1 Erä saunottu, 2 Erä alkaa kirjoituksen jälkeen

Kävin jopa uimassakin lenkin, jo tuttua saunaan liittyvää.
Oltiin päivä metsätöissä palkollisen kanssa, ja hän jo lähti aiemmin karjaansa hoitamaan. Vähän uutta taimikkoa, kun ilmat vielä näin suotuisat, kun saadaan olla itikoista paitsi. Tuleville sukupolville puuta, mikä lieneekään silloin malli, onko puukin kiellettyjen listalla ? Jos niin ajattelisi ettei metsää hakattaisi lainkaan, olisi se valtavaa metsät, kun joka paikkaan metsä -puut tunkeutuisi. Samoin jos ei peltoja viljeltäisi, millaista risukkoa sekin olisi. Tämä tietenkin jos joskus opitaa ruuan teko ilman maanviljelyksen välikättä. Liha korvike kasvaisi kasvatushuoneissa, sähköä opittu tekemään muuten kuin nykyisin menetelmin. Olen senverraan kuitenkin optimisti, vaikka oma elämä menee hyvin, niin uskon tulevaisuuteen, kun opittu ja osataan ihan erilailla kuin esim syntymä vuotenanikin. Optimismi voi olla pysyvä persoonallisuuden piirre tai tulkintatyyli. Piirreoptimismiin kuuluvat myönteiset odotukset ja usko kykyyn vaikuttaa.

Äänestys oli, ja oli tietenkin odotetunlainen, vaikka ei nyt niin monen äänen päähän kuitenkaan jäänyt paketin hyväksyntä. Nyt mennään tällä mitä vapaan maan demokratia puhunut. Demokratia silloin toimii kun ollaan erimieltäkin puolueissa vaikka hajaääniä tuleekin. Kansa on asioista erimieltä, kansa joka äänestänyt edustajansa eduskuntaan, kuuluukin näin olla, turha soimata kun äänestys erimielisiä. Hyvin sopii vanhan valtiomiehen sanoma: äänestetty, pulinat pois, sillä edetään.

Kyyt liikkuu nyt metsissä, pesänsä ja auringon oton paikan välillä, sekin pitää istutus asioissa mielessä, kuten oli puhetta, että hyvä olla kunnon saappaat jalassa jossa vartta, ja kyypakkaus myös mukana.

Tallaista jorinaa.
Mikset sinä tee jotain päivän tapahtumistasi, eikä aina olla siinä jonkun kurkussa kiinni. En nyt ole palstaa isommin selannut, niin en pysty nyt tullutta sanomaan.
Sitten takaisin lämpöön, kun kylmää vettä nakataa kuumien kivien päällä yleinen luulo on lämpötila nousee, jota se todellisuudessa tekee juuri jäähdyttäen, mutta kosteteutat nostamalla saadaan tuntumaan kuumemmalta, ja myös lämpötila erot kiukaan ja muun kohdan välillä liikkuu kun kiviä jäähdyttämällä saadaan ilma liikkeeseen, joka sitten tuntuu saunan peräseinäkkin kuumana ilmavirtauksena.
Voi vain kuvitella, joka ei liikkunut kuumissa maissa joissa vielä kosteus korkealla miten ahdistavaa on siellä olla. 40 55 tuiki tavallista niissäö maissa.

3

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puutarhahommia on ollut ihan riittämiin. Nokkosten ja voikukkien keruu siinä ohessa.
      Huomenna tulee pieni lapsenlapsi muutamaksi päiväksi; pappa on rauhallinen ja aina aikaa rakkaalle.

    • Eivät taida pitkässä juoksussa ymmärtää tekojensa seurauksia nuo paketin hyväksyjät.
      Ovat Lipposen kaikkiin pöytiin linjalla, pöljäkkeet!

    • Anonyymi

      Kai Pystyyn_kuollut on liikkunut kuumissa maissa, kun osaa muutakin majuriin takertua ?. Kapin kanssa yhdessä ivaavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2931
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      37
      2899
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      62
      1459
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe