Uskonnonvapaus

Minäkään en tarvitse mitään ihmisen keksimää uskontoa minun ja Luojan välille. Olen oma itsenäinen itseni, en tarvitse mitään ahdistavaa, kuin kristinusko tai alistavaa, kuin islam ajatuksiani muokkaamaan tai estämään.
Evlutin siedän, koska se ei haittaa normaalia elämää, eikä harmita ulkona näkökenttääni tai korviani. Taas Islamin alistamat kaapunaiset säälittää, enkä sellaisia haluaisi nähdä kadulla, eihän niitä ollut täällä 10 vuotta sitten ja nyt on ihan liikaa.
Islamilaisessa maassa lomamatkallani minulla oli mukana korvatulpat, koska pidän erittäin arvelluttavana ihmisten häiritsemisenä minareettien joiut ja vielä yöllä. Säälittävää ihmisten oman tahdon vedättämistä. Islam ei tähän maahan sovi. En halua tänne mitään keskiaikaista ihmisten kiusaamista.

Jos sinä muslimi haluat olla alistettu ja näet uskosi kauniina, sinulla on siihen oikeus. Mutta miten on, jos Suomeen tulee vaikka vuonna 2052 voimaan sharia - laki, saanko minä tai joku muu edelleen käyttää sanan - ja ilmaisunvapautta ja esittää julkisesti asioita, jotka häiritsevät uskonnossanne/elämäntavassanne?
7421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

väestöstä on alle ½ prosenttia. Maahanmuuttopolitiikkamme on Euroopan tiukin. Joten voinet vielä pitkään nukkua rauhassa, jos islamia ja shariaa pelkäät.

Minä taas pelkään vähemmistöjen kiusaamisen ja vainon lisääntymistä Suomessa. Kiusaaminen, nimittely, solvaaminen, syrjiminen ja väkivaltakin ovat jo Suomessakin arkipäivää, johon suuri osa maahanmuuttajista on törmännyt.

Muslimimaassa, jonne menit komalle (arvatenkin tutustuaksesi omastasi poikkeavaan kulttuuriin?), ihmiset ovat tottuneet minareeteista kaikuviin rukouskutsuihin. Ne eivät heitä häiritse. Joidenkin turistien mielestä ne ovat keskeinen osa sitä paikallisväriä, joka tekee matkasta elämyksen.

Mutta toki herkkäkorvaiselle ja huonouniselle turistille, jota tämä osa paikallisväristä ei liiemmin kiinnosta, korvatulpat ovat hyödylliset.

Äänestä
  • Vaikkakin hallituksemme asiantuntijat suosittelevat - suorastaan vaativat - maahanmuuton lisäämistä, jää eräs erittäin tärkeä asia mainitsematta.

    Kokemus maailmalta osoittaa, että tämän hetken suuntaus muissa EU-maissa on maahanmuuton rajoittaminen, vaikka koko Eurooppaa uhkaa ns. eläkepommi. Maahanmuuton rajoittaminen on mm. Britannian vaalien pääteema.

    Syynä näihin vaatimuksiin maahanmuuton rajoittamisesta on islamilainen terrorismi. Ongelmana on kuitenkin, että ihmisoikeuksien nojalla mikään sivistynyt valtio ei voi alkaa erikseen rajoittamaan muslimien maahanmuuttoa.

    On todella väärin, että kaikki muut rehelliset maahanmuuttajat esim. Vietnamista joutuvat kärsimään maahanmuuton rajoittamisesta islamilaisen terrorismin takia. Eikä voi myöskään unohtaa rauhallisia, sopeutumis- ja työhaluisia muslimeja, jotka tulevat varmasti kärsimään muslimiterroristien tekojen seuraukset heidän puolestaan.

    Joka tapauksessa on varmaa, että suureen muslimipopulaatioon mahtuu myös fundamentalisteja, jotka tulevat aiheuttamaan mittaamatonta kärsimystä isäntävaltion asukkaille.

    Suuntaus nyt vain on se, että muut Pohjoismaat lyövät oven kiinni muslimeilta ja siksi muuttopaine on nyt kohdistunut Suomeen.

    Teemmekö samat virheet, mitä Ruotsi on jo tehnyt vai opimmeko muiden virheistä?
    Jonkinlainen psykologinen - al-Qaida-asennetta mittaava - testi tulisi suorittaa kaikille tänne pyrkiville.

    *************************************************
    >Muslimien osuus Suomen
    väestöstä on alle ½ prosenttia. Maahanmuuttopolitiikkamme on Euroopan tiukin. Joten voinet vielä pitkään nukkua rauhassa, jos islamia ja shariaa pelkäät.>
    -Aabra-ham 19.4.2005 klo 13.04

    Jos pystyisimmekin pitämään prosenttiosuuden ½ prosentissa... Sinunkaltaistesi myötävaikutuksesta prosenttiluku tulee nousemaan ja samalla rauhallisen unen pituus lyhenemään.

