Tilanne on tämä: Olen 20 vuotias tyttö ja raskaana.En ole varma olenko valmis äidiksi.Aborttia en haluaisi tehdä.Mielessäni on käynnyt myös lapsen adoptoitavaksi antaminen.Seurustelen vakituisesti ja vakavasti tulevan aviomieheni kanssa.Hän sanoo haluavansa lapsia kanssani mutta ei vielä tällä hetkellä.Mieheni on myös sanonut että ei pakota minua mihinkään vaan voimme lapsen pitää jos niin haluan.Minulla on lukio kesken eikä vakituista työpaikkaa.Asumme vuokra-asunnossa.
Eniten minua askarruttaa miten tulisimme toimeen ja kuinka voisin jatkaa opiskelujani.Vanhempani tuskin tulisivat olemaan vauva uutisesta mielissään.Itse he ovat hankkineet lapsia vasta kolmekymppisinä ja koulunsa käyneinä.Rahallista tukea heiltä en ainakaan tulisi saamaan senttiäkään.
Onko kukaan antanut lastaan adoptoitavaksi, miten se vaikutti sinuun ja miten muut suhtautuivat siihen että annoit lapsesi pois?
Olisin kommenteista todella kiitollinen ja jos joku on samassa tilanteessa voi jättää sähköposti osoitteen niin voisin mailailla.
Eniten minua askarruttaa miten tulisimme toimeen ja kuinka voisin jatkaa opiskelujani.Vanhempani tuskin tulisivat olemaan vauva uutisesta mielissään.Itse he ovat hankkineet lapsia vasta kolmekymppisinä ja koulunsa käyneinä.Rahallista tukea heiltä en ainakaan tulisi saamaan senttiäkään.
Onko kukaan antanut lastaan adoptoitavaksi, miten se vaikutti sinuun ja miten muut suhtautuivat siihen että annoit lapsesi pois?
Olisin kommenteista todella kiitollinen ja jos joku on samassa tilanteessa voi jättää sähköposti osoitteen niin voisin mailailla.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hei.
Olen 19-vuotias tyttö ja raskaana 16 viikolla. Olen tämän kevään ylioppilas (toivottavasti=)) ja aion pitää lapseni. Asun avomieheni kanssa vuokralla, eikä sen pitäisi olla ongelma. Mietin yhdessä vaiheessa adoptiota, mutta pikkuinen on minulle jo niin rakas, etten voisi kuvitellakaan luopuvani hänestä. Odotan vain saavani pikkuisen syliini. =)
Tilanteeni ei ole taloudellisesti mikään mahtava, mutta olen valmis luopumaan ja saamaan. Mieheni vanhemmat olivat asiasta iloisia ja näyttivät sen. vaikka kaikki ovat miettineet miten tulemme toimeen, on lapsi toivoteltu kovasti tervetulleeksi.
Omat vanhempani eivät oikeastaan reakoineet mitenkään, kun kerroin olevani raskaana. Minulla ei ole kunnon välejä äitiini, mutta hän silti auttaa minua. Luulin aluksi, ettei hän tule auttamaan minua yhtään, niin huonot välimme ovat olleet. Nyt hän on mukana ja luulen, että sinun vanhempasi ymmärtäisivät ja lopulta auttaisivat. Onhan lapsi sentään heidän lapsenlapsensa.
Lapsi ei ole este opiskelulle. Minä pidän välivuoden ja jatkan, kun lapseni on vuoden vanha, koulua.
Sinulla on aikaa miettiä, jos et päädy aborttiin, annatko lapsesi adoptoitavaksi vai pidätkö hänet itse. Se asia on sinun ja miehesi välinen, eikä vanhemmillasi ole siinä osaa ei arpaa. Jos he eivät auta sinua, se on heidän häpeänsä, ei sinun.
Tsemppiä sinulle päätökseen. =) Ja kaunista kevättä.
