Kullakin on erilaiset tilanteet ja itselläni on se että tarvittaessa löytyy uskallusta vaikken olekaan mikään yli rohkelikko ja itseluottamukset ei ole tapissa, mutta kun ei ole ketään sellaista ehdokasta johon sitä voisi käyttää. Siksi sinkkuna matkataan ties vaikka loppuelämä. Ehkä itsessäni jotain hyvin hyvin pahasti vialla.
Miten tuohon nyt asennoituisi
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No ei kukaan sinne kotiisi osaa tulla tarjolle. Pitää liikkua tavatakseen ihmisiä.
Tuohan on nyt ihan päivänselvää, mutta vaikka käy missä vaan niin kukaan ei tunnu kolahtavan, ehkä olen sisäisesti kuollut. AP
Elämän kolhut voi kyynistää.
Onko sulla jonkinlainen epärealistinen kuva ihanteesta, jota ei todellisuudessa ole olemassa?
Tai edellinen ihastus..suhde loppunut ja etsit samantyyppistä, -näköistä?
Niin, mikä siinä onkaan, että vain harvat ihmiset ns. kolahtaa vaikka ei olisikaan mitään ihmeellisiä vaatimuksia toisen suhteen.
Yleensä pitää tutustua jonkin verran ennenkuin kolahtaa. Nykyisin ei käytetä tutustumiseen aikaa. Pitäisi heti kolahtaa.
Ymmärrän niin tämän näkökannan. Sekä muutenkin aloituksen pointin.
Joo!
Vaikea on löytää sitä oikein kunnon kolahdusta!
Mä uskon, että sellainen löytyy meistä useimmille, sellainen ”se oikea”, mutta ne kunnon kolahdukset ovat niin harvinaisia, että kaikki eivät välttämättä satu törmäämään sellaiseen elinaikanaan!
Mä olen tästä kohtalolle pikkaisen katkera.
Olen vasta myöhemmin löytänyt sen varsinaisen kolahduksen. Kun se on myöhäistä. On tyydyttävä olemaan välinpitämättömän kumppanin kanssa epäromanttisessa talousyhteistyö-suhteessa, jossa kumpikaan ei ymmärrä toisen todellisia tarpeita.
Mikä pakko tuollaisessa suhteessa on olla. Ja jos on ihan pakko eikö asioista voi keskustella avoimesti. Onnellisuus on elämässä tärkeämpää kuin talous. En usko myöskään lasten olevan onnellisia jos vanhemmilla on nuivat välit. Olen ollut ei niin onnellisen liiton lapsi, tiedän mistä puhun.
No jos se joka sulla on ollut pitkään kiikarissa on SE! Sinun pitää kysyä asiaa suoraan toiselta kun tilanne tulee, eikä jahkailla onko se vai eikö ole se.
Ilmeisesti tuo edellinen postaus liittyi tähän kun kirjoitustyylit on samat ;)
Se ei se parisuhde-elo monestikkaan kovin hääppöistä oo, yksielo voi päihittää sen mennen tullen. Monetki vaan yksinäisyyden pelossaan roikkuu toisissaan. Ja se jonku löytäminen tietenki todennäköistyy mennessä mukaan sosiaalisiin ympyröihin, ja siinä sitte tuuria vaaditaan todella paljon, että aineksia pidempään. Varsinkaan jos ei kovin harjaantunutta silmää. Voi olla viisaampaa jättää väliin. Yksineläjät usein ajatelleet näitä asioita vähän pidemmän kaavan mukaan.
En tiedä tuosta, mutta itseäni ärsyttää se, että pitäisi olla jotenkin erilainen kuin on. Eikö riitä omana itsenään jotenkin tuntuu olevan muille aina viallinen.
Et vaan ole kohdannut vielä sitä sulle oikeaa.
En siitä tiedä. Luultavasti olen. Kyse olikin siitä, miten yleensäkin elämään tuo pätee. Kuulee olevansa jotenkin sellainen, että ei riitä ja vikoja täynnä.
Höpöhöpö. Kaikissa on vikoja vaan yleensä myös paljon muuta myös.
Suhde on hyvä ja kestää paremmin, kun kumpikin voi olla oma itsensä.
Sitä vain usein luulee, että pitäisi olla jotain muuta kuin on.