Toisen rukouspäivän päiväsaarnan
(v.1855) teksti löytyy kuningas
Davidin 34. psalmissa
ja 19. värssyssä, jossa sanat kuuluvat
näin: Herra on juuri läsnä niitä, joilla
on murheellinen sydän, ja auttaa niitä,
joilla on surkia mieli.
Luetun pyhän tekstimme johdosta pitää
meidän Jumalan armon kautta tällä
pyhällä hetkellä ajatella, missä sielun tilassa
ihminen voi omistaa itsellensä Jumalan
armolupauksia. Me tiedämme nimittäin,
että kaikki ihmiset omistavat itsellensä
Jumalan armolupauksia, olkoonpa
sitten katuvaiset tai paatuneet,
heränneet tai suruttomat, jumaliset tai
jumalattomat, ja ainoastaan ne, jotka
ovat epäilyksessä, eivät saata omistaa itsellensä
Jumalan armolupauksia. Mutta
me kuulemme kaikkialta Jumalan sanasta,
että ainoastaan semmoisten ihmisten
on lupa ja täytyy omistaa Jumalan
armolupauksia, joilla on särjetty sydän
ja surkea mieli, nimittäin katuvaisten,
särjettyjen, hengellisesti murheellisten,
hengellisesti vaivaisten, joille
saarnataan evankeliumi.
Mutta nyt tapahtuu usein niin, että
katumaton on olevinaan katuvainen, jumalaton
on olevinaan jumalinen, paatunut
on olevinaan särjetty; ja vielä useammin
tapahtuu, että se, jolla on kuollut
usko, on kantavinaan elävän uskon. Toisinaan
tapahtuu myös, että se, joka on
katuvainen, on mielestään katumaton.
Ja kun niin tapahtuu, että katumaton pitää
itsensä riittävän katuvaisena ja katuvainen
pitää itsensä katumattomana,
niin on selvää, että tässä on suuri eksytys.
Perkele on tuhansien juonien mestari;
hän voi uskotella katumattomalle,
että hän on katuvainen, hän voi uskotella
katuvaiselle, että hän on katumaton.
Ja jolla on kuollut usko pääkallossa, kuvittelee
aina, että hänellä on elävä ja autuaaksitekeväinen
usko. Mutta välistä
tapahtuu myös, että se, jolla totisesti on
elävä ja autuaaksi tekeväinen usko, pelkää,
että hänellä on kuollut usko.
Kaikki tämä tulee perkeleen kavaluudesta,
joka uskotella ihmiselle kaikenlaisia
hulluuksia. Ja vaikka kuinka
uskomattomalta se meidän sokealle
järjellemme näyttää, että se perkele,
joka ihmisen lihassa ja veressä mellastaa,
voi olla niin viekas, että hän voi
uskotella katumattomalle, että hän on
katuvainen ja jumalattomalle, että hän
on jumalinen. Mutta niin on perkele
saattanut sokaista ihmisen aivan Eevan
ajasta asti, sillä ensin uskotteli hän Eevalle,
että hän saisi oikean hengellisen
viisauden siitä kielletyn puun hedelmästä;
hän tulisi vasta silloin oppimaan
oikean eron hyvän ja pahan välillä.
Ja hän tulikin osaksi tietämään eron
hyvän ja pahan välillä, koska Luoja sanoi
niin kuin leikillään: “Katso, Adam
on tullut niin kuin yhdeksi meistä, tietäen
mikä hyvä ja paha on.”
Mutta tärkeimmissä asioissa, jotka
koskevat sielumme iankaikkista onnea,
tuli ihminen hengellisesti sokeaksi
syömällä kielletyn puun hedelmästä.
Sillä kun ensimmäinen veljenmurhaaja
syntyi maailmaan, antoi Eeva perkeleen
uskotella itselleen, että hän oli
synnyttänyt Vapahtajan maailmaan.
Kun Kain uhrasi lahjaansa Herralle,
kuvitteli hän olevansa parempiarvoinen
kuin Abel, vaikka Kain oli täynnä
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
726
hengellistä ylpeyttä. Hän kantoi korkeita
ajatuksia omasta rakastettavasta persoonastaan,
mutta veljeään Abelia hän
ylenkatsoi. Hänen mielestään Abel oli
huono ihminen, joka ei voinut tuoda
esille läheskään niin kalliita uhreja kuin
hän. Ja siitä ajasta voimme laskea kristittyjen
vainojen alun.
Esau vainosi veljeään Jakobia; ja Ismael,
joka oli lihan jälkeen syntynyt, vihasi
ja vainosi veljeään Isakia, joka oli
syntynyt hengen jälkeen, sanoo Paavali.
Ja siitä ajasta meidän päiviimme on
hengellinen viha kristityille ollut julkinen
kaikkialla, missä totiset kristityt
ovat olleet olemassa. Kun tämän maailman
lapset tappavat Kristuksen opetuslapsia,
luulevat he tällä tekevänsä Jumalalle
palveluksen. Siinä ovat Eevan lapset
hapuilleet pimeydessä ja totuuden
taitamattomuudessa. He eivät ole saaneet
avoimia silmiä tietämään, mikä
hyvä ja paha on. Perkele on uskotellut
heille, että kristityt ovat haaveilijoita ja
villihenkiä, jotka pitää hävitettämän tulella
ja miekalla.
Ei ole siis ihme, että perkele saattaa
uskotella jumalattomalle, että hän on jumalaapelkäävä;
hän voi uskotella epäsiveelliselle,
että hän on siveä; hän voi
uskotella juomarille, että hän on raitis;
hän voi uskotella häpeämättömälle huoralle,
että hän on Jumalan armossa. Hän
saattaa uskotella sille, jolla on kuollut
usko, että hänellä on elävä usko. Ja juuri
sen tähden sanovat muutamat, että nyt
on mahdoton tietää, kuka on katuvainen
ja kuka ei, kenellä on särjetty sydän ja
kenellä paatunut sydän.