    Siksi onkin parempi herätä unesta, ennen kuin olemme yhtä pahassa pulassa muslimien kanssa kuin Ruotsi, Kanada, Ranska, Britannia tai Hollanti.
    Wake up and smell the coffee!

    Äänestä

  • Jake Waits kirjoitti:

    Vaikkakin hallituksemme asiantuntijat suosittelevat - suorastaan vaativat - maahanmuuton lisäämistä, jää eräs erittäin tärkeä asia mainitsematta.

    Olet 100% oikeassa. Miksi et siis osoita mielipidettäsi myös äänestämällä? Jos äänestät Sinivalkoisia tai KDP:ta, niin sanot EI muslimeille. Jos äänestät vasemmistopuolueita tai porvareja niin sanot kyllä islamille. Vain äänestämällä sinivalkoisia ääripuolueita voit sanoa tehokkaasti EI! Minä olen valinnut, siksi äänestän natseja joka käänteessä. Minä haluan heidät valtaan, jotta suomi olisi maa suomalaisille jatkossakin.

    Äänestä

  • viper kirjoitti:

    ja mitä yhteistä oli natseilla ja islamilaisilla

    -kumpikin osa puoli syyttää /syytti juutalaisia
    vaikka tämä oli tietysti vitsi... hetkinen isäni vai oliko se ukkini ajatteli näin???

    Äänestä

ovat Jumalanpilkkaa.
Jumalalle piirretään ihmisen pärstä.
Uskonnoissa näperrellään mitättömillä pikkuasioilla ja unohdetaan todella tärkeät asiat kuten toinen toisensa kunnioitus ja auttaminen(yli rajojen).

Muslimit pohtivat onko sopivaa valokuvata ihmisiä, juutalaiset kiistelevät onko lupa avata pullonkorkkia sapattina ja kristityt tiirailevat kohti kamiinan piippua nähdäkseen nouseeko valkoinen tai musta savu.

Minun Jumalani on SUURI eikä Hän ole sidottu yhteenkään uskontoon tai oppiin.

Äänestä
  • Samoilla linjoilla :) rakkaus, toisen (yli uskonto ym. rajojen)kunnioittaminen ja auttaminen on hyvä "uskonto"... jotenkin tuntuu, ettei kaikki tämä palvonta ja riitely oikein saa aikaan mitään hyvää.
    Jos kissoilla olisi jumala se olisi kissamainen
    että siltä pohjalta..
    miksiköhän aikoinaan markkinoitiin kansalle vaaleaihoista Jeesusta vaikka se on ollut kaiken järjen mukaan tumma (ainakin syntyperä maa viittaa siihen. Tietysti vaaleus on voinut olla merkki valon lapsesta, mutta vaalea jeesus on myös ollut helppo "markkinoida" skandeihin. Ei me haluta tummaihoista samaistumiskohdetta. Yksi syy miksi muhamed ei käy tänne =)

    Äänestä

muslimimaissa, voin kertoa, että kyllä niihen rukouskutsuihin tottuu samoin kuin kukkojen kiekumiseen ja kyyhkysten kujerrukseenkin.
Mutta suomalaiseen maisemaan ne eivät mielestäni kuitenkaan sovi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

uskonnoton kirjoitti:

Minäkään en tarvitse mitään ihmisen keksimää uskontoa minun ja Luojan välille. Olen oma itsenäinen itseni, en tarvitse mitään ahdistavaa, kuin kristinusko tai alistavaa, kuin islam ajatuksiani muokkaamaan tai estämään.
Evlutin siedän, koska se ei haittaa normaalia elämää, eikä harmita ulkona näkökenttääni tai korviani. Taas Islamin alistamat kaapunaiset säälittää, enkä sellaisia haluaisi nähdä kadulla, eihän niitä ollut täällä 10 vuotta sitten ja nyt on ihan liikaa.
Islamilaisessa maassa lomamatkallani minulla oli mukana korvatulpat, koska pidän erittäin arvelluttavana ihmisten häiritsemisenä minareettien joiut ja vielä yöllä. Säälittävää ihmisten oman tahdon vedättämistä. Islam ei tähän maahan sovi. En halua tänne mitään keskiaikaista ihmisten kiusaamista.

Jos sinä muslimi haluat olla alistettu ja näet uskosi kauniina, sinulla on siihen oikeus. Mutta miten on, jos Suomeen tulee vaikka vuonna 2052 voimaan sharia - laki, saanko minä tai joku muu edelleen käyttää sanan - ja ilmaisunvapautta ja esittää julkisesti asioita, jotka häiritsevät uskonnossanne/elämäntavassanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu