Sysmän kuntapolitiikka vihan, koston ja ajojahdin kourissa

Anonyymi

Sysmässä jauhetaan nyt paskaa isossa myllyssä. Tulevissa kuntavaaleissa pitäisi tapahtua ihme, jotta tämä sotku selviäisi. Kunnassa jahdataan surutta politiikkoja, virkamiehiä mitättömällä saivarteluilla... Kukaan ei ota vastuuta tästä vapaasta temmelyksestä, eikä edes pyri rajoittamaan sitä kohtuullisuuteen. Nyrkkiä pöytään ja asia linjalle.
Kunnan talo on sekasorrossa. Virkamiehiä irtisanoutuu, kuka mistäkin syystä. Yksi vain pysyy. Ohjakset ei pysy käsissä, ote lipeää.
Kuntapolitiikassa on vihaa, katkeruutta ja kostoa ilmassa sekä henkistä kiusaamista ja -väkivaltaa. Osa valtuutetuista ajojahtaa toisinajattelevia merkityksettömillä asioilla, äänisaalista lihottaakseen. Usean valtuutetun käytöstavat ovat unohtuneet, moukkamaisuus kukoistaa. Viha on ylittänyt järjellisen työskentely tavan. Kosto leimaa ja auttaa vallankahvassa pysymistä. Vallassapysyminen on sokaissut ajatusmaailman.
Kunnanjohdon toimesta syötetään muutamille valtuutetuille lapaan asioita, jotka rotevina kostonjuoksupoikina hyörivät täällä viisastelemassa vapaassa sanassa, niin kuin minäkin anonynyymina tässä, jotkut nimimerkillä.
Valtuusto on menettänyt arvovaltansa ja toimintakykynsä. Kunnanjohtaja juoksuttaa valtuustoa kuin pässiä narussa. Päätökset juoksutetaan ryhmyrien kautta ryhmäkuriin sitouttaen. Valta sokaisee. Luottamus hävinnyt päätöksentekoon, valtuutetut ajautuvat kumileimasimeksi. Mitenkähän tästä selvitään?

32

1107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä tule mieleen, että päättäjät on käynnyt kiertokoulun ja senkin väärinpäin, kun aina täytyy vastustaa joka asiaa? Pyydä tollasta johtoa kirkkoveneeseen soutamaan, niin toiset soutaa ja toiset huopaa tulos näkyy, että vene seisoo paikallaan, kuin Kunnan asiat?

    • Anonyymi

      Se taitaa olla kepumielisillä sekasortoinen tila kun toivat julki kepuleiden siunauksella tapahtuneita suorastaan törkeitä vammaisiin kohdistuvia oikeudenloukkauksia.

    • Anonyymi

      Elomaan kunnallisvalitus. Juuri tätä. Täysin merkityksetön valitus. Oma henkilökohtainen ajojahti, joka on muuta kuin politiikkaa näin vaalien alla. Ensin oma etu rehtorin puolustamisessa ja sitten nämä ajojahdit, joilla ole merkitystä Sysmän mopon ohjaukseen. Tätäkö me odotamme valtuutetuilta. Missä on sitoutumattomien tulevaisuus. Yhteistyökyvyttömiä, riidan kylväjiä. Riittää puskasta huutelu ja silloin tällöin sieltä valitus, kun löytyy järkevä asia. Valtuustoon ei ole asiaa, ellei tälläiselle touhulle ole kannatusta vaaleissa? Onko?

      • Anonyymi

        Tälläinen tyhjänpäiväinen valittelu takaa ainakin sen , että en äänestä ainakaan Elomaata !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tälläinen tyhjänpäiväinen valittelu takaa ainakin sen , että en äänestä ainakaan Elomaata !

        Tuskin olisit äänestänyt muutenkaan, taidat olla enemmän niitä nimettömiä ja munattomat puskastahuutelijoita.
        Elomaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin olisit äänestänyt muutenkaan, taidat olla enemmän niitä nimettömiä ja munattomat puskastahuutelijoita.
        Elomaa

        Liekö Kikellä munasarjat tulehtuneet kun munattomuus noin huolettaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin olisit äänestänyt muutenkaan, taidat olla enemmän niitä nimettömiä ja munattomat puskastahuutelijoita.
        Elomaa

        Onko sitoutumattomilla mitään tavotteita tulevalle valtuustokaudelle, vai jatkuuko vain vanhan tunkion kaivelu? Äänestäjät kaipaavat eteenpäin menoa ja asukkaiden arvostusta, ei nimittelyä ja *ittuilua.