Oletteko jo miettineet sitä miten elätätte itsenne kun jatkat opiskeluja?Opintotuella ja muilla vai meinaisitko käydä vielä töissäkin samaan aikaan?Kyllähän tämä panee miettimään asiaa joka kantilta mutta kuvittelisin että nyt olisi hyvä aika hankkia lapsi, saisin lukion suoritettua siihen mennessä kun lapsi täyttäisi yksi ja menisi päivähoitoon ja jatkaisin sen jälkeen opintojani.Mieheni on jo ammattiin valmistunut, minua 5 vuotta vanhempi.
oletko miettinyt miten elämäsi muuttuu lapsen tulon myötä, kaverit ja harrastukset jne.Minulla on se tilanne että olen jo juoksuni juossut.Viihdyn enemmän kotona tai ystävieni kanssa kahvilla, leffassa käyden kuin ravintoloissa juosten.
Jotenkin tuntuu että tilanteesi on parempi kuin itse tajuatkaan. Sinulla on rakastava mies joka on vielä vanhempikin (=isäksi sopivan ikäinen), etkä itsekään ole mikään teini jos olet jo 20. Itse olin 23 kun tulin raskaaksi ja opiskelimme poikaystäväni kanssa molemmat. Pidin välivuoden ja jatkoin kun poikani oli 1,5v.
Nyt olemme molemmat työelämässä ja tekisi mieli uutta vauvaa (poika on 6), mutta tilanne ei olekaan ihan helppo! Äitiyspäiväraha on vaan 60% palkasta ja äitiysloma loppuu kun lapsi on 11kk. Ei ole tal. mahdollista jäädä hoitovapaalle kun on iso asuntolaina ja vielä opintolainoja maksettavana!
Nyt ehkä hieman kadun etten tehnyt 'köyhänä' enempää lapsia, elimme ihan normaalisti avustuksilla ja opintolainalla ja sain olla kotona pidempään. Molempien joustava opiskelu teki elämästä huomattavasti helpompaa pienen lapsen kanssa kuin tiukka työelämä jossa jokaista myöhästymistä ja poissaoloa kytätään ja selvitellään. Kun lapsi sairasti ja olin pois koulusta luin kotona enkä menettänyt mitään. Kun olen pois töistä enkä suostu ylitöihin lapsen takia tunnen syrjintää ja paheksuntaa.
Jos saisin päättää nut viisaampana tekisin 3 lasta opiskelujen ja pätkätöiden/työttömyyden lomassa ja keskittyisin sitten työelämään enkä murehtisi enää vauvaasioita.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi ja muista että perhe ja lapset ovat ainoa tärkeä asia tässä maailmassa!!! Hyvää kevättä!
Onhan tuotakin tullut ajateltua, mutta kaikkea ei voi eikä kannata suunnitella valmiiksi. Suunnitelmat eivät ole koskaan vedenpitäviä. Opiskelun ohessa on vaikea käydä töissä, jos on pieni lapsi. Luulen, että elämme silloin tuilla ja riippuen miehestäni, hänen palkallaan.
Minäkin olen juoksuni juossut. En pidä baareista. Jään mieluummin kotiin tai menen ystävieni luokse.
Kyllä se tästä menee.. Kun vain jaksaa luottaa tulevaan.
Heip. Olin muutama vuosi kohtuullisen pitkälti samassa tilanteessa kuin sinä. Esikoiseni syntyi kaksi viikkoa omien 20-vuotis päivieni jälkeen.
Jos haluat, kirjoita mulle mailia, osote
[email protected]
Minäkin olen 20-vuotias äidiksi tulossa. Kuukau-
sia takana kaheksan ja hyvin on mennyt vaikka
ei ole onni potkinut muuten; jään yksinhuoltajaksi,
minullakin on opinnot kesken, eikä muutenkaan kai
oikein hajua mistään.. Mutta en suosittele abort-
tia. Olen läpikäynyt senkin, luullen että se oli-
si ollut hyvä ratkaisu. Minulle se ei ollut. Jou-
duin sairaslomalle puoleksi vuodeksi.
Tällä hetkellä minua ei huoleta mikään, olen iloi-
nen ja onnellinen tulevasta vauvasta, vaikka syytä
huoleen kai olisi.. En suosittele kumpaakaan
ratkaisua mitenkään erityisesti, se mikä sopii
toiselle, ei välttämättä sovi toiselle.
Jaksamisia sulle!
Moikka! mun mielestä sun kannattaa miettiä nyt oikeen tarkkaan mitä teet...sulla on onneks unelma mies joka kantaa vastuunsa...
