En kestä työpaikassani, johto talossamme ei osaa tai halua olla hyvä alaisilleen. Töihin otetaan epäpätevä ihminen jonka pitäisi johtaa meidän työtä eikä tuo osaa omiaankaan töitään hoitaa! Jos tekee virheen ei myönnä vaan syyttää aina muita.
Johto vain kehoittaa ymmärtämään ja jaksamaan!
Nyt kärsin päivittäisistä pääsäryistä, en saa nukuttua öisin enää. Olen todella huonolla huumorilla koko ajan, kiukkuinen. Inhoan jokaista tulevaa työpäivää!!
Tiedän, ettei olisi muuta tehtävänä kuin lähteä kävelemään, mutta laskupino estää senkin.
Inhoan koko työtäni mitä olen tehnyt jo 30 vuotta!!
Työterveys ei auta, kärsin muutenkin tuki- ja liikuntaelin sairauksista eli kaikki pistetään niiden piikkiin ja ikääkin on sen verran että vaihdevuodet saa kaikkea aikaan…. Voi olla, mutta ei ole ihmisarvoista elämää jos joka päivä mietit viittiikö töihin mennä, et nuku öitä, et jaksa mitään vapaa ajalla ja töissäkin teet hommat vähän sinne päin ja mieluiten luistat niistäkin!
Kovin on korkea kynnys kuitenkin kävellä työterveyteen ja sanoa suoraan, että nyt päänuppi hajoaa! En jaksa enää………
Johto vain kehoittaa ymmärtämään ja jaksamaan!
Nyt kärsin päivittäisistä pääsäryistä, en saa nukuttua öisin enää. Olen todella huonolla huumorilla koko ajan, kiukkuinen. Inhoan jokaista tulevaa työpäivää!!
Tiedän, ettei olisi muuta tehtävänä kuin lähteä kävelemään, mutta laskupino estää senkin.
Inhoan koko työtäni mitä olen tehnyt jo 30 vuotta!!
Työterveys ei auta, kärsin muutenkin tuki- ja liikuntaelin sairauksista eli kaikki pistetään niiden piikkiin ja ikääkin on sen verran että vaihdevuodet saa kaikkea aikaan…. Voi olla, mutta ei ole ihmisarvoista elämää jos joka päivä mietit viittiikö töihin mennä, et nuku öitä, et jaksa mitään vapaa ajalla ja töissäkin teet hommat vähän sinne päin ja mieluiten luistat niistäkin!
Kovin on korkea kynnys kuitenkin kävellä työterveyteen ja sanoa suoraan, että nyt päänuppi hajoaa! En jaksa enää………
Vastaukset 48
Vanhimmat
Millaista apua haluat täältä suomi24 palstalta?
Joskus ulkopuolisella ihmisellä voi olla uusi katsontakanta asiaan, avaa silmät ulospääsylle vaikeasta tilanteesta ?!
Rahalla iso valta ihmisten elämään, ei sitä uskalla noin vain heittäytyä ilman vakituista työtä!
Suomalaiset sisukkaita, sinnitellään viimeisillä voimilla kunnes se kamelin selkä katkeaa lopullisesti. Toivottavasti sitten vain ei ole vielä liian myöhäistä, toipua vielä työkykyiseksi ihmiseksi. Mutta se tie on jyrkkää ylöspäin konttimista, itkua ja huutoa.
Toivottavasti apu ei ole liian kaukana!!
Eikö sinulla ole elämässä mitään muuta kuin työ, kun noin koville ottaa? En oikein usko, että kukaan on noin tyhmä, että olisi 30v työpaikassa, jossa ei viihdy.?Tarina ei ole kovin uskottava.
Ja sinä ilkeilijä olet väärällä palstalla.
Anteeksi, mutta en ole ilkeilijä. Tarinasi on kummallinen. Eikö jokaisella ole muutakin elämää kuin työ? Miksi olet noin tasapainoton ja takerrut työhösi?
Mutta jos raha on tärkeämpää kuin terveys niin ei siinä voi mun kestää työssä jota inhoaa.
Huomaa kyllä että et ole ikinä töitä tehnyt tai ainakin hyvin vieraantunut olet työmaailmasta.
Etkö ole 30v aikana voinut löytää toista työtä? Et taida olla kovin pätevä työssäsi siinä tapauksessa. Olisit kouluttautunut uuteen ammattiin.
Miten tuo liittyy siihen ettei aloittaja välitä omasta terveydestään ja edesauttaa työssään pahaa oloaan?
Siten että kyse ei ole siitä. Olet vain putkinäköinen idiootti joka ei halua ymmärtää vaan syyllistää netissä muita. Helppoa se on työtävierastavalle luuserille netissä levittää huonoa oloaan.