      • Anonyymi

        Sinähän täällä puskasta nimettömänä huutelet ja kehtaat vielä syytellä muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin olisit äänestänyt muutenkaan, taidat olla enemmän niitä nimettömiä ja munattomat puskastahuutelijoita.
        Elomaa

        Koira

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sitoutumattomilla mitään tavotteita tulevalle valtuustokaudelle, vai jatkuuko vain vanhan tunkion kaivelu? Äänestäjät kaipaavat eteenpäin menoa ja asukkaiden arvostusta, ei nimittelyä ja *ittuilua.

        Tavoite on jatkaa kokoomuksen koirina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin olisit äänestänyt muutenkaan, taidat olla enemmän niitä nimettömiä ja munattomat puskastahuutelijoita.
        Elomaa

        Taitaa sinulla olla itselläsi enään jäykkää, kuin käytös?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin olisit äänestänyt muutenkaan, taidat olla enemmän niitä nimettömiä ja munattomat puskastahuutelijoita.
        Elomaa

        Sanoa saa mitä haluaa, mutta onko tuo varavaltuutetulta ja uudelleen valtuustoon pyrkivältä henkilöltä valtuuston arvolle sopivaa. Jos ei osaa arvostaa valtuustoa ja kuntalaisia, pysyisi poissa.

    • Anonyymi

      Taitaa olla Palvailan vaalikelpoisuudella se seikka takana,että koulu asiassa äänestettiin koulun paikka 11-9 ja yritetään viellä kerran kaataa se äänestyksen tulos jääviydellä ja Palvailan äänen mitätöinnillä? Sillä alkaa tuntua, että ne valkoiset kepit Meijän Koulun paikalla odottaa päätöksen kumoamista ja päästään kepit keräilemään RTK toimesta pois? Muuta järkevää selitystä ei asialle ole jos Palvailan ei jatka Sysmässä Kuntapolitikkona?

      • Anonyymi

        Taitaa olla hakusessa ymmärrys lakiasioista. Tuo koulun paikka on jo saanut lainvoiman. Koittappa keskittyä vaikka nenänkaivuuseen, jos se vaikka onnistuisi paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla hakusessa ymmärrys lakiasioista. Tuo koulun paikka on jo saanut lainvoiman. Koittappa keskittyä vaikka nenänkaivuuseen, jos se vaikka onnistuisi paremmin.

        Keskity itse siihen hanurin kaivamiseen ja siirry sitten siitä nenäsi kaivamiseen? Siihen osaamisesi ja taidot, just taitaa riittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskity itse siihen hanurin kaivamiseen ja siirry sitten siitä nenäsi kaivamiseen? Siihen osaamisesi ja taidot, just taitaa riittää?

        myötistä ala-astetier päänaukomiselle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla hakusessa ymmärrys lakiasioista. Tuo koulun paikka on jo saanut lainvoiman. Koittappa keskittyä vaikka nenänkaivuuseen, jos se vaikka onnistuisi paremmin.

        Kerropa mikä on valituksen tarkoitus noin omin sanoin, niin olemme enemmistö kuntalaisista kuulolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla hakusessa ymmärrys lakiasioista. Tuo koulun paikka on jo saanut lainvoiman. Koittappa keskittyä vaikka nenänkaivuuseen, jos se vaikka onnistuisi paremmin.

        Korkein oikeus sanoo asiassa viimeisen sanan, millon jostain asiasta, et voi valittaa enään? Siihen asti onnistuu päätöksistä valittaa, kun ei mene aikaraja umpeen? Eli odotetaan meijän koulun jarruttelua viellä, että saadaan uudet sopimukset vuokrakouluun ensin, kun uusi ei kerkiä valmistua? Saadaan sitten ne jääviydet ja vaalikelpoisuudet sitten ratkottua siihen mennessä ja valituksia kehiin taas päätöksestä?

