Mitä ihmettä, nytkö Aalto Haitek on hakeutunut konkurssiin!? Vuonna 2018 tullut Toholammille ja silloin tuntui että on niin yliveto tuote, ettei mitään rajaa. Nyt korona-aikana saanut kehittämistukea ja kustannustukea yhteensä 168 000 euroa ja silti tulee konkurssi. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?
Aalto Haitek
Anonyymi
2
2996
Vastaukset
- Anonyymi
Sen verran ainakin kuulin että siellä oli huono työilmapiiri. Työpaikkakiusaamista. Tuo keksintö olisi pitänyt myydä pois.
- Anonyymi
Kunnan johtakin meni lankaan tässä asiassa vaikka varoitettiin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463192Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232718- 432548
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871495- 391330
- 821199