Ollut 30 vuotta samassa työssä ja ei ole pätevä työssään. Hieno logiikka, ääliö.
Miten mikään liittyy siihen että sulla on tarve ilkeillä ja vetää aiheen ohi netissä?
Anteeksi vaan mutta olen työkyvyttömyyseläkkeellä.Miksi aloittaja valittaa jos hän kuitenkin tykkää rahan takia käydä töissä?
Sinun ei ole ikinä työkyvyttömyyseläkkeellä ollessasi ajatella rahan tuloa ja mitä sen eteen joutuu näkemään, joten jätähän sen miettiminen niille keillä on asiasta kokemusta. Miksi edes kommentoit asiaan, josta sinulla ei ole kokemusta tai tietämystä?
Kuule mä olen sairastanut masennuksen,paniikkihäiriön ja ahdistuneisuushäiriön.Jos sinulla ei ole näistä kokemusta niin älä arvostele.Mä en vaan ymmärrä sitä jos aloittajalla on terveysongelmia ja ei voi laskujen takia lopettaa.Minullakin on laskuja.
Vau, haluatko mitalin?
Jotkut ei halua kituuttaa köyhyysrajalla, ihan vaikka siksi.
30 vuotta samaa työtä tehden kyllä, mutta en samassa paikassa! 5 vuotta ollut tässä paikassa, ja vuosi vuodelta mennyt hullummaksi touhu!
Se ei tosiaankaan oo niin helppoa vaihtaa työpaikkaa tai lähteä vaan kävelemään sieltä, joka kuukausi laskut pitää maksaa. En tosiaan aio heittäytyä yhteiskunnan elätiksi!
Tiedän , että nyt on se hetki kun pakko alkaa ajatella omaa mielenterveyttään se ihmisen päänuppi kun ei kestä loputtomiin tällästä!
Aloitus vaan niin vaikeeta!!
Ymmärrän kyllä, ettei kaikki näe tätä ongelmaa tässä asiassa.
Sellainen joka ei ole ikinä töitä tehnyt, ei näe asiassa ongelmaa. Heille asia on niin mustavalkoinen että sitä vaan lennossa vaihtaa duunia ja asia on sillä selvä.
Kuulostaa tutulta. Meidän työpaikalla meni hyvin yli 10 vuotta, kunnes johto palkkasi uuden esimiehen. Sitten alkoi ongelmat, joka johti jatkuviin päänsärkyihin työpaikalla, en pitänyt enää työstäni, en edes halunnut mennä koko työpaikalle. Tätä kestin kaksi vuotta. Tajusin että menetän oman terveyteni jos jään taloon töihin. Kävelin johtajan puheille ja pyysin lopputiliä, koska itse sanoessani itseni irti jäisin kuukausiksi ilman toimeentulotukea. Tuli selväksi etten vaan puhu ja johtaja suostui. Muussa tapauksessa olisin hakeutunut lääkärin pakeille ja sairauslomasta olisi tullut tosi pitkä. Sanonkin sinulle, että kyse on sinun terveydestä ja hae sairauslomaa. Siinä sinulla on aikaa miettiä seuraavaa siirtoa. Taemppiä.
Tarina vaikuttaa todella keksityltä. Aika ihmeellistä, että koet tarvetta tällaisen julkaisuun? Onko sunulla kaikki asiat hyvin?
30v kärsinyt työpaikassaan eikä ole etsinyt uutta työtä? Melko epäuskottavaa ja jokaisella on myös työn ulkopuolinen elämä, jossa ei mietitä työasioita, vaan ollaan niiden asioiden parissa, joista saa iloa.
Taidat olla syntynyt kultalusikka suussa -onneksi olkoon!
Voisit myös lukea tarkemmin asiasta!
Ollut 5 vuotta tässä paskassa duunipaikassa!
Sinulla ei ole kaikki hyvin. Olet työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveydellisistä syistä ja koet tarvetta kommentoida aiheeseen, josta sinulla viimeisenä on mitään tietämystä.
Ihmisillä on erilaisia syitä elämässään, miksi asiat eivät toimi aina niin mustavalkoisesti.
Kerropas nyt vihdoin, miten asia koskettaa sinua ja mikä sinä olet määräämään mistä kukakin saa tehdä aloituksen?
Kaikkinwivät osaa etsiä uutta työtä ei rohkeutta vaihataa. Peltään että joutuu b ielä hunompaan.
Samahan se n ihmissuhteissa ja avioleämässäkin ei rohkeutta jättää huono vaimo.
Tai ryyppävä mies.
Huomaateko minkälaiseksi työelämä on muuttunut suomessa kahden kymmen vi i me vuoden aikana k u n suomessa o n olut oikeistohallitus ja työn antajat vaanntavoitellee yhö suurempia voittoja.
