Reseptini

Auton saa kiiltämään kuin kilin pallit näin:

Homma tehdään puolipilvisenä päivänä. Pellit kastellaan. Märälle pellille suihkutetaan Pine Linen puhdistusainetta raakana. Samaa kamaa käytetään muuten pesukaduilla. Aine hajoaa luonnossa vaarattomaksi.

Pesuaine levitetään harjalla kunnes se alkaa vaahtoamaan. Annetaan seistä vähän aikaa. Sitten vielä pyöritellään harjalla kunnes näkyy että vaahto alkaa tummumaan = piki ym. irtoaa. Huuhdotaan viileällä vedellä reilusti, niin ettei pelti tunnu liukkaalta (pesuaineen takia)

Annetaan pellin kuivua. Nyt kun katsoo lähempää huomaa miten naarmuinen ja matta pinta on. Pesuaine on irroittanut liat myös naarmujen pohjista.

Kun nyt vahattava pinta on karkea kuin santapaperi, narautetaan Simoniz-purkki auki. Tämä on sitä Wanhan ajan carnaubavahaa, tuoksuu lievästi mehiläisvahalle.. Levitetään vaha. Huom, ei kannata ahnehtia alussa turhan isoa aluetta, ennekuin hiffaa missä ajassa vaha kuivuu siihen pisteeseen että sen voi hangata kiiltäväksi. Jos aloitat hinkkaamisen liian aikaisin vaha vaan leviää ja leviää, eikä hommasta meinaa tulla loppua. Siis anna kuivua, mutta ei jämähtää.

Ja lopussa kiitos seisoo, ja seisoo siinä naapurin äijilläkin kun vertaa lopputulosta siihen mistä lähdettiin.

Auton peseminen on tästä lähin helppoa muutaman kuukauden ajan. Letkulla tai isolla kastelukannulla vettä perään ja vesi valuu kuin hanhenselästä.
0412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kiiltovaunu kirjoitti:

Auton saa kiiltämään kuin kilin pallit näin:

Homma tehdään puolipilvisenä päivänä. Pellit kastellaan. Märälle pellille suihkutetaan Pine Linen puhdistusainetta raakana. Samaa kamaa käytetään muuten pesukaduilla. Aine hajoaa luonnossa vaarattomaksi.

Pesuaine levitetään harjalla kunnes se alkaa vaahtoamaan. Annetaan seistä vähän aikaa. Sitten vielä pyöritellään harjalla kunnes näkyy että vaahto alkaa tummumaan = piki ym. irtoaa. Huuhdotaan viileällä vedellä reilusti, niin ettei pelti tunnu liukkaalta (pesuaineen takia)

Annetaan pellin kuivua. Nyt kun katsoo lähempää huomaa miten naarmuinen ja matta pinta on. Pesuaine on irroittanut liat myös naarmujen pohjista.

Kun nyt vahattava pinta on karkea kuin santapaperi, narautetaan Simoniz-purkki auki. Tämä on sitä Wanhan ajan carnaubavahaa, tuoksuu lievästi mehiläisvahalle.. Levitetään vaha. Huom, ei kannata ahnehtia alussa turhan isoa aluetta, ennekuin hiffaa missä ajassa vaha kuivuu siihen pisteeseen että sen voi hangata kiiltäväksi. Jos aloitat hinkkaamisen liian aikaisin vaha vaan leviää ja leviää, eikä hommasta meinaa tulla loppua. Siis anna kuivua, mutta ei jämähtää.

Ja lopussa kiitos seisoo, ja seisoo siinä naapurin äijilläkin kun vertaa lopputulosta siihen mistä lähdettiin.

Auton peseminen on tästä lähin helppoa muutaman kuukauden ajan. Letkulla tai isolla kastelukannulla vettä perään ja vesi valuu kuin hanhenselästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu