Palkittu sosiologi kirjoittaa julkaisussaan

Anonyymi

"Jo Neuvosto-venäjän aikaan nauroimme kotkottaville Ladoille ja Mosseille. Nykyisin naurumme usein kohdistuu menneestä ajasta muistona säilyneeseen Skodaan.

Skodan tehdas perustettiin aikanaan Tsekkeihin vankien työpajaksi, sekä leikkipaikaksi. On havaittu, että rikoksen uusimisriski on matalempi jos vanki on saanut rangaistusta suorittaessaan tehdä jotain itseään miellyttävää puuhaa. (Lähde: vankeinhoitolaitos)

Työpaja oli alkuunsakkin lähinnä ryyppypaikka ja köyhänä neuvostovaltiona Tsekki nimesi ulos tulevan tuotoksen Skodaksi, suom. aka. Häpeä, vahinko.

Työpaja kuitenkin unohtui Neuvostoliiton hajottua hetkeksi, mutta tehdas sai pian uuden asiakaskunnan, nimittän täältä pohjoisesta Suomesta alkoivat venäjä-mieliset tilaamaan ahkeraan tahtiin Skodan eri malleja välittämättä niiden kehnosta laadusta.

Nykyisin Skoda vetääkin Suomen myyntitilastojen kärjessä, josta voimme havaita suuren neuvosto-mielisyyden vielä tämän päivän Suomessa.

Juuri eduskunnassa läpi mennyt Euroopan Unionin elvytyspaketti kuvastaa kaikessa loisteliaisuudessaan Suomelaisten skodistien tapaa jakaa olematonta rahaa muualle.

Teoriaa tukee se, että pääsääntöisesti Skoda huolletaan velaksi."

Ohhoh mitä tekstiä mutta käyhän se järkeen kun miettii...

28

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä sitten? Neuvostoliitossa oli moni asia paremmin kuin suomessa ja skoda on hyvä auto.

    • Anonyymi

      Ajoin Toyota RAV4 Hybridillä ja Skodaa meni ohi, irvistin ja tekohampaat halkesi suuhun.

      • Anonyymi

        Ei maakotka välitä jos sen ohi väkisin räpeltää joku punapulkku.


    • Anonyymi

      MV-lehdestähän tämä on kopioitu, faktaa siis.

    • Anonyymi

      OIkein hävettää tämä keskustelun taso tavan tojokuskia. Montako mielenvikaista on tarvittu siihen että tämä asiallisten autoilijoiden asiallista autoa koskeva palsta on tullut tällaiseksi angstien kaatopaiakaksi? Ymmärtäisin kyllä jos jollain ferrarin omistajalla olisi tunteet pelissä mutta miten ihmeessä joku toyota

    • Anonyymi

      Vähän jäi vielä epäselväksi, että paljonko skodistit jakavat sitä olematonta rahaa Venäjälle?

    • Anonyymi

      Toyotan omapojalta on oikeat aiheet loppuneet jo kauan sitten ja kuitenkin pakottava tarve huomioon ja trollaamiseen kasvaa kokoajan. Jälki alkaa olla säälittävällä tasolla.

      • Anonyymi

        Kyllä. Joku tai jotkut keskustelijat ovat laskeneet toyota-palstan, ja koko suomi24 automerkit-palstan tasoa merkittävästi.

        Toyota on leimallisesti auto, joka ostetaan jos ei suhtauduta autoiluun kovin intohimoisesti. Takavuosien katsastushistorian perusteella toyotaa on saatettu ajatella autona josta on mahdollisimman vähän harmia. Siksi tämä erittäin lapsellinen hörhötys on kovin vierasta normi toyotakuskille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Joku tai jotkut keskustelijat ovat laskeneet toyota-palstan, ja koko suomi24 automerkit-palstan tasoa merkittävästi.

        Toyota on leimallisesti auto, joka ostetaan jos ei suhtauduta autoiluun kovin intohimoisesti. Takavuosien katsastushistorian perusteella toyotaa on saatettu ajatella autona josta on mahdollisimman vähän harmia. Siksi tämä erittäin lapsellinen hörhötys on kovin vierasta normi toyotakuskille.

        Jos joku tosissaan ostaa intohimoissaan vrs skodan niin sitä voisi jo verrata down-lapsen onneen keinumisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Joku tai jotkut keskustelijat ovat laskeneet toyota-palstan, ja koko suomi24 automerkit-palstan tasoa merkittävästi.

        Toyota on leimallisesti auto, joka ostetaan jos ei suhtauduta autoiluun kovin intohimoisesti. Takavuosien katsastushistorian perusteella toyotaa on saatettu ajatella autona josta on mahdollisimman vähän harmia. Siksi tämä erittäin lapsellinen hörhötys on kovin vierasta normi toyotakuskille.