Taha tullut niin tärkeäksi ja suuret boitot.
Suomesahanon ollut oikeistohallitukset v uodesta 2993
Vanhanne banhanne katainen ja sipilönhäb jo muistattekkn.
Kaiki nämö hallitukset vaan mamuttaneet suomee ja antaneet ilmais taha ahneille voitta tuottaneille yrityksille.
Tässä porvaripolitiikan tulos
Kansalinen e i ole mitään
K nn taa yhö edeleennkin duunarin äänestää kokomusta sadaan lisää ylmää vet t ä
Pidemipi työaika ja kesälimat pois ja plakattomiskai.
Sdp on aikan ahalinnut viiden pöivän työviikon ja kesälomat.
Miksi et ole kouluttautunut uuteen ammattiin jos työ ei miellytä.30 vuodessa olis kerennyt kouluttautumaan uuteen ammattiin.
Miksi sinä et ole mennyt töihin ollenkaan vaan olet työkyvyttömyyseläkkeellä? Koko elämä olisi ollut aikaa hoitaa sairaus tai ongelma kuntoon.
Kuule olin vuonna 2000 kotipalvelussa töissä vaikka mulla oli masennus yms ja sain potkut koska mä en kestänyt että vanhus neuvoo miten raaka peruna kuoritaan.Tai miten matto imuroidaan ja maton hapsut harjataan kammalla.
Se on sinun ongelmasi että et ymmärtänyt asiakaspalvelutyön luonnetta.
Sen jälkeen et ole oppinut mistään menneistä mitään vaan ottanut taktiikaksi neuvoa muita asioissa josta et tiedä mitään. Hienoa toimintaa.
On sulla kestämistämollut kun oitää neuovoa noin alkeelissia asioisa
Etko osaa itese mitää
Syötkö aina riokaloisaa j aet siivoo kotona
sinulle "en jaksa enään"koita jaksaa vaikka raskaalta varmaan tuntuu ,täällä palstalla vaan on osa niin kovia ja ymmärtämättömiä !kyllähän tämä maailma on tänä päivänä usealle tosi kovaa kun ihmisestä otetaan kaikki irti ja sen päälle sattuu paskamainen esimies ehkä juuri joku nousukas niin on siinä jaksamista.
kumpa saisit nyt jostain voimaa ....uskon että jossain kohtaa helpottaa....vaikkei juuri nyt siltä tunnu.
Asia pitää jollakin tavalla selvittää. Esim juuri tuo kävellä työterveyteen ja sanoa suoraan, että nyt päänuppi hajoaa! En jaksa enää………
Olen etsinyt viimeisen vuoden aktiivisesti uutta työtä, mutta hakijoita on paljon!
Jatkan kyllä hakemista, joskus se on pakko vaan onnistua.
Täällä sen vaan huomaa kuinka joillekkin kaikki on aina ollut helppoa, ei sellaiset huomaa/ ymmärrä toisen ihmisen tuskaa.
Vielä en ole siinä pisteessä, että marssisin työterveyteen.
Elän oikeastaan vain vapaa ajalle, nautin ja olen onnellinen! Mutta kun työpäivä tulossa nukkuminen on huonoa stressin takia.
Vihdoinkin muutos tulossa elämään, en marssinut työterveyteen - siinä pisteessä ei olla vielä! Löysin vihdoinkin uuden työpaikan, ihan samaa työtä mutta aivan erityyppistä. Pitäisi olla fyysisesti helpompaa, mutta sitähän ei tiedä ennen kuin kokeilee!
Nyt odotan ekaa työpäivää jännityksellä ja innolla, toivottavasti en joudu pettymään!
Mutta jos vika onkin sinussa eikä niissä muissa! En syytä sinua henkilökohtaisesti, mutta olen itse vähän samantyyppisessä tilanteessa.
Olen myös löytänyt tieni ulos tilanteessa ainakin tällä hetkellä, mutta mietin ja pähkäilen paljon olinko niin väsynyt ettei minusta ollut enää vastaamaan niihin odotuksiin mitä olisi pitänyt jaksaa.
Nyt huoli on siitä jaksanko uudessa tilanteessa, onko minulla voima varoja siihen.
Taitaa koko porukka siellä töissä syyllinen siihen ettei jommat suju, kellään ei ole voimavaroja enää. Silloin tehdään vain välttämättömät hommat ja loppu ajasta yritetään selvitä miten parhaiten jaksetaan. Yritetään jaksaa päivä kerrallaan, tehdään mitä jaksetaan ja kun tulee se hetki ettei enää jaksa - sitten haetaan apua !
