Välimatkaa meillä on, silloin tällöin nähdään ja silloinkin hetken aikaa eikä ihan viereltä. Mutta se pieni hetki.. tekisi mieli kääntyä katsomaan useammin tai kerran pidempään tai tulla kysymään jotain... mutta mikä siinä on ettei voi, vaan tunteet saa temppuilemaan nurinkurisesti ja koettaa olla huomaamatta ja huomaamaton. Minullehan ei näin pitänyt käydä enää, luovuin jo toivosta monen epäonnisen yritelmän jälkeen, mutta unohdettava olis sinutkin, sillä et taidakaan olla vapailla markkinoilla, jos oikein olen ymmärtänyt. Kiitos kuitenkin kauniista katseistasi, niistä muutamista jotka ehdin poimia muistoihini. On niin typerää kaivata jotakuta ja vieläpä tuntematonta aivan turhaan, mutta minkäs ajatuksilleen voi.
Ajatuksissa mutta saavuttamattomissa
8
<50
Vastaukset
Toi on niin tuttua. Mitäpä sitä ajatuksilleen voi. Yrittää unohtaa. Ehkä hetkeksi onnistuukin, kunnes taas saa ajatuksensa kiinni toisen ajattelusta. En tiedä, toivo siitä että olisi jotain voinut tapahtua on jo mennyt, mutta vaikka sen yrittää perustella oikeaksi ratkaisuksi, jokin osa mielestä ja sisimmästä ei suostu luovuttamaan.
Tee kuten mielesi tekee. Jos et uskalla mennä juttelemaan, niin katso jos voit. Itsellä ei sitäkään mahdollisuutta taida olla jäljellä.
Vaikka tilanne on mikä on, sydämeni elää taas, kiitos hänelle siitä, kun sai pitkään viileänä olleen sydämen roihahtamaan taas liekkeihin.- Anonyymi
No se on kyllä plussaa minunkin tapauksessani, että roihahti ja kunnolla. Edes tiedän nyt, että vielä pystyin tähän tunteeseen, että sydämeni voisi vielä rakastaa... siitä kiitos hänelle sinne jonnekin... oman ikkunansa taakse...
- Anonyymi
Olette sentään puhuneet? En tiedä kirjoitko miehelle vai naiselle, mutta samat tunteet ja ajatukset.
- Anonyymi
Tervehditty vain...
- Anonyymi
Tervehditty vain...
- Anonyymi
Meneekö naiselle? Mikään ei ole vielä myöhäistä jos se ei ole alkanutkaan.
- Anonyymi
Miehelle...
Tavallaan ei mutta jos hänellä on joku, kuten epäilen, sammutan mieluummin tämän itsessäni koska kenenkään välille en aio asettua. - Anonyymi
Miehelle...
Tavallaan ei mutta jos hänellä on joku, kuten epäilen, sammutan mieluummin tämän itsessäni koska kenenkään välille en aio asettua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1024609- 272405
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1102282- 2002189
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4211974- 1721526
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001279Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321075Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72976Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79860