Kunta on hakenut varhaiskasvatuksen opettajaa usean viikon ajan, jopa laittanut paikan uudelleen hakuun. No, nyt hakijoista yhdellä on pätevyys, kuntarekryssä haetaan noin 600 varhaiskasvatuksen opettajaa, Kärsämäki on positiivisen onnekas. Mutta, mutta, sivistystoimen johtaja päättää perua koko toimen, eikö meidän lapset tarvitsekaan hoitoa.
Kuntaan haetaan myös opettajia, ohjaajia, heidän nimet löytyy esityslistalta, muttei varhaiskasvatuksen opettajien.?
Kuntavaalit tulossa, olisi mukava, jos joku ehdokkaana oleva voisi selittää tälläisen toiminnan.
Kuntaan haetaan myös opettajia, ohjaajia, heidän nimet löytyy esityslistalta, muttei varhaiskasvatuksen opettajien.?
Kuntavaalit tulossa, olisi mukava, jos joku ehdokkaana oleva voisi selittää tälläisen toiminnan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi sen kuntavaaliehdokkaan tuli si selittää? Eihän sillä ole osaa eikä arpaa asiassa. Sivistystoimenjohtaja voisi vähän selitellä.
kuka!! hiiskattia haluaa tulla kärsään töihin, vieläpä kaitsemaan orastavaa sekopäisyyttä,,,
eiks siinä ole lautakunta tja hallitus jopa valtuusto takana tuskin yksin sivistysjohtaja. Kysykääs kunnanjohtajalta mikä mättää. Hakija oli pätevä mut ei sopiva.?
Eiks siinä ole lautakunta, kunnanhallitus jopavaltuusto takana. Ei yksin sivistysjohtaja.
Hakija oli pätevä vain ei sopiva ?
Kuka on sopiva Kärsämäelle .
Vaihda puolutta
kärsä on suomen wxxxxxxx!
Onskaitse laki kaikil puolueillekin.