Mutta kyllä on kristityllä kuitenkin
monta syytä epäillä autuudestaan,
vaikka hän ei epäilisi omista koettelemuksistaan
ja omista tunteistaan, kun
hänellä on tilaisuus verrata koettelemuksiaan
toisten kristittyjen koettelemuksiin,
sopivatko ne Jumalan ilmoitetun
sanan kanssa yhteen.
Vissimmästi kristitty voi epäillä vielä
siitäkin, että onko hänen sydämensä
koskaan oikein särkynyt, niin kuin Jumala
vaatii sanassaan. Hän saattaa
epäillä, onko hänellä koskaan ollut oikea
katumus ja murhe synnistä, eli semmoinen
murhe, joka on Jumalan mielen
jälkeen. Kristitty saattaa myös epäillä,
onko hän milloinkaan kääntynyt ja uudestisyntynyt.
Hän saattaa epäillä, onko
hän milloinkaan saanut elävää uskoa.
Mutta juuri tämä epäileminen todistaa,
että hän tahtoisi tulla varmuuteen, tulla
vakuuttuneeksi. Sellaisella epäilijällä ei
ole mitään rauhaa sielussaan ennen kuin
hän saa todistuksen armontilastaan.
Mutta eipä hän myöskään voi etsiä
lohtua pullosta, ei hän voi osallistua
maailman synnillisiin huveihin. Ei hän
voi elää niin kuin suruton joukko elää.
Se, joka on epäilyksessä, ei voi elää julkisessa
jumalattomuudessa. Ei hän voi
olla jumalaapelkäävä kirkossa ja jumalaton
kapakassa; hän ei voi laulaa virsiä
kirkossa ja huoralauluja kirkon takana;
hän ei voi siunata kirkossa ja kirota kirkon
takana. Mutta armonvaras, hän voi
olla jumalinen kirkossa ja jumalaton kapakassa;
hän voi itkeä kirkossa ja nauraa
kirkon takana; hän voi mennä Herran
pöytään kirkossa ja huorata kirkon
takana. Armonvaras voi juoda Herran
kalkista ja perkeleitten kalkista samana
päivänä. Ja semmoinen elämä nyt on
kaikkialla luterilaisessa kirkossa, ja sen
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
727
tähden on aika helppo tunnistaa hengelliset
siat käynnistä.
Mutta pahempi on tuntea Lucifer,
eli semmoinen teeskentelijä, joka voi
muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi,
eli oikeammin semmoinen, jolla on
omavanhurskaus autuuden perustuksena.
Hän ei voi elää julkisessa jumalattomuudessa.
Hän ei voi juoda, kirota ja
tapella tahi huorata, koska omavanhurskaus
pakottaa häntä elämään joltisesti
siveästi ja säädyllisesti. Mutta
semmoinen omanvanhurskauden palvelija
ei myöskään voi tulla suureksi
syntiseksi. Hän ei voi tehdä mitään
syntiä, jota hänen pitää katua. Hän ei
voi tulla katuvaiseksi tahi särjetyksi, ja
sen tähden hänen täytyy aina halveksia
ylenkatseella katuvaista publikaania,
jota hän pitää teeskentelijänä ja haaveilijana
ja vääränä profeettana, joka ei
ole sen arvoinen, että voisi olla kunniallisten
ihmisten seurassa.
Kuitenkin on omanvanhurskauden
palvelija itse suurin teeskentelijä, koskapa
hän uskottelee olevansa Jumalan
edessä suuressa armossa. Se, että jumalaton
varas, huora, juomari, kiroilija,
saituri ja piianraiskaaja pitää itseään
muita ihmisiä parempana niin kauan
kuin hän elää hengellisessä sikalassa,
katumattomuudessaan, se on havaittu
kaikkialla, vaikkakin hengellinen sika
röhkii aivan kauheasti, kun se likaa itsensä
paskassa ja vierittelee itseänsä
synnin halujen sianravassa, juopumuksessa,
haureudessa, kirouksissa, vihassa
ja katkeruudessa.
Semmoinen hengellinen sika vihaa
kaikkea kristillisyyttä ja kutsuu kaikkia
katuvaisia syntisiä teeskentelijöiksi, ja
kuitenkin hän on itse suurin teeskentelijä,
koska hän ei häpeä mennä Herran
pöytään semmoisessa paatuneessa tilassa.
Hengellinen sika seisoo siinä
molemmat etujalat tämän maailman
suuressa sikakaukalossa ja likaa itsensä
paskassa, mutta menee kuitenkin
Herran pöytään katumattomalla sydämellä,
ilman katumusta, ilman parannuksen
aikomusta, ja jos semmoinen
kutsuu publikaania ja syntistä Jeesuksen
jalkain juuressa teeskentelijäksi,
niin se on juuri sama, sillä perkele ja
hänen saattomiehensä eivät voi kärsiä,
että joku huokaa tai itkee Jeesuksen
jalkojen juuressa.
Kaikki jumalattomat ja katumattomat,
kutsuttakoon heitä omavanhurskaiksi
teeskentelijöiksi, fariseuksiksi,
armonvarkaiksi tai julkisiksi synnin tekijöiksi,
heidän täytyy tulla iankaikkisesti
tuomituksi, ellei totinen katumus
ja parannus tule väliin. Sillä paitsi
kaikkia muita Raamatun paikkoja, jotka
puhuvat totisesta parannuksesta, katumuksesta,
synnin surusta, kääntymisestä
ja uudestisyntymisestä, on meillä
päivän tekstissä selvä todistus siitä,
että Herra on juuri läsnä niitä, joilla on
murheellinen sydän. Mutta mitkäs ne
nyt ovat, joilla on murheellinen sydän?
Se jää nyt siihen, löydämmekö Jumalan
sanassa semmoisia kuvauksia siitä
murheellisesta sydämestä, jotka sopisivat
johonkin tiettyyn ihmiseen, vanhassa
tai uudessa testamentissa. Semmoinen
katuvainen syntinen voi tosin
kelvata meille esikuvaksi.