    • Anonyymi

      Tuntuu aina joku konsti löytyvän hihasta, millä yritetään päätös kaataa vaikka on lainvoima? Koska järkeä,ei ole Elomaan valituksessa muuten, sillä joku syy on varmasti tullut M&M, että pistähän valitus kehiin, niin lain kiemuroissa taas löytyy joku porsaan reikä mitä käytetään hyväksi?

      • Anonyymi

        Katoppas siitä tablettipurkista uudemman kerran se annostus, vähempiälyinenkin ymmärtää ettei pojan klopin vaalikelpoisuus ole yhtä kuin koulupäätös. Kepuli sitä ei tietenkään halua myöntää mutta niin se vaan sattuu olemaan.
        On sitte aivan turha ryhtyä nimeämään ketään tämän kirjoittajaksi koska ette te typerykset sitä tiedä kuitenkaan. Pystykorvakin verrattain köpsänä oppii ja ymmärtää mitä puuta pitää haukkua mut tällä palstalla ei äly siihen riitä.

    • Anonyymi

      Eiköhän Järvinen sitä ääneen toitottannut, että Palvaila vaalikelvoton ja yksi on jäävi äänestämään koulun paikasta, niin olisi heti yrittänyt kaataa asian , mutta se ei onnistunut heti, vaan nyt pari kaveria yrittää jatkaa hommaa, kun päätetyissä asioissa on viellä mahdollisuus valittaa, kun ei ole valitus kieltoa asiasta annettu virallisesti?

      • Anonyymi

        Ootko syntyjään noin tyhmä vai onko pitäny vielä lisäksi harjoitella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko syntyjään noin tyhmä vai onko pitäny vielä lisäksi harjoitella?

        Älä tyrkytä tapojasi muille?

    • Anonyymi

      Kepu pettää aina, omansakin!.

    • Anonyymi

      No aloittaja oli ihan oikeassa kutisevat entiset poliitikot ja kitisevät arvostelijat aloittivat heti tämän kitnäketjun

    • Anonyymi

      Ja näillä eväillä "Sitoutumattomat" siis kuntavaalesssa ehdolla. Ei ainakaan tarvitse olla heidän vaalimenetyksestä huolissa.

      • Anonyymi

        Kovasti sinä toitotat täällä ”sitoutumattomat sitä ja sitoutumattomat tätä”. Sangen omaperäinen tapa tehdä vaalityötään toisia nimettömänä mustamaalaamalla. Tässä alkaa herätä epäily että intät täällä itseksesi voidaksesi mustamaalata toisia mahdollisimman paljon. On tunnettu tosiasia että sysmäläiset ovat yksinkertaista korpikansaa, mutta että näinkin yksinkertaisia, se kieltämättä hieman yllätti.

        Vai on Sysmäläiset yksinkertaisia ?Olen asiasta eri mieltä ,mutta koskee kyllä osaa päättäjistä, mutta asiaa ei voi kyllä yleistää.Asioihin voi ottaa kantaa muutenkin kuin ,että on jonkun puolueen kirja taskussa.Asiat vaan ärsyttää,kun jatkuvaa valittelua ja valitusten tekoa, niin se on sitä tyhmyyttä,kun kunnassa ei asiat etene ,vaan ainainen hölmö riitely asiasta kuin asiasta .Eihän siinä ole järkeä.Ehkä aikoinaan, kun oli Väihkölän koulu niin siellä sisäilma aiheutti monelle oppilaalle elinikäisen astman ja päättäjät riiteli koulun paikasta sillon ja oppilaista tuli sairaita samaan aikaan ,eikä ne kunnalta mitään korvauksia saanut?Oman koulun oli saanut hyvinkin rakennettua jo 10 vuotta sitten, mutta valittajat senkun jatkavat touhujaan Sysmässä!Onko järkee vai ei?

        Valittajat ei edes usein ole paljasjalkaisia Sysmäläisiä, eli muualta muuttaneita ruikuttajia?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6078
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      65
      3846
    3. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      16
      2947
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      190
      2845
    5. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      23
      2423
    6. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2389
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      36
      2389
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      19
      2260
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      149
      1438
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      299
      1413
    Aihe