        "Mitä sitten? Neuvostoliitossa oli moni asia paremmin kuin suomessa ja skoda on hyvä auto."
        Kuinka tulipunainen stalinisti ja taistolainen pitää olla että silmät on vielä noin ummessa?
        Onko koko aatteesta enää muuta konkretiaa jäljellä kuin Skoda?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä sitten? Neuvostoliitossa oli moni asia paremmin kuin suomessa ja skoda on hyvä auto."
        Kuinka tulipunainen stalinisti ja taistolainen pitää olla että silmät on vielä noin ummessa?
        Onko koko aatteesta enää muuta konkretiaa jäljellä kuin Skoda?

        Nyt vaan sekoittuvat asiat pahasti näiltä kirjoittelijoilta. Mitä tekemistä Neuvostoliitolla on nykyaikana. Sellaista valtiota ei ole ollut tällä vuosituhannella lainkaan.

        Toiseksi mitä tekemistä Skodalla on kommareiden kanssa. Ei mitään. Skoda on tsekkiläinen eu-auto.
        Toyota sen sijaan edustaa tuota sosialismin innovaatiota. Camryt ja Rav neloset tehdään venäjän kolhoositehtaassa ja Corollat idyllisessä naapurivaltiossa Putinin vasallimaassa Itä turkissa. Siinä sitä on punalippua ja sosialismiaatetta noissa viimeisissä Toyota itäautoissa, joita tänne tuodaan.

        Aate ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää. Siinä on Toyotistien peruarvot.


    • Anonyymi

      Ajoin itselaavalla aidolla Toyota hybiridillä ohi skodasta ja sen karvahattupäinen kuljettaja irvisti.

      • Anonyymi

        Oliko vielä mustat silmalasit?


    • Anonyymi

      Aloituksessa mainittu "palkittu sosiologi" on se aloittaja itse. Yliopistotutkinnosta ei tosin ole hajuakaan.

      • Anonyymi

        Mitenköhän se on palkinnut itsensä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenköhän se on palkinnut itsensä?

        Varmaan oikealla takavetoisella länsiautolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan oikealla takavetoisella länsiautolla.

        Itselataavalla vain kyykyttää itsensä ja perheensä.


    • Anonyymi

      Tulipahan taas aloittajalta melkoinen aivopieru. Ihan ekaksi kannattaisi tutustua maailmanhistoriaan ja siinä sivussa Tsekkoslovakian autoteollisuuteen ennen toista maailmansotaa. Tuo itäinen naapurimme on tuhonnut monen maan kukoistavan teollisuuden ja kultuuriin. Ihan sama koskee itäistä Saksaa. Sillä puolella sijaitsivat alunperin monet Euroopan kehittyneimmät teollisuuslaitokset sekä auto- ja moottoripyörätehtaat. Mitäpä sieltä tuli sen jälkeen kun isoveli alkoi valvoa ja hallita. Silkkaa p....skaa kuten muistakin hallitsemistaan maista emämaata unohtamatta.

      • Anonyymi

        Aamyöyn faktan tarkistaja tekee ansiotyötä tärkeämpää.
        Keep going honey!


    • Anonyymi

      Ajoin itselataavalla aidolla Toyota hybiridillä ohi skodasta ja sen karvahattupäinen kuljettaja irvisti niin että tekohampaat halkesi suuhun.

    • Skoda 120 ja 110 aika tyylikkäitä....

    • Anonyymi

      Kotkotrava skoda on kyllä onnistunut kielikuva.

    • Anonyymi

      Kyllä on skootalla vahvaakin vahvempi itäauto tausta ja maine. Eipä sitä oikein länsimaissakaan suosita, poikkeuksena baltian maat ja Suomi.

      • Anonyymi

        Näin. Ja itäauto Skodalla on itäauton laatu eli laaduttomuus. Ei sellaiseen ryhdytä kuin aatteen palosta. Kommunisteja on sen verran Euroopassa että Skoda pysyy pystyssä ja Venäjä saa valuuttaa. Hyi v'ttu mitä porukkaa nuo skodakommarit!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin. Ja itäauto Skodalla on itäauton laatu eli laaduttomuus. Ei sellaiseen ryhdytä kuin aatteen palosta. Kommunisteja on sen verran Euroopassa että Skoda pysyy pystyssä ja Venäjä saa valuuttaa. Hyi v'ttu mitä porukkaa nuo skodakommarit!

        Joo ei kyllä oikeistolaiset eli oikeamieliset rupista itäauto skodaa osta. Näin on.


    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      157
      8017
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      102
      7333
    3. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      7306
    4. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7222
    5. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      7028
    6. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      83
      6818
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      6482
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6284
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5700
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5488
    Aihe