Abortti on rankka asia ja sitä on mietittävä...,mutta itse jos oisin sun asemassa en usko että pystyisin antaan lastani ainakaan adoptoitavaksi koska on jo varmasti niin kiintynyt lapseen...Kyllä mä uskon että opiskelu asiat sujuis voi olla että viivästyis vähän mutta ei raskaus ja lapsi ole este opiskelulle...ja kyllä kaikenlaisia tukiakin saa...ei teistä miljonäärejä tulis mutta kyllä sitä pärjää =)
Miettikää tarkkaan ja puhukaa asiasta jollekkin esim.lääkäri,terveydenhuotaja.Toivotan jaksamista ja onnee sun elämään mitä sitten teetkin =)
jos haluat kirjoita! [email protected]
Taloudellisestihan tilannne ei ole hyvä, mutta
yhteiskunta tukee toisten rahoilla sinun lapsesi
hyvinvointia.
Se, että mietit jo lapsesi hyvinvointia, osoittaa
että olet vastuuntuntoinen ja varmaankin hyvä
vanhempi lapselle. Varmasti keskimääräistä parempi.
Ainakin minä olisin huolestuneempi lapsesi kohta-
losta, jos asenteesi olisi kovin huoleton. Sinulla
on realistinen käsitys ja mietit mahdollisia ongelmia
etukäteen, joten ongelnat on usein siten jo ratkaistu
ennenkuin se on edes ongelma.
Vanhempiesi sairaan asenteen voit unohtaa. Ne on
tehny lapsia itsekkäistä syistä ja näköjään halua-
vat pönkittää valtaansa taloudellisella kiristä-
misellä. Tyypillinen esimerkki kusipäistä, jotka
tekee lapsia, mutta ei aio huolehtia niistä.
Anna porttari vanhemmillesi jos suhtautuvat nurjasti.
Jos eivät usko sinua, ilmoita poliisille kotirau-
han häirinnästä. Tehoo paremmin kun poliisi kertoo
vanhemmillesi :-). Jos tulevat kiellosta huolimatta
asuntoosi, ne saa poistaa väkivaltaa käyttäen ja
jos vanhempasi siinä tilanteessa käyttävät väkival-
taa niin häkki heilahtaa.
Lapsen tekoon myöhäisellä iällä voi olla monta syytä
ja se syy ei välttämättä ole järkevyys :-)
Jos suhteesi ei kariudu lapsen hoidon aiheuttamaan
väsymykseen ja vitutukseen, niin opiskelut hidastuu
ja toimeentulo pysyy niukkana pitkään, mutta se ei
lasta varmaankaan haittaa. Olettaisin, että omaa
lasta rakastaa jotenkin paremmin tai enemmän kuin
adoptoitua. En minä tapattaisi itseäni toisten
penskan vuoksi, vaikka omani puolesta sen tekisinkin
vaikka minusta tehtiin vastentahtoinen isä huijaamalla
ja lapseni ei siis ole minun osaltani haluttu.
Muiden suhtautumista sinun ei kannata miettiä. Asia
ei kuulu muille ja lapsen kanssakin tulee varmaan
tilanteita, joissa kulissien ylläpitäminen ei ole
lapselle hyväksi. Ole rohkeasti omaa mieltäsi. Oma
kokemukseni jopa ammatti-ihmisistä on sellainen, että
ihmettelen miksi sellaiset ihmiset on muita neuvo-
massa.
Minusta ajatuksesi ja huolesi ovat terveempiä ja
realistisempia kuin näiden kliseitä jauhavien
kulisseissa elävien, itseään nuhteettomina ja
hyvinä pitävien moraalitätien. Niille kaikki on
helppoa, kun joku muu on aina hoitanu vaikeat asiat
niiden puolesta. Sinä tartut itse toimeen. Hienoa.
En siis ole samassa tilanteessa, enkä edes nainen,
mutta halusin esittää näkemykseni sinulle.
Tee niin kuin sydämmesi sanoo, itse sain ensimmäisen lapseni 18 vuotiaana, ei ammattia eikä työtä, mutta olemme selvinneet siitä. Olen kuullut adoptiosta niin, että se kalvaa äitiä ja lasta koko lopun elämän ja joudut katumaan päätöstäsi. Mikään ei ole ihanampaa kuin katsoa oman (ensimmäisen)lapsen kasvua ja kehitystä. Mitä väliä sillä on onko koulu kesken. Itse olen aikuiskoulutuksessa ja saan ammatin 1 vuodessa. Ammatillisessa koulussa joudut istumaan 3-4 vuotta!! Tsemppiä. Sydämesi kertoo mitä teet.
Hei!
Haluan kertoa sinulle oman tarinani. Se menee näin:
Täytän tänä vuonna 20-vuotta ja sain juuri eilen tietää että olen raskaana. En tiedä monennellako viikolla, mutta kuukautiset ovat n. 3 viikkoa myöhässä. Olen kihloissa ihanan 22-vuotiaan miehen kanssa, joka on koko yhdessä olomme aikana haaveillut lapsesta/lapsista kanssani. Ei siis mitenkään painostanut vaan haaveillut ja miettinyt sitä tulevaisuuteen.
Olimme molemmat kuitenkin luonnollisesti hieman shokissa kun eilen sain tuloksen selville. Mieheni sanoo, että tukee minua päätöksessä kuin päätöksessä. Hän kuitenkin toivoo että synnyttäisin lapsen, vaikka tietää riskit. Äitini tietää asiasta ja on sanonut tukevansa niin synnytyksessä kuin abortissakin. Tästä syystä rakastan äitiäni ja miestäni vielä vähän enemmän, jos vain enempää on mahdollista rakastaa :) Uskon että isäkin jo aavistelee.. Kihlattuni vanhemmat eivät vielä tiedä.
Itse en tiedä vielä kumman tien valitsisin. Ongelmia kun olisi niin vietävästi. Olen yrittänyt miettiä kaikilta kannoilta niin lapsen, minun kuin isänkin, jopa tulevien isovanhempien.
Ensiksikin tulee ikäni. Ja toiseksi se, että emme asu vielä kihlattuni kanssa yhdessä. Muutamme toukokuun alussa yhdessä kolmioon (kylläkin aivan muista syistä kuin lapsesta eli muutto olisi ollut edessä muutenkin). Siksi pelkäänkin että jos emme ole vielä asuneet edes kaksitaan, niin miten pärjäämme kolmistaan?
Kolmas ongelma on se, että hakulaput kouluihin ovat lähteneet jo aikoja sitten, ja olen koko välivuoteni odottanut että pääsisin vihdoinkin opiskelemaan. Tietysti opintoja voi aina siirtää.. Toisaalta taas pelkään, että se on vielä yhden tai jopa kolmannen välivuoden jälkeen vaikeaa tai ainakin vaikeampaa. Tietysti se vaatii vain päätöksen ja sitkeyttä.
Muita ongelmia ovat mm. jos myös rakkaani aloittaa opiskelut tänä vuonna niin mistä tulee rahaa kun on kaksi opiskelijaa..hmm.. Vanhemmat tietysti auttavat parhaansa mukaan, mutta juurihan he ovat kaikki rahansa minuun ja muihin sisariini laittaneet..
Toisaalta olemme olleet kihloissa vasta 7kk ja seurustelleet n. 9kk. Eihän se mitään kerro, mutta mietityttäähän se silti. Uskon kyllä suhteeseeni. Kihlaus on lupaus avioliitosta ja tiedän se pitää!
Pelkään myös sitä olenko valmis siihen vastuuseen? Pystynkö tosiaan antamaan lapselleni hyvä elämän ja kaikkeni? Olenko valmis pysähtymään paikoilleni ja sinnittelemään vuosia pienillä tuloilla? Jos olen rehellinen niin en ole niinkään varma. Aborttikin tuntuu pahalta. Paras vaihtoehtohan se olisi tässä tilanteessa, mutta onko minusta siihen? entä taas synnytykseen? Olenko valmis sitoutumaan ainakin seuraavaksi 20 vuodeksi lapseen ja hänen hyvinvointinsa takaamiseen? On niin paljon kysymyksiä ja kaikkiin pitäisi löytää vastaus ajoissa.
Ja itsekkäistä syistä voisin rehellisyyden nimissä mainita että mietityttää (ei mitenkään suurimpana syynä tietenkään, vaan sokerina kaiken päällä) että miten kropan käy, onko raskausarvet väistämättömiä ja mihin kaikkialle niitä tulee. Riippuuko tissit, leviääkö lanteet, venyykö paikat.. näitä tavallisia.
