Kantelenko syyttäjästä?

Anonyymi

Olin liikenneonnettomuudessa ja tapauksen kulku oli hieman epätavallinen eikä poliisi sitä edes selvittänyt tarkkaan. Poliisi teki korona-aikan "etätutkinnan" eli vähän niin kuin vakuutusyhtiöiden lääkärit tutkivat potilaansa ja toteavat, että ei sairas.

Syyttäjä esitti tapauksen käräjäoikeudessa yllättäen syyllisen kertomuksen mukaan, eikä käsittely mennyt ollenkaan niin kuin piti kun joka kohdasta sai väitellä pitkään. Syyllinenhän tietysti valehteli tapauksen kulun, jota se ei olisikaan enää niin vakava.

Tuntui, että olin itse syytettynä, kun tapauksen kulusta kertomaani kuvausta ei pidetty oikeana ja pelkäsin saavani sakot, vaikka minua ei kutsuttu sinne syytettynä. Tilanne oli hyvin outo ja jopa ahdistava.

Mielestäni syyttäjän ei olisi pitänyt viedä tapausta ollenkaan käräjäoikeuteen, jos tapaus oli hänestä epäselvä ja hänellä olisi ollut vaihtoehtona vain syyllisen kertomus.

Mielestäni syyttäjän olisi pitänyt vaatia poliisia tekemään esitutkinta kunnolla. Ja minä olisin auttanut tekemään tarkan kuvauksen onnettomuuden kulusta, kun sen olisi voinut tehdä jarrutusjälkien ja osumakohtien mukaan.

Haluan tehdä kantelun syyttäjästä ja hänen päätöksestään. Voiko niin tehdä?
Ja voinko lisäksi vaatia vahingonkorvauksia esimerkiksi valtiolta?

2

200

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ole muuta mahdollisuutta, kuin valittaa päätöksestä hoviin.

    • Anonyymi

      Voit tehdä rikosilmoituksen ja sitten tehdä poliisista rikosilmoituksen ja sen tutkinnasta ilmoittaa syyttäjälle ja tehdä tästä poliisille rikosilmoituksen etc., eli syntyy loputon kehäsyytelmä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      164
      1673
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      150
      1278
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      217
      922
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      857
    5. 55
      766
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      737
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      725
    8. 88
      666
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      197
      629
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      592
    Aihe