Enää en välitä muiden mielipiteistä!!
Ite pääsin työkiertoon, olin ekan viikon ja tiedän etten pysty jatkamaan kauas. Piti olla pieni yksikkö ei paljoa fyysistä työtä jne…
No totuus oli paljon kävelyä ( ei onnistu nivelien takia ), aggressiivisen potilaan kiinni pitoa ( ei onnistu samasta syystä )!
Katotaan mitä tässä aletaan tehdä, jos jaksais ees pari kuukautta tätä. Sen tiedän et jos loukkaan itteni niin sitte se loppuu sihen!
Nykypäivän työelämä on liian suorituskeskeistä ja kuluttavaa, työntekijältä odotetaan suurinpiirtein ihmeitä ja jaksamista yli äärirajan.
Jotenkin tuntuu koronat yms että koko luonto ja maapallo väsyneet tähän yli kulutukseen! Loppua odotellessa, ikuinen jääkausi vai niin kuuma ettei kasva mikään ja kaikki kuivaa ?!
Voi immeiset mitä ollaan tehty!!
"Työterveys ei auta, kärsin muutenkin tuki- ja liikuntaelin sairauksista eli kaikki pistetään niiden piikkiin ja ikääkin on sen verran että vaihdevuodet saa kaikkea aikaan…."
Harmin paikka. Minä sain työterveyshuollosta kehotuksen pitää aina vesipulloa työpistelläni ja juoda se työpäivän aikana tyhjäksi. Myös lenkkeilyä suositeltiin. Ihan hyviä molemmat, mutta iatrogeenisesta aivovauriosta kärsivänä olisin tarvinnut mieluummin lähetteen pään SPECT-kuvantamiseen. Minulla kaikki laitetaan aina tavallisen masennuksen piikkiin.
Itse itselleni vastaten vedenjuonti ja lenkkeily ovat varsin edullisia hoitoja ja säästävät työterveyshuollon maksajan eli työnantajan kustannuksia. Sitten ovat tietysti myös ne masennuslääkkeet. Nekään eivät tuota työnantajalle kuluja, paitsi ehkä harvoissa tapauksissa pitkittyneiden sairauslomien muodossa.
Tiedän työpaikan missä niin järkyttävät työolot että sijaiset lähtee, vakituiset aivan loppu. Kukaan ei auta, työsuojelukin tuumas vaan että voi teitä, koittakaa jaksaa!
Kyllä suomalainen sisukin on huono välillä, ei kaikkeen tartte alistua ja hyväksyä!!
Ei meillä saa vessajauota koko ajan ja kerkee vesipulloja kanteleen ja lotraan.
Illalla o len niin poikki että en jaksa edes ruokaa laitaa. Enne kun olen njkkunut parituntiii.
Tätä tämä kakskyt vuotta vå påoikiestohallituksen p o litiikaa suomessa saanut aiknaa.
Niinpä niin masennuksen piikkiin voidaan naamioida kaikki sairaudet - harmi vaan kun se lääkitys ei aina auta kaikkeen!
Masennustakin on eri syvyyksiä ja etilaatuisia. Eikä masennus ole häpeän paikka ollenkaan!!
Mun tekis mieli irtisanoutua ja myydä asunto, muuttaa asuntoautoon tai pieneen mökkiin johonkin jänkälle, tehdä hommia harvakseltaan kun tarttee. Elää päivän kerrallaan eikä huolehtia tyhjänpäiväisistä jutuista töissä missä en edes viihdy!!
Nauttisin yksinolosta ja yksinkertaisesta elämästä!
Toisaalta. Ota kylmänrauhallisesti. Olet nauttinut lehtorin hyvää palkkaasi, nyt eläkkeellä.
Sitä on jatkunut jo 20 vuotta. Kotisi on myös puolisosi Raijan koti. Ole mies!
Täh?????
Kenelle luulet kirjoittavasi?
En ole edes mies saatikka eläkkeellä - olisinkin!
Avaruudelle kiitos, etten tunne sinua ! ! T I E D Ä N kuitenkin sinut Raijan puolisoksi.
Luterilaiseksi lapiot nettiin ihan liian paljon valheita ja saastaa.
Kyllä nyt on jollain palikat sekaisin, olen Martin vaimo ollut jo 30 vuotta!
Myy asuntosi ja muta maalle jossa asunnit halbåvenpia sielllö e i töitä ja voit jäädä kyöttömäksi työnhakijaksi
Kohta ei suomalisten tarvii tejdä tli y ä kunkokoomus haluaa t y öperäistä maahna muutto.
Äilmeiseti muut p i olueet tuoneet vaan lois oummeja .ääsiten kokoomuslaist mamyt teke työ. Eidä laiskijen suomailten sijaan