Olen urheillut koko elämäni (ja tulen urheilemaan) ja erityisen intensiivisesti viimeiset puoli vuotta, joten toisaalta uskoisin saavani itseni kuntoon.. tuntuu oikeastaan aika typerältä miettiä tälläisiä kun on kuitenkin kyse lapsesta..
Pelottaa sekä keskeytys, että synnytys. Olen tehnyt vasta apteekin testin, maanantaina menen labraan, silloin tulee varma tulos. Äitini varasi varoiksi ajan gynekologille muutaman viikon päähän. Neuvolaan pääsen kyllä sitten koska vaan.
Uskon kuitenkin että jos lapsen todella haluaa niin aina siitä myös selviää (yksi ongelmani on myös se haluanko lapsen juuri nyt). Se on aika pitkälle tahdon kysymys. Muiden mielipiteitäkin olen miettinyt, pienestä kylästä kun olen, mutta itsehän minä mieheni kanssa lapseni hoidan, synnytän ja kasvatan. Ei muiden tee- ja kahvipöytä-päivittelyt saa siihen vaikuttaa. Päivitellään sitä olitpa sitten 20v. tai 30v. Aina raskauteen, tulipa se koska vaan, reagoi samalla tavalla. Aina se kuitenkin on yllätys ja pistää miettimään tärkeysjärjestystä ja sitä mitä elämältään toivoo ja missä järjestyksessä.
Mutta vastaile jotain jos haluat vaihtaa yhteystietoja ja puhua enemmän! Pelottaahan tässä vaiheessa vielä sekin että miten ystävät reagoi. Toisaalta nyt se mitataan kuka on tosi ystävä!
Hei nuori äiti!
Huomasin että olit todella pohtinut asiaa vaikka miltä kantilta.Olet jo noin vanha, ja uskon sinun
pystyvän nuoresta iästäsi huolimatta kantamaan vastuun itsestäsi ja vauvasta.
Ota vastaan se pieni käärö, koska jos teet abortin ,et pysty unohtamaan sitä.
Mietit vuosienkin päästä sitä, että minkä ikäinen lapses olisi nyt...et pystyisi unohtamaan kuitenkaan asiaa.
Kyllä te pärjäätte vauvan kanssa, nähtyäsi vauvan eka kertaa et pysty olemaan ihailematta sitä taide teosta minkä luoja on tehnyt.
Vaikka nyt tuntuu ajatus vaikealta, niin vauva sulattaa sydämmet mummoilta,vaareilta ..ym
itse mietin samaa n.vuosi sitten ja päädyin ratkaisuun että pidän vauvan ja en ole katunut ratkaisuani, tuolla se nukkua tuhisee nyt ja ikää on 5 kk.
Onnea sinulle ja hyvää kevättä ja kesää.
Luin teidän viisaita juttuja ja päätin kysyä juuri teiltä vastausta tuohon kysymykseeni, eli onko suuri asuntolaina este. Minulla on kova vauvakuume ja luulempa, että tulevalla aviopuolisollanikin voisi jotakin ajatusta olla, mutta esteenä on pelko rahojen riittäväisyydestä. Molemmat olemme työssä vakituiseen, mutta taakkana on todella tuo asuntolaina...Mitä mieltä te olette? Kaipaisin todella erilaisia mieleipiteitä...ja kokemuksia! Kiitos jo etukäteen!
Heippa!
Ei asuntolaina ole mikään este, vaikka olisikin suuri.
Teitä on kaksi ihmistä kuitenkin maksamassa sitä.
Minullakin on asuntolaina ja olen äitiyslomalla.
Olen neljän lapsen yksinhuoltaja, vaikka minulla on vauvakin.
Mutta anoin vuoden lykkäystä asuntolainalle, eli 12kk ja maksan vain korot kun olen kotona.
Sitten kun äitiyslomani loppuu, alan taas maksamaan lainaa ja korkoja.
Pankki ei moista järjestelyä yhtään huonona, vaan oli yksinkertaista järjestää vuosi ettei maksa kuin korot lainasta.
Älkää antako lainan estää teitä tulemasta isäksi ja äidiksi.Kaikkea hyvää teille.
kiitos vastauksestasi! Ei ollut ollenkaan huono idea! Ja hyvää kevättä sinulle ja jaksamista pienten kanssa! =)