Pyhä Raamattu ei kerro meille mitään
Aadamin katumuksesta ja parannuksesta.
Seth mainitaan hurskaaksi
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
728
mieheksi, ja hänen jälkeläisensä kutsuttiin
Jumalan pojiksi, mutta heidän katumuksestaan
ja parannuksestaan ei puhuta
mitään Pyhässä Raamatussa. Mutta
Jumalan katumuksesta puhutaan 1.
Moos. 6: 6, vaikka moni luulee, että Jumala
on huono Jumala, jos Hänen täytyisi
katua omaa työtänsä.
Mutta me emme usko, että tämä Jumalan
katumus oli joku inhimillinen
heikkous Jumalassa, mutta pikemmin
oli tämä Jumalan suru ihmissuvun syvän
turmeluksen tähden osoitus Luojan
täydellisestä isänsydämestä, jonka kuvan
me löydämme hellästä äidin sydämestä.
Sillä ei se ole mikään näyttö vanhimman
sydämen epätäydellisyydestä
ja heikkoudesta, jos vanhin on huolissaan
lapsistaan; jos vanhimman sydän
vuotaa verta ja murehtii lasten onnettomuuden
tähden, sehän on jotakin, jonka
Luoja on asettanut ihmisluontoon.
Ja itse kana kokoaa poikansa siipiensä
alle. Monet luontokappaleet riutuvat
ja kuolevat surusta poikiensa tähden.
Oliko se sitten ihme, että Luoja sai sydäntä
särkevän surun jumalattomien
lastensa tähden? Jumala oli niin muodoin
ensimmäinen, joka katui. Hän sai
surun tottelemattomista lapsistaan, ja
tämä suru oli niin suuri, että Jumalan
poika oli lähes kuolla surusta Yrttitarhassa.
Mutta niin paatuneeksi on ihminen
tullut, ettei hän voi käsittää, että
vanhimman sydän vuotaa verta katsellessaan
lasten iankaikkista onnettomuutta.
Ja kuinka usein onkaan myös
luonnollisten vanhinten täytynyt valittaa
jumalattomain lastensa tähden, niin
kuin vanha [Israel]: “Te saatatte minun
harmaat karvani surulla hautaan.”
Mitä onkaan Jumalallisen vanhemmansydämen
tarvinnut kärsiä, kun
heikko ja epätäydellinen ihmissydänkin
joutuu kärsimään jumalattomien
lasten tähden. Mutta paatuneitten lasten
sydämiin ei vanhimman suru vaikuta
mitään. Yksi on murhaaja, toinen
on varas, kolmas huora, neljäs juomari;
kaikki he ovat aiheuttaneet vanhimman
sydämelle kovan kärsimisen. Mutta sokeudessaan
ja paatuneessa tilassaan eivät
he voi käsittää, mitä vanhimman
sydän joutuu kärsimään heidän tähtensä.
Jumalattomat lapset tekevät pilaa
vanhempainsa kyyneleistä. Kaikki katumattomat
syntiset ovat samassa tilassa
kuin juudalaiset. He huutavat jatkuvasti:
“Ristiinnaulitse!” Sillä he vihaavat
omaa Luojaansa, koska he uskovat
rakastavansa Häntä.
Älkää luulko, että ainoastaan juudalaiset
ovat ristiinnaulinneet Vapahtajan.
Ne eivät ole ainoastaan juudalaiset, joilla
on semmoinen viha Vapahtajaa kohtaan,
vaan koko ihmissuku on tehnyt itsensä
syylliseksi samaan murhatyöhön.
Jos semmoinen ihminen olisi elänyt
meidän päivinämme, jos hän olisi kulkenut
ympäri kaupunkeja ja kyliä, hän
olisi saanut kaikki ihmiset vihollisiksi.
Kirjanoppineet ja fariseukset pitäisivät
häntä noitana, joka on liitossa saatanan
eli Belsebubin kanssa. Jos semmoinen
ihminen kuin Jeesus Nasaretista olisi ilmestynyt
meidän päivinämme, niin häntä
olisi heti pidetty kerettiläisnä, haaveilijana,
lukijaissaarnaajana ja vääränä
profeettana. Kaikki kapakoitsijat ja juomarit
vihaisivat häntä sydämensä pohjasta.
Kaikki huorat ja huorimiehet huutaisivat:
“Ota pois! Ristiinnaulitse!”
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
729
Kaikki siveät fariseukset suuttuisivat.
Kaikki kiroilijat ja tappelupukarit antaisivat
hänelle korvapuustin. Kaikki sotamiehet
antaisivat hänelle raippoja.
Ehkä vain muutama harva murehtiva
vaimo seuraisi häntä itkien Golgatalle.
Vain muutama harva opetuslapsi nasaretilaisesta
eriseurasta seisoisi raskaalla
sydämellä ristin juurella. Lienee totta,
että kaikki katumattomat, suruttomat,
huolettomat, murheettomat ja paatuneet
uskovat tulevansa autuaaksi Vapahtajan
ansion kautta, mutta he eivät usko, että
kaikkien, jotka tahtovat tulla autuaaksi,
pitää astuman opetuslasten jalanjälkiä.
He eivät usko, että ihmisellä täytyy olla
sama suru kuin opetuslapsilla oli, ennen
kuin hän voi saada Pyhän Hengen. He
eivät usko, että jokaisen, joka tahtoo
tulla autuaaksi Kristuksen kautta, täytyy
ensin herätä synnin unesta, niin
kuin opetuslapset heräsivät Yrttitarhassa,
kun Juudas tuli murhaajajoukon
kanssa. He eivät usko, että Jumala vaatii
saman murheen meiltä kuin Hän
vaati opetuslapsilta, ennen kuin heidän
sydämensä saattoi tulla särjetyksi ja
valmistetuksi ottamaan vastaan autuaaksitekeväisen
uskon.
