti toteaa häpeävänsä muistaessaan, kuinka on itse ajatellut. Hän kertoo,
ettei yhteisön jäsenenä ollessaan tajunnut ajattelevansa, miten suhtautui ulkopuo￾lisiin. Hän kritisoi myös sitä, että vanhoillislestadiolaiset kehuvat turhaan sillä,
etteivät hylkää eronneita, kun kuitenkin tuomitsevat heidät jo ajatuksissaan."
"Useimmille yhteisöille entinen jäsen on uhka. Niillä joilla on oikeus käyttää
luopio -leimasinta, on monien yhteisöjen mielestä myös valta päättää elämästä ja kuolemasta."
"Ryhmästä irtautuneen kohtalo voi olla raskas. Kirjassa Take Back Your Life
korostetaan, että karkotettuja saatetaan syrjiä ja demonisoida. He voivat saada
pysyvän leiman. Heidät voidaan merkitä viholliseksi, eikä heillä ole yhteisön jäsenten silmissä ihmisarvoa. Heistä voidaan levittää mitä kammottavimpia valheita. Hylkiön imagon saaminen voi olla yhteisönsä jättävälle kuolemaakin pahempi
kohtalo."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu