Pitkäainen, piirtämistä harrastava tuttuni on viime aikoina tehnyt paljon omakuvia jotka huolestuttavat minua. Niissä on jotain ilotonta ja kylmää, ahdistavaa. Kuvat ovat hyvin toisteisia, ikään kuin variaatioita samasta teemasta. Hänellä on näissä kuvissa usein kahdet, vastakkaisiin suuntiin katsovat pelottavalla tavalla ilmeettömät kasvot. En osaa kuitenkaan tarkasti määritellä minua näissä kuvissa huolestuttaa, mutta en niitä kutenkaan haluasi nähdä.
Voiko ihmisen piirroksista päätellä jotain hänen henkisestä hyvinvoinnistaan?
Voiko ihmisen piirroksista päätellä jotain hänen henkisestä hyvinvoinnistaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä olisin susta huolissaan kun laitoit tämän saman viestin useamman kerran.
Foorumi vaan bugaa taas.
Kyllä voi. Minä piirrän ammatikseni ja piirustusteni konemaisuus kuvastaa hyvin skitsotyyppisen persoonallisuushäiriöni vivahteita.
Piirtäjän kannattais mennä kuvataideterapiaan niin sais terpeutilta diagnoosin piirustuksiin.
Pitäsköhän munkin, kun pienenä piirtelin lehtikuvien malleille viiksiä ja myöhemmin olen saanut sukulaisteni kuvista ihan vahingossa oikean kauhugallerian? Yleensäkin piirtämistäni ihmiskasvoista tulee melkoisia karikatyyrejä, no kaikki ei tietenkään tykkää.