Meidän päiväsaarnamme tekstissä
lukee, että Herra on juuri läsnä niitä,
joilla on särjetty sydän. Mutta kuinka
monta nyt on niitä, joilla on murrettu
sydän? Ehkä yksi sadasta? Ehkä yksi tuhannesta?
Ne 7000 Israelissa, jotka eivät
olleet antaneet suuta Baalille, eivät
olleet yksi sadasta. Ja ne 3000 sielua,
jotka kääntyivät helluntaipäivänä, eivät
myöskään olleet yksi sadasta verrattuna
siihen suureen suruttomaan joukkoon.
Siitä voidaan päättää, että Jumalan valitut
ovat kaikkina aikoina olleet harvat
lukumäärältään ja maailma on aina pitänyt
näitä harvoja haaveilijoina, kerettiläisinä
ja villihenkinä. Nämä harvat
ovat olleet maailman ylenkatsomat, vihaamat
ja vainoamat. Luuletteko, että
joku totinen kristitty voi elää maailmassa
ilman pilkkaa? Ei millään. Sen tähden
ovat myös ne harvat, jotka saattavat
syystä omistaa itselleen jotakin lohdutusta
päivän tekstistä.
Sillä vaikkakin armonvarkaat ovat
valmiit sanomaan “Minulla on särjetty
sydän; sen tähden täytyy Herran olla
minua läsnä.” Mutta että on särjetty
sydän, se tahtoo sanoa jotakin enemmän
kuin että on katuvainen paloviinalasin
ääressä. Sillä se joka on katuvainen
paloviinalasin ääressä, hän on
varmasti katuvainen tämän maailman
jumalan edessä, mutta ei taivaan Jumalan
edessä. On varmasti moni, joka
itkee päissään ja ajattelee, että hänellä
silloin on särjetty sydän. Mutta jos on
niin, että joku on katuvainen päissään,
niin varmasti on perkele tehnyt hänet
katuvaiseksi.
Meidän pitää puhuman totuuden
Herran huoneessa. Ei kelpaa, että Vapahtajan
kyynelistä tehdään pilaa. Ei
kelpaa, että Hänen verensä tallataan jalkoihin.
Se, jolla todella on särjetty sydän,
hän ei voi olla niin piilossa maailmalta,
ettei häntä huomattaisi ja pidettäisi
haaveilijana. Ja sen tähden me sanomme
varmasti, ettei ole yhtä sadasta,
jolla totisesti on murheellinen sydän ja
surkia mieli, niin kuin päivän tekstin sanat
kuuluvat. Jolla totisesti on murheellinen
sydän ja surkea mieli, hänen täytyy
olla erotettuna maailmasta. Hänen
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
730
täytyy seisoa Kristuksen ristin edustalla
ja laskea veripisarat, jotka putoavat
tämän syntisen ja Jumalan kiroaman
maan päälle. Hänen täytyy olla niiden
pienessä joukossa, jotka itkevät ja parkuvat,
kun maailma iloitsee Kristuksen
kuolemasta. Hänen täytyy seurata Maria
Magdalenaa, joka istuu ja itkee
kristillisyyden haudalla.
Jolla on murheellinen sydän, ei voi
istua siellä, missä pilkkaajat istuvat.
Hän ei voi istua kapakassa rukouspäivänä;
ei hän myöskään voi vihata niitä,
jotka itkevät Kristuksen haudalla; eli
pilkata niitä, jotka kantavat Kristuksen
ristiä; eli tehdä pilaa katuvaisten kyynelistä,
vaan hänen täytyy seurata Kristuksen
murehtivia opetuslapsia, ja laskea
orjantappurakruunun piikit, laskea verisen
hien pisarat, laskea Kristuksen runnellun
ruumiin haavat ja kuolinkamppauksen
huokaukset, ja sanat, jotka tulevat
kuolevaisen suusta. Kaiken tämän täytyy
olla murheellisen sydämen ja surkean
mielen totinen tuntomerkki. Katso
tätä kilvoituksesi maalia. Siihen asti pitää
sinun tulla, murheellinen sielu, Kristuksen
ristille, ja, aina Kristuksen haudalle
asti. Silloin vasta saatat toivoa,
että saat nähdä sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla
kruunatun Kuninkaan
elävänä, ylösnousseena ja taivaaseen astuneena,
ja istuvan Jumalan oikealla kädellä
ja sieltä jälleen tulevan tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita. Amen.
__________________________________
Alkuperäinen SKHS:n. Kollerin kokoelma n:o 47
(v.1855) teksti löytyy kuningas
Davidin 34. psalmissa
ja 19. värssyssä, jossa sanat kuuluvat
näin: Herra on juuri läsnä niitä, joilla
on murheellinen sydän, ja auttaa niitä,
joilla on surkia mieli.
Luetun pyhän tekstimme johdosta pitää
meidän Jumalan armon kautta tällä
pyhällä hetkellä ajatella, missä sielun tilassa
ihminen voi omistaa itsellensä Jumalan
armolupauksia. Me tiedämme nimittäin,
että kaikki ihmiset omistavat itsellensä
Jumalan armolupauksia, olkoonpa
sitten katuvaiset tai paatuneet,
heränneet tai suruttomat, jumaliset tai
jumalattomat, ja ainoastaan ne, jotka
ovat epäilyksessä, eivät saata omistaa itsellensä
Jumalan armolupauksia. Mutta
me kuulemme kaikkialta Jumalan sanasta,
että ainoastaan semmoisten ihmisten
on lupa ja täytyy omistaa Jumalan
armolupauksia, joilla on särjetty sydän
ja surkea mieli, nimittäin katuvaisten,
särjettyjen, hengellisesti murheellisten,
hengellisesti vaivaisten, joille
saarnataan evankeliumi.
Mutta nyt tapahtuu usein niin, että
katumaton on olevinaan katuvainen, jumalaton
on olevinaan jumalinen, paatunut
on olevinaan särjetty; ja vielä useammin
tapahtuu, että se, jolla on kuollut
usko, on kantavinaan elävän uskon. Toisinaan
tapahtuu myös, että se, joka on
katuvainen, on mielestään katumaton.
Ja kun niin tapahtuu, että katumaton pitää
itsensä riittävän katuvaisena ja katuvainen
pitää itsensä katumattomana,
niin on selvää, että tässä on suuri eksytys.
Perkele on tuhansien juonien mestari;
hän voi uskotella katumattomalle,
että hän on katuvainen, hän voi uskotella
katuvaiselle, että hän on katumaton.
Ja jolla on kuollut usko pääkallossa, kuvittelee
aina, että hänellä on elävä ja autuaaksitekeväinen
usko. Mutta välistä
tapahtuu myös, että se, jolla totisesti on
elävä ja autuaaksi tekeväinen usko, pelkää,
että hänellä on kuollut usko.
Kaikki tämä tulee perkeleen kavaluudesta,
joka uskotella ihmiselle kaikenlaisia
hulluuksia. Ja vaikka kuinka
uskomattomalta se meidän sokealle
järjellemme näyttää, että se perkele,
joka ihmisen lihassa ja veressä mellastaa,
voi olla niin viekas, että hän voi
uskotella katumattomalle, että hän on
katuvainen ja jumalattomalle, että hän
on jumalinen. Mutta niin on perkele
saattanut sokaista ihmisen aivan Eevan
ajasta asti, sillä ensin uskotteli hän Eevalle,
että hän saisi oikean hengellisen
viisauden siitä kielletyn puun hedelmästä;
hän tulisi vasta silloin oppimaan
oikean eron hyvän ja pahan välillä.
Ja hän tulikin osaksi tietämään eron
hyvän ja pahan välillä, koska Luoja sanoi
niin kuin leikillään: “Katso, Adam
on tullut niin kuin yhdeksi meistä, tietäen
mikä hyvä ja paha on.”
Mutta tärkeimmissä asioissa, jotka
koskevat sielumme iankaikkista onnea,
tuli ihminen hengellisesti sokeaksi
syömällä kielletyn puun hedelmästä.
Sillä kun ensimmäinen veljenmurhaaja
syntyi maailmaan, antoi Eeva perkeleen
uskotella itselleen, että hän oli
synnyttänyt Vapahtajan maailmaan.
Kun Kain uhrasi lahjaansa Herralle,
kuvitteli hän olevansa parempiarvoinen
kuin Abel, vaikka Kain oli täynnä
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
726
hengellistä ylpeyttä. Hän kantoi korkeita
ajatuksia omasta rakastettavasta persoonastaan,
mutta veljeään Abelia hän
ylenkatsoi. Hänen mielestään Abel oli
huono ihminen, joka ei voinut tuoda
esille läheskään niin kalliita uhreja kuin
hän. Ja siitä ajasta voimme laskea kristittyjen
vainojen alun.
Esau vainosi veljeään Jakobia; ja Ismael,
joka oli lihan jälkeen syntynyt, vihasi
ja vainosi veljeään Isakia, joka oli
syntynyt hengen jälkeen, sanoo Paavali.
Ja siitä ajasta meidän päiviimme on
hengellinen viha kristityille ollut julkinen
kaikkialla, missä totiset kristityt
ovat olleet olemassa. Kun tämän maailman
lapset tappavat Kristuksen opetuslapsia,
luulevat he tällä tekevänsä Jumalalle
palveluksen. Siinä ovat Eevan lapset
hapuilleet pimeydessä ja totuuden
taitamattomuudessa. He eivät ole saaneet
avoimia silmiä tietämään, mikä
hyvä ja paha on. Perkele on uskotellut
heille, että kristityt ovat haaveilijoita ja
villihenkiä, jotka pitää hävitettämän tulella
ja miekalla.
Ei ole siis ihme, että perkele saattaa
uskotella jumalattomalle, että hän on jumalaapelkäävä;
hän voi uskotella epäsiveelliselle,
että hän on siveä; hän voi
uskotella juomarille, että hän on raitis;
hän voi uskotella häpeämättömälle huoralle,
että hän on Jumalan armossa. Hän
saattaa uskotella sille, jolla on kuollut
usko, että hänellä on elävä usko. Ja juuri
sen tähden sanovat muutamat, että nyt
on mahdoton tietää, kuka on katuvainen
ja kuka ei, kenellä on särjetty sydän ja
kenellä paatunut sydän.
Mutta kyllä on kristityllä kuitenkin
monta syytä epäillä autuudestaan,
vaikka hän ei epäilisi omista koettelemuksistaan
ja omista tunteistaan, kun
hänellä on tilaisuus verrata koettelemuksiaan
toisten kristittyjen koettelemuksiin,
sopivatko ne Jumalan ilmoitetun
sanan kanssa yhteen.
Vissimmästi kristitty voi epäillä vielä
siitäkin, että onko hänen sydämensä
koskaan oikein särkynyt, niin kuin Jumala
vaatii sanassaan. Hän saattaa
epäillä, onko hänellä koskaan ollut oikea
katumus ja murhe synnistä, eli semmoinen
murhe, joka on Jumalan mielen
jälkeen. Kristitty saattaa myös epäillä,
onko hän milloinkaan kääntynyt ja uudestisyntynyt.
Hän saattaa epäillä, onko
hän milloinkaan saanut elävää uskoa.
Mutta juuri tämä epäileminen todistaa,
että hän tahtoisi tulla varmuuteen, tulla
vakuuttuneeksi. Sellaisella epäilijällä ei
ole mitään rauhaa sielussaan ennen kuin
hän saa todistuksen armontilastaan.
Mutta eipä hän myöskään voi etsiä
lohtua pullosta, ei hän voi osallistua
maailman synnillisiin huveihin. Ei hän
voi elää niin kuin suruton joukko elää.
Se, joka on epäilyksessä, ei voi elää julkisessa
jumalattomuudessa. Ei hän voi
olla jumalaapelkäävä kirkossa ja jumalaton
kapakassa; hän ei voi laulaa virsiä
kirkossa ja huoralauluja kirkon takana;
hän ei voi siunata kirkossa ja kirota kirkon
takana. Mutta armonvaras, hän voi
olla jumalinen kirkossa ja jumalaton kapakassa;
hän voi itkeä kirkossa ja nauraa
kirkon takana; hän voi mennä Herran
pöytään kirkossa ja huorata kirkon
takana. Armonvaras voi juoda Herran
kalkista ja perkeleitten kalkista samana
päivänä. Ja semmoinen elämä nyt on
kaikkialla luterilaisessa kirkossa, ja sen
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
727
tähden on aika helppo tunnistaa hengelliset
siat käynnistä.
Mutta pahempi on tuntea Lucifer,
eli semmoinen teeskentelijä, joka voi
muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi,
eli oikeammin semmoinen, jolla on
omavanhurskaus autuuden perustuksena.
Hän ei voi elää julkisessa jumalattomuudessa.
Hän ei voi juoda, kirota ja
tapella tahi huorata, koska omavanhurskaus
pakottaa häntä elämään joltisesti
siveästi ja säädyllisesti. Mutta
semmoinen omanvanhurskauden palvelija
ei myöskään voi tulla suureksi
syntiseksi. Hän ei voi tehdä mitään
syntiä, jota hänen pitää katua. Hän ei
voi tulla katuvaiseksi tahi särjetyksi, ja
sen tähden hänen täytyy aina halveksia
ylenkatseella katuvaista publikaania,
jota hän pitää teeskentelijänä ja haaveilijana
ja vääränä profeettana, joka ei
ole sen arvoinen, että voisi olla kunniallisten
ihmisten seurassa.
Kuitenkin on omanvanhurskauden
palvelija itse suurin teeskentelijä, koskapa
hän uskottelee olevansa Jumalan
edessä suuressa armossa. Se, että jumalaton
varas, huora, juomari, kiroilija,
saituri ja piianraiskaaja pitää itseään
muita ihmisiä parempana niin kauan
kuin hän elää hengellisessä sikalassa,
katumattomuudessaan, se on havaittu
kaikkialla, vaikkakin hengellinen sika
röhkii aivan kauheasti, kun se likaa itsensä
paskassa ja vierittelee itseänsä
synnin halujen sianravassa, juopumuksessa,
haureudessa, kirouksissa, vihassa
ja katkeruudessa.
Semmoinen hengellinen sika vihaa
kaikkea kristillisyyttä ja kutsuu kaikkia
katuvaisia syntisiä teeskentelijöiksi, ja
kuitenkin hän on itse suurin teeskentelijä,
koska hän ei häpeä mennä Herran
pöytään semmoisessa paatuneessa tilassa.
Hengellinen sika seisoo siinä
molemmat etujalat tämän maailman
suuressa sikakaukalossa ja likaa itsensä
paskassa, mutta menee kuitenkin
Herran pöytään katumattomalla sydämellä,
ilman katumusta, ilman parannuksen
aikomusta, ja jos semmoinen
kutsuu publikaania ja syntistä Jeesuksen
jalkain juuressa teeskentelijäksi,
niin se on juuri sama, sillä perkele ja
hänen saattomiehensä eivät voi kärsiä,
että joku huokaa tai itkee Jeesuksen
jalkojen juuressa.
Kaikki jumalattomat ja katumattomat,
kutsuttakoon heitä omavanhurskaiksi
teeskentelijöiksi, fariseuksiksi,
armonvarkaiksi tai julkisiksi synnin tekijöiksi,
heidän täytyy tulla iankaikkisesti
tuomituksi, ellei totinen katumus
ja parannus tule väliin. Sillä paitsi
kaikkia muita Raamatun paikkoja, jotka
puhuvat totisesta parannuksesta, katumuksesta,
synnin surusta, kääntymisestä
ja uudestisyntymisestä, on meillä
päivän tekstissä selvä todistus siitä,
että Herra on juuri läsnä niitä, joilla on
murheellinen sydän. Mutta mitkäs ne
nyt ovat, joilla on murheellinen sydän?
Se jää nyt siihen, löydämmekö Jumalan
sanassa semmoisia kuvauksia siitä
murheellisesta sydämestä, jotka sopisivat
johonkin tiettyyn ihmiseen, vanhassa
tai uudessa testamentissa. Semmoinen
katuvainen syntinen voi tosin
kelvata meille esikuvaksi.
Pyhä Raamattu ei kerro meille mitään
Aadamin katumuksesta ja parannuksesta.
Seth mainitaan hurskaaksi
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
728
mieheksi, ja hänen jälkeläisensä kutsuttiin
Jumalan pojiksi, mutta heidän katumuksestaan
ja parannuksestaan ei puhuta
mitään Pyhässä Raamatussa. Mutta
Jumalan katumuksesta puhutaan 1.
Moos. 6: 6, vaikka moni luulee, että Jumala
on huono Jumala, jos Hänen täytyisi
katua omaa työtänsä.
Mutta me emme usko, että tämä Jumalan
katumus oli joku inhimillinen
heikkous Jumalassa, mutta pikemmin
oli tämä Jumalan suru ihmissuvun syvän
turmeluksen tähden osoitus Luojan
täydellisestä isänsydämestä, jonka kuvan
me löydämme hellästä äidin sydämestä.
Sillä ei se ole mikään näyttö vanhimman
sydämen epätäydellisyydestä
ja heikkoudesta, jos vanhin on huolissaan
lapsistaan; jos vanhimman sydän
vuotaa verta ja murehtii lasten onnettomuuden
tähden, sehän on jotakin, jonka
Luoja on asettanut ihmisluontoon.
Ja itse kana kokoaa poikansa siipiensä
alle. Monet luontokappaleet riutuvat
ja kuolevat surusta poikiensa tähden.
Oliko se sitten ihme, että Luoja sai sydäntä
särkevän surun jumalattomien
lastensa tähden? Jumala oli niin muodoin
ensimmäinen, joka katui. Hän sai
surun tottelemattomista lapsistaan, ja
tämä suru oli niin suuri, että Jumalan
poika oli lähes kuolla surusta Yrttitarhassa.
Mutta niin paatuneeksi on ihminen
tullut, ettei hän voi käsittää, että
vanhimman sydän vuotaa verta katsellessaan
lasten iankaikkista onnettomuutta.
Ja kuinka usein onkaan myös
luonnollisten vanhinten täytynyt valittaa
jumalattomain lastensa tähden, niin
kuin vanha [Israel]: “Te saatatte minun
harmaat karvani surulla hautaan.”
Mitä onkaan Jumalallisen vanhemmansydämen
tarvinnut kärsiä, kun
heikko ja epätäydellinen ihmissydänkin
joutuu kärsimään jumalattomien
lasten tähden. Mutta paatuneitten lasten
sydämiin ei vanhimman suru vaikuta
mitään. Yksi on murhaaja, toinen
on varas, kolmas huora, neljäs juomari;
kaikki he ovat aiheuttaneet vanhimman
sydämelle kovan kärsimisen. Mutta sokeudessaan
ja paatuneessa tilassaan eivät
he voi käsittää, mitä vanhimman
sydän joutuu kärsimään heidän tähtensä.
Jumalattomat lapset tekevät pilaa
vanhempainsa kyyneleistä. Kaikki katumattomat
syntiset ovat samassa tilassa
kuin juudalaiset. He huutavat jatkuvasti:
“Ristiinnaulitse!” Sillä he vihaavat
omaa Luojaansa, koska he uskovat
rakastavansa Häntä.
Älkää luulko, että ainoastaan juudalaiset
ovat ristiinnaulinneet Vapahtajan.
Ne eivät ole ainoastaan juudalaiset, joilla
on semmoinen viha Vapahtajaa kohtaan,
vaan koko ihmissuku on tehnyt itsensä
syylliseksi samaan murhatyöhön.
Jos semmoinen ihminen olisi elänyt
meidän päivinämme, jos hän olisi kulkenut
ympäri kaupunkeja ja kyliä, hän
olisi saanut kaikki ihmiset vihollisiksi.
Kirjanoppineet ja fariseukset pitäisivät
häntä noitana, joka on liitossa saatanan
eli Belsebubin kanssa. Jos semmoinen
ihminen kuin Jeesus Nasaretista olisi ilmestynyt
meidän päivinämme, niin häntä
olisi heti pidetty kerettiläisnä, haaveilijana,
lukijaissaarnaajana ja vääränä
profeettana. Kaikki kapakoitsijat ja juomarit
vihaisivat häntä sydämensä pohjasta.
Kaikki huorat ja huorimiehet huutaisivat:
“Ota pois! Ristiinnaulitse!”
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
729
Kaikki siveät fariseukset suuttuisivat.
Kaikki kiroilijat ja tappelupukarit antaisivat
hänelle korvapuustin. Kaikki sotamiehet
antaisivat hänelle raippoja.
Ehkä vain muutama harva murehtiva
vaimo seuraisi häntä itkien Golgatalle.
Vain muutama harva opetuslapsi nasaretilaisesta
eriseurasta seisoisi raskaalla
sydämellä ristin juurella. Lienee totta,
että kaikki katumattomat, suruttomat,
huolettomat, murheettomat ja paatuneet
uskovat tulevansa autuaaksi Vapahtajan
ansion kautta, mutta he eivät usko, että
kaikkien, jotka tahtovat tulla autuaaksi,
pitää astuman opetuslasten jalanjälkiä.
He eivät usko, että ihmisellä täytyy olla
sama suru kuin opetuslapsilla oli, ennen
kuin hän voi saada Pyhän Hengen. He
eivät usko, että jokaisen, joka tahtoo
tulla autuaaksi Kristuksen kautta, täytyy
ensin herätä synnin unesta, niin
kuin opetuslapset heräsivät Yrttitarhassa,
kun Juudas tuli murhaajajoukon
kanssa. He eivät usko, että Jumala vaatii
saman murheen meiltä kuin Hän
vaati opetuslapsilta, ennen kuin heidän
sydämensä saattoi tulla särjetyksi ja
valmistetuksi ottamaan vastaan autuaaksitekeväisen
uskon.
Meidän päiväsaarnamme tekstissä
lukee, että Herra on juuri läsnä niitä,
joilla on särjetty sydän. Mutta kuinka
monta nyt on niitä, joilla on murrettu
sydän? Ehkä yksi sadasta? Ehkä yksi tuhannesta?
Ne 7000 Israelissa, jotka eivät
olleet antaneet suuta Baalille, eivät
olleet yksi sadasta. Ja ne 3000 sielua,
jotka kääntyivät helluntaipäivänä, eivät
myöskään olleet yksi sadasta verrattuna
siihen suureen suruttomaan joukkoon.
Siitä voidaan päättää, että Jumalan valitut
ovat kaikkina aikoina olleet harvat
lukumäärältään ja maailma on aina pitänyt
näitä harvoja haaveilijoina, kerettiläisinä
ja villihenkinä. Nämä harvat
ovat olleet maailman ylenkatsomat, vihaamat
ja vainoamat. Luuletteko, että
joku totinen kristitty voi elää maailmassa
ilman pilkkaa? Ei millään. Sen tähden
ovat myös ne harvat, jotka saattavat
syystä omistaa itselleen jotakin lohdutusta
päivän tekstistä.
Sillä vaikkakin armonvarkaat ovat
valmiit sanomaan “Minulla on särjetty
sydän; sen tähden täytyy Herran olla
minua läsnä.” Mutta että on särjetty
sydän, se tahtoo sanoa jotakin enemmän
kuin että on katuvainen paloviinalasin
ääressä. Sillä se joka on katuvainen
paloviinalasin ääressä, hän on
varmasti katuvainen tämän maailman
jumalan edessä, mutta ei taivaan Jumalan
edessä. On varmasti moni, joka
itkee päissään ja ajattelee, että hänellä
silloin on särjetty sydän. Mutta jos on
niin, että joku on katuvainen päissään,
niin varmasti on perkele tehnyt hänet
katuvaiseksi.
Meidän pitää puhuman totuuden
Herran huoneessa. Ei kelpaa, että Vapahtajan
kyynelistä tehdään pilaa. Ei
kelpaa, että Hänen verensä tallataan jalkoihin.
Se, jolla todella on särjetty sydän,
hän ei voi olla niin piilossa maailmalta,
ettei häntä huomattaisi ja pidettäisi
haaveilijana. Ja sen tähden me sanomme
varmasti, ettei ole yhtä sadasta,
jolla totisesti on murheellinen sydän ja
surkia mieli, niin kuin päivän tekstin sanat
kuuluvat. Jolla totisesti on murheellinen
sydän ja surkea mieli, hänen täytyy
olla erotettuna maailmasta. Hänen
N:o 114 2 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1855 (päiväsaarna, suomennos)
730
täytyy seisoa Kristuksen ristin edustalla
ja laskea veripisarat, jotka putoavat
tämän syntisen ja Jumalan kiroaman
maan päälle. Hänen täytyy olla niiden
pienessä joukossa, jotka itkevät ja parkuvat,
kun maailma iloitsee Kristuksen
kuolemasta. Hänen täytyy seurata Maria
Magdalenaa, joka istuu ja itkee
kristillisyyden haudalla.
Jolla on murheellinen sydän, ei voi
istua siellä, missä pilkkaajat istuvat.
Hän ei voi istua kapakassa rukouspäivänä;
ei hän myöskään voi vihata niitä,
jotka itkevät Kristuksen haudalla; eli
pilkata niitä, jotka kantavat Kristuksen
ristiä; eli tehdä pilaa katuvaisten kyynelistä,
vaan hänen täytyy seurata Kristuksen
murehtivia opetuslapsia, ja laskea
orjantappurakruunun piikit, laskea verisen
hien pisarat, laskea Kristuksen runnellun
ruumiin haavat ja kuolinkamppauksen
huokaukset, ja sanat, jotka tulevat
kuolevaisen suusta. Kaiken tämän täytyy
olla murheellisen sydämen ja surkean
mielen totinen tuntomerkki. Katso
tätä kilvoituksesi maalia. Siihen asti pitää
sinun tulla, murheellinen sielu, Kristuksen
ristille, ja, aina Kristuksen haudalle
asti. Silloin vasta saatat toivoa,
että saat nähdä sen ristiinnaulitun ja orjantappuroilla
kruunatun Kuninkaan
elävänä, ylösnousseena ja taivaaseen astuneena,
ja istuvan Jumalan oikealla kädellä
ja sieltä jälleen tulevan tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita. Amen.
__________________________________
Alkuperäinen SKHS:n. Kollerin kokoelma n:o 47
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta jaksoitko itsekään lukea ajatuksella tuota kaikkea edes läpi? Saati sitten omaksua sen sisällön.
Niinkö sinä sen luulet olevan, että Jumalan sana ei kuulukaan sinulle arvoisa kopioija.
Ei Lastadius mikään Jumala ole eikä hän ole mitään muuta pelastusta maailmaan tuonut kun jo tuotu on. Jumala lähetti Poikansa maailmaan, ja jokainen joka Poikaan uskoo pelastuu.
Erilaisia lihan vääntelemisiä ja kääntelemisiä Jumalan miellyttämiseksi tietenkin on, ja niitä tulee olemaankin. Yksi on näet olevinaan toista parempi.
Totuus on kuitenkin se, ettei kukaan pelastu muutoin, kun ainoastaan Jumalan armosta.
Ja hyvää uskovaista teeskentelevää ihmistä surkeampaa otusta ei ole.
Mutta joka luottaa Jumalan pettämättömään sanaan ei tarvitse näkyviä ihmisjumalia.
Joh. 3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joh. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Joh. 3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
Joh. 3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
Joh. 3:21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."
"Niinkö sinä sen luulet olevan, että Jumalan sana ei kuulukaan sinulle arvoisa kopioija."
Mistä noin päättelit???
Tietysti se kuuluu minullekkin.
Saarnassa on paljon sisältöä ja se kannattaa lukea ajatuksella läpi jos vaikka vähän pääsis käsittämään kirjoittajan syvällisestä sanomasta.
Saarna kalahti edelliseen kirjoittajaan, hän tuo omaa pahuuttaan toisia kohtaan, kun ei kestä sanaa omalle kohdalle.
Paljon enemmän minä Lestadiusta olen lukenut kun sinä, mutta ei minun silti tuntemattomia ihmisiä tarvitse nimitellä.
Lestadiuksella itsellään on ollut ihan yhtä lailla omaa vanhurskautta, kun muillakin, se on totuus. Olisi hänkin vain uskonut enemmän Luteerusta joka on opillisesti paljon selvemmillä jäljillä. Sensijaan parannussaarnaajana Lestadius oli selkokielinen ja ahkera.
Hyvä ja arvokas teko, tuoda puhdasta saarnaa julki.
mut, kiitti kuitenkin brediikasta!
Kyllähän tämä peijooni saarnata ossoo? mutta kun pitäs tehdä se todellinen parannuskin> niin se onkin, sitten jo toinen juttu se?Mutta kukin taaplaa tyylillään, et hyvä kesän odotusta vain lessut teillekin........